Positiivisia muutoksia työuupumuksesta

Kevään tulo on saanut minut huomaamaan positiivisia muutoksia itsessäni. Olen huomattavasti energisempi ja toiveikkaampi tulevasta, ajatteluni on selkeämpää ja jollain tapaa suhtaudun itseäni kohtaan lempeämmin. Iloitsen onnistumisista ja minulla on parempi käsityskyky jaksamiseni rajoista. Huomasin hiljattain pysähtyneeni myös sen havainnon äärelle, kuinka työuupumuksestani alkaa olemaan aikaa ja, kuinka liki kolmen vuoden takaisen työuupumuksesta seuranneen romahduksen ja tämän päivän välillä tuntuu olevan pieni ikuisuus. Ajankulu on mahdollistanut sen, että työuupumus kokemuksena on asettunut osaksi elämäntarinaani. Enää en vain kauhistele tapahtunutta ”miksi tämä tapahtui minulle”, vaan olen hyväksynyt sen, että minä uuvuin ja sairastuin. Tästä syystä uskon, että myös työuupumuksesta seuranneiden positiivisten muutosten havainnointi on mahdollista. Toki uupumuksen ja tämän päivän välillä on tapahtunut valtavasti paljon muitakin muutosta edistäviä käänteitä elämässäni, mutta hieman karrikoidusti keskityn tässä kirjoituksessa viiteen työuupumuksesta aiheutuneeseen positiiviseen muutokseen elämässäni.

1. Tulevaisuuteni onkin yhtäkkiä mahdollisuuksia täynnä

Minä työuuvuin hiljattain maisteriksi valmistumisen jälkeen ensimmäisessä oman alan työssäni. Pidin tapahtunutta suurena epäonnistumisena ja koko tulevaisuuden työuraa värittävänä kokemuksena. Minusta ei enää ikinä tule työkykyinen, enkä löydä minulle mieleistä työtä. Syrjäydyn ja jään kaikesta paitsi. Elämääni oli astunut työuupumukseen kiinteästi kuuluva kyynistyminen ja se sai minut suhtautumaan hyvin varautuneesti kaikkia eteen tulevia mahdollisuuksia ja tilaisuuksia kohtaan. Tulevaisuus ahdisti ja suhtautumiseni työelämää ja yleisesti ottaen koko elämää kohtaan oli hyvin negatiivisesti värittynyt. Olin varma siitä, kuinka minusta ei enää tulisi mitään ja, kuinka elämäni olisi käytännössä ottaen ohi.

Työuupumuksesta seurannut kyynistyminen vaivasi minua
pitkään.

Tätä nykyä pidän käsittämättömänä sitä, miten vääristynyttä ajatteluni olikaan. Olin alle kolmekymppinen! Toipumisen myötä olenkin havainnut työuupumukseeni sisältyvän ristiriitaisuuden, sillä vaikka työuupumus vanhensi ja kypsytti minua, samaa aikaan se myös nuorensi minua. Ajantajuni on muuttunut ja ymmärrän, kuinka tulevaisuus on mahdollisuuksia täynnä. Yksi huono kokemus ei määritä tulevaisuuttani, eikä se, ennen kaikkea, määritä minua. Vaikka ikä on vain numeroita, eikä koskaan voi olla varma siitä, kuinka paljon aikaa kenelläkin lopulta on, tunnen oloni nuoreksi, jolla on vielä kaikki ovet auki. Voin tehdä juuri niitä asioita, joita haluan ja voin myös aina muuttaa kiinnostuksen kohteitani ja lähteäkin tekemään jotain aivan muuta. Olin tietämättäni ahtanut itseni häkkiin, jossa elämä ja työura suoritetaan tietyllä tavalla ja tietyllä sykkeellä – työuupumuksen myötä sain häkin oven auki. Tajuan nykyisin paremmin sen, että minusta voi tulla mitä vain käytännössä missä elämänvaiheessa tahansa ja toisaalta sen, ettei mikään tapahdu hetkessä. Pitkäjänteisyys, kärsivällisyys ja keskittymiskyvykkyys ovat tulleet ajankulun muutoksen myötä osaksi jokapäiväistä elämääni ja ymmärrys siitä, että elämässä on paljon muutakin kuin työtä.

2. Rajojen selkiytyminen

Toinen hyvin tervetullut ja mieleinen muutos työuupumuksen seurauksena on se, että tunnistan paremmin rajani ja omat ääriviivani. Huomaan merkit, milloin en enää jaksa ja, milloin kaipaan lepoa. Rajojen selkiytyminen näkyy myös siinä, kuinka työuupumuksen myötä osaan paremmin sanoittaa omia mielenkiinnonkohteitani. Tiedän entistä paremmin, mitä haluan, milloin ja miten. En enää suostu asioihin pelkän miellyttämishalun takia, mikä on asettanut terveitä rajoja myös ihmissuhteilleni. Olen ikään kuin saanut oman elämäni toimijuuden takaisin ja pelkän sivusta seuraajan sijasta olen ohjuksissa.

Rajojen tiedostamiseen liittyy tietyllä tavalla myös vastuuta. Olen käynyt pitkät toipumisprosessit läpi työuupumuksen myötä ja ymmärtänyt sen, että ympäristö ei välttämättä tue minua rajojeni noudattamisessa. On esimerkiksi paljon työpaikkoja, joissa työjärjestelyt eivät tue työntekijän työhyvinvointia parhaalla mahdollisella tavalla. Minulla on vastuu noudattaa omia rajojani tällaisissa ympäristöissä ja toisaalta hakeutua sellaisiin ympäristöihin, missä rajojeni mukainen toiminta on mahdollista.

3. Kaikki ei ole aina minun syytäni

Oman syyllistymistaipumukseni tunnistaminen on ollut minulle toipumisessa keskeistä, ja kaikki ei ole aina minun syytäni havainnon tekeminen jollain tapaa myös vaikeinta. Olen syyllistänyt itseäni työuupumuksestani ja hakenut erinäisiä syitä sille, miksi minä uuvuin. Luettuani Sirpa Polon teoksen Narsisti esimiehenä sain uusia näkökulmia tarkastella tilannettani. Joskus on vain niin, että pelkkä toisen ihmisen olemus ja olemassaolo herättävät toisissa henkilöissä vääränkaltaiseen toimintaan yllyttäviä tunteita. Tämä kertoo enemmän vääryyttä tekevästä henkilöstä kuin sen kohteesta. Teoksessa nostetaan esimerkki, jossa terveellistä ruokaa syövä ja herkuista kieltäytyvä työntekijä herätti muissa työntekijöissä kateutta, minkä seurauksena työntekijät alkoivat naljailla ja sorsia kyseistä työntekijää. Ihan vain siksi, että tämä halusi syödä terveellisesti. Tämä kuvastaa hyvin sitä, miten absurdisti ihmiset voivatkaan toimia. Työelämän kontekstissa tällaisesta käyttäytymisestä puhutaan mielestäni liian vähän, sillä ajatellaan, etteivät aikuiset ihmiset voi näin tehdä ja, ettei ainakaan meidän työpaikallamme tällaista ole. Mielestäni on kuitenkin perusteltua pitää mielessä se, että työelämää voidaan pitää ikään kuin aikuisten päiväkotina ja, että siellä missä on vuorovaikutusta, on aina mahdollisuus myös haitalliseen sellaiseen.

Minulta putosi taakka harteiltani ymmärrettyäni, etten olisi voinut toimia toisin ja, että loppujen lopuksi minussa oli hyvin vähän syypäätä tilanteeseeni ja työuupumukseen. Olen ymmärtänyt sen, että tunnen herkästi syyllisyyden tunnetta ja usein asioista, joista ei tarvitsisi. Kaikki ei kirjaimellisesti ole minun syytäni – it takes two to tango. On täysin kohtuutonta syyllistää itseä toisten ihmisten väärinkäytöksistä ja on hyvin kuluttavaa syyttää pelkästään itseä asioista, joissa on osallisina muitakin. Toipumisprosessin myötä olen tehnyt avainlöydöksiä juuri tämän ajatusmuutoksen kanssa ja olen päässyt paremmin jäljille niihin syihin, miksi ylipäänsä olen herkkä syyllistymään ja näkemään itseni syytetyn penkissä. Muutos on ollut merkittävä ja se on ollut edistämässä myös seuraavaa havaintoani.

4. Olen hyvä tyyppi ja minä osaan!

Oman huonommuuden tunteen kohtaaminen
on tehnyt kipeää, mutta toipumisen
kannalta se on ollut välttämätöntä.

Työuupumus johdatteli minut jonkinlaisen huonommuuden tunteen äärelle, joka on jäytänyt minua läpi elämäni. Olen pitänyt itseäni perustavanlaatuisesti erilaisena, jollain tapaa muita huonompana. Tietyissä asioissa minulla on ollut itsevarmuutta ja itsetunto kohdillaan, mutta toisissa nämä ovat tyystin puuttuneet. Olen ravistellut olettamuksia itsestäni ja kyseenalaistanut niiden alkuperää. Olen havainnut olettamusten huonommuudestani olevan peräisin lapsuudestani, ajoilta, joiden parasta ennen -päiväys oli umpeentunut jo aikoja sitten. Toipumisen myötä päivitin käsitykseni itsestäni vastaamaan paremmin tätä päivää ja tätä nykyä näen itseni paljon realistisemmassa valossa. Koska pidän itsestäni enemmän, voin paremmin seistä itseni tukena. Arvostan itseäni ja vaalin paremmin sitä, kenelle aikaani ja energiaani annan.

Oman osaamisen arvostaminen on ollut minulle keskeinen muutos. Aikaisemmin turvauduin liiaksi omien saavutusten ja kokemusten vähättelyyn, enkä oikein sallinut itselleni aikaa pysähtyä onnistumisten äärelle. Työuupumus teki tälle stopin ja pakotti minut tarkastelemaan osaamistani. Ymmärsin osaavani paljolti erilaisia taitoja ja opin arvostamaan sitä, miten monipuolisesti olin kyennyt hyödyntämään osaamistani uupumusoireilusta huolimatta. Huomasin, miten paljon olin työuupumukseen johtaneessa työpaikassa erilaisia työtehtäviä tehnyt ja, miten tasaisen laadukkaita suoritukseni olivatkaan olleet. En enää uskonut silloisen esimieheni sanoja siitä, etten mukamas olisi mitään osannut. Tämä oli minulle tärkeä muutos eteenpäin siirtymiseksi ja oman osaamiseni arvottamiseksi. Nykyisin osaan paremmin tunnistaa ja sanoittaa sitä, mitä haluan oppia ja osata ja, mitkä taidot vaativat vielä hiomista. Olen lisäksi oppinut pysähtymään ja aidosti iloitsemaan onnistumisistani ja asioiden maaliin saattamisista.

5. Olen vahvistunut henkisesti

Kaikki jo edellä mainitut positiiviset muutokset yhteen ympättyinä ovat edesauttaneet tämän viidennen muutoksen mahdollistumisen. Koen työuupumuksen vahvistaneen minua hyvin paljon henkisesti ja sillä saralla tehneen minusta vahvemman. Työuupumus kasvatti ja pakotti minua päivittämään käsityksiä elämästäni vastaamaan paremmin nykypäivää. Tietynlaista kiitollisuutta tunnen tästä, sillä elämäni on tänä päivänä paljon mielekkäämpää kuin, mitä se oli ennen uupumista.

Toipumisprosessi on antanut minulle käyttökelpoisia välineitä myös tulevia vastoinkäymisiä ajatellen. Toinen vanhemmistani menehtyi hiljattain ja asian työstäminen on luonnollisesti vaatinut paljon kipeiden tunteiden kohtaamista ja muistojen työstämistä. Ilman työuupumukseen liittynyttä toipumisprosessia ja sen mukana saamiani oivalluksia, olisin todennäköisemmin ollut enemmän hajallani tilanteesta. Koska näen paitsi itseni myös elämän realistisemmin, osaan paremmalla välineistölle käsitellä eteen tulevia vastoinkäymisiä ja vaikeita tilanteita, joita elämässä väistämättä tulee.

Muutoksen monet puolet

Minua on auttanut muutoksessa sen
huomaaminen, että pidän elämästäni ja 
itsestäni aikaisempaa enemmän.

Kaikkinensa olen hiljattain havahtunut siihen, miten erilaista elämäni ja, miten erilainen minäkin olen tänä päivänä verrattuna aikaan, jolloin työuupumus asteli kuvioihin. Olen tietoisesti keskittynyt tässä asioiden positiivisiin puoliin, vaikka sanomattakin on selvää, että muutos myös aina pelottaa. Olen pelännyt muutoksen laajuutta: muutunko liikaa ja väärään suuntaan? Onko tämä sitä, mitä haluan? Olisiko helpointa pysyä entisissä tutuissa tavoissa toimia? Vastauksen näihin kysymyksiin olen kuitenkin aina saanut pohjavireestäni, joka on toipumisen edetessä virittynyt entisestään positiivisemmalle taajuudelle.

Olen toisaalta sitäkin miettinyt, että tarvitaanko omien rajojen tunnistamiseen, itsen löytämiseen ja muiden tämän kaltaisten taitojen opetteluun työuupumuksen kaltaista tapahtumaa. En nimittäin toivoisi uupumusta kenellekään enkä kohdalleni enää toistamiseen. Useimmiten henkinen kasvu ja vahvistuminen tapahtuvat haasteiden ja vastoinkäymisten, kriisien kautta. Omalla mukavuusalueella oleminen harvemmin haastaa ihmistä tarpeeksi muutoksen aikaansaamiseksi, mutta uskon taitojen silti olevan mahdollista harjoittaa ilman selkä seinää vasten pakotettuna olemista. Tällöin muutos voi myös olla vähemmän pelottava ja se voi kohdistua vain tiettyihin osa-alueisiin kerralla.

 

Työuupumus tai vastaavan kaltainen tapahtuma usein ajaa ihmisen tekemään muutoksia elämässään:

• Ota askel kerrallaan! Sinun ei tarvitse muuttaa elämääsi kertaheitolla, vaan aloita pienin askelin. Lähde liikkeelle esimerkiksi miettimällä, minkä asian haluat elämässäsi olevan toisin.
• Muutos vaatii toistoja! Kukaan ei ole seppä syntyessään ja muutos vaatii vakiintuakseen useita toistoja.
• Suhtaudu itseesi mielenkiinnolla. Voit ajatella olevasi tutustumismatkalla itseesi ja suhtautua alkavaan matkaan uteliaasti avoimin mielin.
• Ei ole oikeita eikä vääriä vastauksia. Jokaisen muutosprosessi on erilainen, eikä ole mitään yksiselitteistä oikeaa vastausta sille, mitä muutoksia tulisi tehdä. Välillä on myös hyvä olla muuttamatta mitään.
• Pysähdy tarkastelemaan elämääsi. Tarkastele aikaansaamiasi asioita ja muutoksia, havainnoi omaa vointiasi ja suunnittele tarvittavia toimenpiteitä jatkoa ajatellen.