2/2 Vuosikymmen alkoholisuhdetta: märät opiskeluvuodet

Jatkoa edellisen kirjoituksen kesken jääneeseen minun ja kuningas alkoholin kymmenvuotisen historian tarkasteluun. Jäin tosiaan tilanteeseen, jossa nuoruusvuoteni alkoivat olla takanapäin, itsenäistyin, muutin uudelle paikkakunnalle opiskelupaikan perässä ja aloitin korkeakouluopinnot. Alkujaan olin ajatellut elämäntilanteeni muutoksen rauhoittavan bilettäjä-minääni, mutta aivan näinhän asia ei mennyt: opiskeluvuosien aikana juhliminen ja juominen saivat oikeastaan vain uuden vaihteen päälle.

Opiskelijabileitä joka lähtöön

Opiskeluvuosien aikana alkoholinkäyttöni lisääntyi.

Opintojen aloitusvaiheessa minulle oli tärkeää päästä osaksi opiskelijayhteisöä ja saada uusia ystäviä. En ollut lainkaan huolissani siitä, miten opintoni lähtisivät rullaamaan, vaan pelkäsin ennen kaikkea sitä, että jäisin yksin ja olisin tyystin ilman ystäviä uudessa, vieraassa ympäristössä. Siksi ravasin ensimmäisinä kuukausina lähestulkoon kaikissa eri tutustumistapahtumissa ja käytin tilaisuuden hyväksi alkoholin juomisen suhteen. Toimintani tuotti tulosta, sain uusia ystäviä ja pääsin osaksi kanssaopiskelijoideni muodostamaa porukkaa. Valtaosa tekemistäni uusista ystävistä olivat minua muutaman vuoden nuorempia ja tulleet opiskelemaan suoraan lukiosta, joten juhliminen oli heille uutta ja baareissa käyminen ennestään vierasta. Tämä sai minutkin tuntemaan tietynlaista uudelleen viehätystä biletystä ja baareissa ravaamista kohtaan, vaikka kilsoja toiminnan parissa oli jo takanapäin. Minua pidettiin biletyksen saralla konkarina ja uudet ihmiset ympärilläni näkivät minut hyvin pitkälti juhlijana. Bilettäjän identiteettini tiukensi otettaan entisestään.

Juhliminen ei jäänyt vain tutustumisvaiheeseen ja fuksivuoteen, vaan jatkui tasaisesti opiskeluvuosieni läpi. Opiskelijatapahtumia oli laidasta laitaan: aina sitseistä approihin, beer pong -turnajaisiin, erilaisiin teemabileisiin ja viikon mittaisiin vapun viettoihin. Halutessaan jokaiselle viikolle löytyi jokin tapahtuma, johon osallistua. Lukuisat opiskelijatapahtumat pitivät huolen siitä, että juomiselle luotiin puitteet ja sille saatiin ikään kuin hyväksyntä muilta tapahtumaan osallistuvilta. En tiedä, onko tänä päivänä alkoholittomia opiskelijatapahtumia enemmän kuin minun aikanani, silloin niitä ei juurikaan ollut. Tiedän, etten siltikään olisi niihin osallistunut, sillä selvinpäin juhlissa oleminen näyttäytyi minulle tylsänä ja naurettavana. Join niissä aina.

Minulle opiskeluvuodet olivat märkiä ja uskon tämän olevan suhteellisen yleistä. En ollut ainut, jolla alkoholin käyttö meni suht säännöllisesti yli ja, siksi minulle ei juuri koskaan kukaan ulkoapäin kommentoinut juomatapojani. Kommentoinnit ovat olleet harvassa ja toisaalta myös menneet minulta kuuroille korville, sillä en itse pitänyt alkoholinkäyttöäni minulle ongelmana. Opiskelijoiden alkoholinkäyttöön ei myöskään ehkä kovin herkästi puututa, vaan sitä pidetään jollain tapaa jopa normina, että haalarit päällä rymytään ja ollaan tuhannen asteen tuiskeessa.

Sekoilu lisääntyy

Aloin ymmärtämään sen, ettei minun alkoholinkäyttöni 
ollut täysin hallinnassa.

Hiljalleen alkoholinkäyttöni alkoi saada tummempia sävyjä ja käytön kontrolli vaikeutua. Opiskeluvuosien edetessä muistikatkokset, sammumiset ja krapuloiden pahenemiset tulivat tutuiksi. Eräällä kerralla jouduin selviytymisasemalle ja toisella sain lasinsirun käsivarteeni. Erilaiset tapaturmat ja ikävät sattumukset tulivat kuvioihin, kirjaimellisesti sekoiluni lisääntyi. Samanaikaisesti elämääni asteli hyvin myrskyinen, traumasuhteen kaltainen ihmissuhde, joka entisestään lisäsi juomisen haluani. Alkoholista tuli lääke, jolla sain kaikenlaisen stressin, huolet ja murheet turrutettua ja unohdettua. En osannut puhua asioista selvinpäin ja virheellisesti kuvittelin, että alkoholin avulla oppisin paremmin puhumaan, mitä ei tietystikään tapahtunut. Aloin olla ystäväporukastamme aina se, joka oli eniten sekaisin. Se oli yleisesti tiedossa oleva asia ja ennemmin sääntö kuin poikkeus. Viimeisinä opiskeluvuosina juhlimiseni hieman harveni, muutamaan kertaan kuukaudessa, mutta mukaan astelivat seuraavan päivän tasoittavat ja useampien päivien pituisiksi venähtäneet juomaputket. Olen noihin aikoihin ensimmäisiä kertoja ajatellut, että voin kuolla tähän ja, että minun olisi parasta lopettaa. En ole asian eteen kuitenkaan mitään konkreettista tehnyt. Opiskeluaikojen piikkiin.

Morkkisten kompensointia suorituksilla

Vaikka opiskeluvuodet olivat minulle märkiä, suoritin tutkintoni viiden vuoden määräajassa hyvin arvosanoin. Olin ystäväporukastamme ensimmäisiä, jotka valmistuivat. Tämän lisäksi työskentelin vakituisesti opintojeni ohessa ja, vaikka välillä työpäivät sujuivat pienessä vapinassa ja kylmässä hiessä, kertaakaan en jättänyt mitään alkoholin käytön takia tekemättä. Liikuntaa harrastin säännöllisesti ja kuntosalilla kävin kolmesta viiteen kertaa viikossa. Matkustelin myös suhteellisen useasti ja suoritin muutaman eri opiskelijavaihdon eri maissa. Näin jälkiviisaana on helppo huudella, mutta ehkei ihmekään, että melko pian valmistumisen jälkeen sain burnoutin.

Olen kirjoittanut suorittamisesta oman postauksensa ja näkisinkin, että juominen voimisti suorituskeskeistä elämänasennettani. Viikonloppuisin sekoiltiin ja arkisin tästä syntynyttä morkkista ja häpeää kompensoitiin suorittamalla elämän muita osa-alueita. Suorittamisesta syntynyttä kuormitusta sitten taas viikonloppuna nollailtiin ja niin edelleen, noidankierre oli valmis. Elämäni kaventui suoritukseksi ja se on kenties ollut keinoni näyttää, lähinnä itselleni, että kova juhliminen on minulla hallinnassa ja, että kaikesta huolimatta saan asioita aikaan. Minulla ei ole ongelmaa. Tämä on myös heikentänyt juomisen ongelmallisuuden havaitsemista, sillä ulkoapäin katsottuna olen elänyt varsin tavanomaista opiskelijan elämää. Uskon tämän olevan suhteellisen yleistä, sillä toisin kuin usein luullaan, alkoholiongelmaiset eivät ole pelkkiä rapajuoppoja, vaan usein juuri niitä, joilla kulissit pysyvät pystyssä ja elämä näyttää suhteellisen tavalliselta ennen lopullisia syöksykierteitä.

Valmistuminen herättää ajattelemaan

Maisteriksi valmistumisen jälkeen päällimmäinen tunteeni ei ollut helpotus opintojen päättymisesti, vaan ennen kaikkea ahdistus tulevasta. Etsin paikkaani työelämässä enkä ollut lainkaan varma omasta osaamisestani tai asiantuntijuudesta, päällimmäiset muistoni opiskeluvuosilta kun olivat alkoholi- ja juhlintasidonnaisia. Tuntui, että yhtäkkiä minun tulisi olla aikuinen, joka ei enää torstaisin laulaisi juomalauluja sitseillä tai heiluisi opiskelijahaalarit jalassa yön pikkutunneilla. En tiennyt yhtään, mitä haluaisin elämältä tai, mitä lähtisin tekemään. Vietin aikoja ulkomailla enkä oikein tiennyt, kuka olin. Elämäntilanteeni oli muutoksessa ja koska tiesin, että juuri muutokset lisäsivät halukkuuttani juhlimiseen ja alkoholinkäyttöön, pelkäsin tulevaa. Pelkäsin, että alkoholinkäyttöni lähtee lopullisesti lapasesta eikä juhliminen ota loppuakseen.

Elämässäni tapahtui valmistumisen ja työelämän etsinnän ohella myös muita muutoksia paikkakuntavaihdoksen ja uuden ihmissuhteen muodossa. Nämä muutokset olivat minulle positiivisia ja sen sijaan, että juomiseni olisikaan lisääntynyt, se itseasiassa väheni. Rauhoittuminen sai pelkoni lieventymään ja ymmärsin, että minun on mahdollista valita, lisääntyykö juhlimiseni vai ei. Kumppanillani on ollut tärkeä rooli alkoholin vähentämisessä ja lopulta lopettamisessa, sain häneltä kaipaamaani turvallisuutta ja ilman alkoholia tapahtuvaa hyväksytyksi tulemista. Hän ei tarvinnut alkoholia tehdäkseen asioita ja hiljalleen aloin havaita, kuinka vähän teinkään asioita juhlimisen ulkopuolella. Minulle oli myös uutta se, että saatoin olla oma itseni ilman alkoholin tuomaa pönkitystä ja silti toinen välitti minusta. Vaikka se kuulostaa kornilta, niin kohdallani rakkaus näytti välähdyksen paremmasta ja siitä, etten tarvitse alkoholia ollakseni sen arvoinen. Tämä ei ollut ollut minulle itsestään selvää.

Valmistumisen jälkeen tapahtuneen rauhoittumisen ja toisaalta tietynlaisen ahdistuksen myötä aloin ensimmäisiä kertoja pohtimaan omia juomatottumuksiani. Samoihin aikoihin alkaneella koronapandemialla on ollut tähän osansa ja ymmärsin, että kotona tissuttelu ei ollut minun juttuni, vaan tarvitsin hauskanpitoon nimenomaan muita ihmisiä ja ravintoloita. Kotibileet ilman baariin menemistä olivat mielestäni vajaaksi jääneitä iltoja. Pandemia oikeastaan aukaisi silmäni siitä, kuinka ravintolat ovat vain ravintoloita (olin antanut niille turhan paljon painoarvoa) ja, kuinka alkoholi on loppu viimein varsin poliittinen asia. En halunnut enää sitoa identiteettiäni, elämäntyytyväisyyttäni tai käsityksiäni hauskuudesta niin vahvasti ulkoisiin tekijöihin, sillä pandemia herätti minut siihen, että ne voidaan hetkessä sulkea ja viedä ulottumattomiin.

Humalahakuisuuden kyseenalaistaminen

Matkustelussa minulle on ollut aina tärkeää 
tutustua paikalliseen yöelämäkulttuuriin.

Kaikkien edellä kuvattujen tekijöiden yhteisvaikutuksesta alkoi alkoholinkäytön kyseenalaistamisprosessini. Ennen kaikkea kyseenalaistin kykenemättömyyttäni yhden tai kahden lasillisen juomiseen ja sitä, miksi minun tuli aina juotua humalahakuisesti. Vaikka olisin etukäteen sanonut ottavani rauhallisesti, olin loppuillasta aivan naamat. Alkoholi vei minua. Minulla ei koskaan tullut esimerkiksi huonoa oloa, mikä olisi lopettanut juomisen, vaan olen usein juonut siihen saakka, kunnes sammun. Päätyyn asti ottaminen on myös ikään kuin ollut merkki onnistuneesta illasta. Ulkomailla ollessani humalahakuinen juomiseni on usein korostunut, sillä tavallisesti muiden kansalaisuuksien edustajat nauttivat alkoholia maltillisemmin. Olen voinut verhoutua suomalaisen kulttuurin taakse ja todeta suurien juomamäärien olevan tavanomaisia Suomessa, mikä taitaa valitettavasti olla varsin totta.

Aloin lisäksi entistä enemmän kyseenalaistaa sitä hintaa, mitä maksan yhden illan hauskanpidosta, sillä iän myötä krapulat pahenivat ja pitenivät tuntuvasti. Henkiset myllerrykset olivat todellisia ja saivat minut tuntemaan oloni mitättömäksi. Kyseenalaistin sitä, onko minulla viihteellä oikeasti edes hauskaa ja sitä, miksi ylipäänsä tarvitsen alkoholia siihen. Olenko niin kuiva, etten voi pitää hauskaa ilman päihteitä? Loppuaikoina minulla oli myös jokaisen juhlan kohdalla tunne siitä, että tiedän jo, miten ilta tulee etenemään ja, että olen jo nähnyt kaiken, mitä juhliminen voi minulle tarjota. Been there, done that. En yksinkertaisesti jaksanut enää. Havaitsin myös kaavoja, jotka aiheuttivat minussa juomisenhalua. Tällaisia olivat ennen kaikkea elämässä tapahtuvat muutokset, huolet ja stressi. Tämä havainto tuli ennen pitkää havaittua varsin oikeaksi, ja työuupumukseen sairastuttanut työsuhde olikin sitten viimeisiä tikkejä alkoholisuhteeseeni, tästä löytyy oma kirjoituksensa. Kyseenalaistamisprosessini kesti kaikkinensa reilu vuoden päivät ja se kypsytti minua matkalla kohti lopettamispäätöstä.

Ei kiitos enää!

Minulle 10 vuoden suhde alkoholin kanssa 
oli tarpeeksi.

Ensimmäiset vuodet alkoholinkäytön parissa olivat hauskoja ja toivat minulle ikimuistoisia kokemuksia, mutta hiljalleen se tiukensi otettaan minusta ja alkoi saamaan liian isoa roolia elämässäni. En esimerkiksi opiskeluaikoja muistele samanlaisella lämmöllä, sillä tällöin mukaan alkoi kasvavissa määrin tulemaan myös niitä kuuluisia alkoholin huonoja puolia, tunteiden tukahduttamista, häpeää ja epätoivoa. Alkoholista muodostuikin minulle selviytymiskeino ja väylä olla käsittelemättä haastavia tunteita ja asioita elämässäni.

Vaikka juhlimiseeni ei juuri koskaan kukaan ulkopuolinen puuttunut eikä mennyt siihen pisteeseen, että se olisi rikkonut ihmissuhteitani, pystyn jälkiviisaana toteamaan minulla olleen ongelma alkoholin kanssa. Varsinkin näin reilu kaksi vuotta raittiina olleena, näen alkoholinkäyttöni ja juhlimiseni entistä realistisemmin ja luotan kokemukseeni siitä, että käyttöni oli ongelmallista. Alkoholittomuus on aukaissut minulle täysin uudenlaisen todellisuuden ja näyttänyt minulle paljon sellaista, mitä alkoholi kohdallani vain sumensi. Kirjoitan tarkemmin lopettamisesta ja sen vaiheista, mutta tähän väliin totean sen, että minulle 10 vuoden suhde alkoholiin oli tarpeeksi. Olen kiitollinen itse itselleni siitä, että silmäni käytön suhteen aukesivat ja ymmärsin lopettaa hyvän sään aikana oman hyvinvointini puolesta. Minusta ei ole kohtuukäyttäjäksi tai silloin tällöin siemailijaksi, vaan tiedän, että ennen pitkää humalahakuisuuteen tähtäävä otteeni saisi vallan ja olisin takaisin samalla tiellä, jota kymmenen vuotta kuljin ja, jonka tiedän johtavan vain umpikujaan.

 

Alkoholinkäytön kyseenalaistamisprosessin tukena minulla oli käytössä muun muassa seuraavia kysymyksiä:

• Minkälaiset tilanteet herättävät halusi juoda ja juhlia?
• Käytätkö alkoholia tukahduttamaan tai nostattamaan tietynlaisia tunteita? Jos kyllä, niin minkälaisia tunteita?
• Kuvaile itseäsi alkoholinkäyttäjänä.
• Minkälaisessa seurassa ja paikoissa suosit juhlimista ja/tai alkoholinkäyttöä?
• Tuntuuko alkoholin vähentäminen tai lopettaminen ahdistavalta?

1/2 Vuosikymmen alkoholisuhdetta: juhlimisen alkuvaiheet

Minun ja alkoholin väliseen suhteeseen on 
mahtunut paljon.

Olin ehtinyt käyttämään alkoholia pyöreät kymmenen vuotta ennen päätöstäni luopua alkoholinkäytöstä kokonaan. Kyseisiin vuosiin on mahtunut paitsi aikuiseksi kasvamista myös sadoittain erilaisia juhlia, kilistelyitä ja kommelluksia, enkä olisi sama ihminen, mitä olen nyt, ilman tätä kaikkea. Siksi en sinänsä kadu mitään, vaan suhtaudun menneisiin alkoholin sävyttämiin vuosiin nimenomaan kokemuksina ja muistoina. Tässä kirjoituksessa keskityn avaamaan minun ja kuningas alkoholin kymmenvuotista historiaa. Jaan tämän kahteen osaan ja tässä ensimmäisessä osassa tarkastelen nuoruuttani ja aikaa ennen korkeakouluopintoja.

Mistä kaikki alkoi?

Olen lapsena ja nuorena ollut varsin helppo tapaus, kiltti ja rauhallinen. En ole koskaan ollut mikään luokan suosituin tyyppi, vaan olen viettänyt aikaani rajatun, suhteellisen pienen kaveriporukan kanssa. Koska harrastin aktiivisesti liikuntaa kilpatasolla, kävin yläasteen liikuntapainotteisella luokalla. Luokkaa kuvasti kilpailuhenkisyys, liikunnallisuus ja se, ettei alkoholin käytöstä ollut ryhmäpainetta. Kukaan ei käyttänyt alkoholia, vaan vapaa-aika meni treeneissä oman lajin parissa. Minulle kehkeytyi holiton urheilijaidentiteetti ja, vaikka tällaisen tarkastelu voikin näin jälkeenpäin hieman huvittaa, niin ainakin ennen vanhaa yläasteikä oli usein se, jolloin alkoholin käyttö saattoi astua mukaan kuvioihin.

Ensimmäisen kerran join alkoholia ysiluokan päättäreillä 16-vuotiaana haluttuani juhlistaa yläasteen päättymistä ja liikuntaluokalta tavalliseen lukioon siirtymistä. Hakijan turvin saadut muutamat siiderit riittivät ajamaan asiansa ja humaltuminen oli taattu. Ensimmäinen känni ei ollut millään tavalla maailmaani mullistava, en niin sanotusti jäänyt alkoholin pauloihin kerrasta, eikä se pitänyt sisällään ylenpalttista sekoilua tai sammumisia. Harrastin tuolloin vielä kilpatasolla urheilulajiani, joten se varmasti vaikutti siihen, että kokeilu jäi yksittäiseksi. Lopetin lajini harrastamisen ennen 17 vuotissyntymäpäiviäni, minkä jälkeen minulla oli enemmän vapaa-aikaa ja olin avoimempi erilaisille tekemisille ja kokeiluille.

Minulla oli yläasteikäisenä vaikea akne, minkä tiedän vaikuttaneeni niin kokeiluhaluttomuuteeni kuin itseluottamukseeni voimakkaasti. Kasvoni olivat täynnä isoja ja märkiviä paiseita sekä niiden aiheuttamia arpia. Pidin itseäni rumana ja vastakkaisen sukupuolen silmissä epähaluttavana. Olin mielestäni arvottomampi ja erilaisempi kuin muut, kenelläkään muulla tuttavapiirissäni ei ollut yhtä vaikeaa ihosairautta kuin minulla. Koin oloni usein hyvin epävarmaksi enkä halunnut näyttäytyä ilman peittävää meikkikerrosta. Minun oli myös vaikea saada tarvittavaa apua ja lääkitystä ihoni kunnon parantamiseksi, mikä pitkitti kokemaani kärsimystä asian tiimoilta. Katsotaan jos kirjoittaisin aiheesta oman postauksen, mutta tänä päivänä tiedän aknen vaikuttaneen minuun suuresti monella tapaa. Olen varma, että aknesta seuranneet vaikutukset minäkuvaani ovat olleet yhtenä tekijänä vaikuttamassa minun alkoholisuhteen muodostumisessa. Tämän takia en voi sietää vähättelyä siitä, kuinka akne aiheuttaa vain finnejä ja, kuinka se vain kuuluu teini-ikään. Akne on ihosairaus, jonka vaikutukset varsin herkässä iässä olevan nuoren omakuvaan pitäisi ottaa vakavasti ja sairauteen hakevan nuoren avunpyyntöihin suhtautua tarvittavalla huolella.

17-vuotiaana bilevaihde päälle

Monien mutkien kautta sain lopulta tarvittavan isotretinoiini-kuurin ja täytettyäni 17 vuotta huokaisin helpotuksesta aknevapaan elämän alkaessa. Tästä intoutuneena reissasin ystäväni kanssa kahdestaan Etelä-Eurooppaan viikoksi. Matka oli ensimmäisiä ulkomaanmatkojani ja siitä tuli paitsi ikimuistoinen loma myös matka, jolloin suhteeni alkoholiin varsinaisesti alkoi (ensimmäisestä siiderikokeilusta oli kulunut reilu vuosi). Olimme alun perin lähteneet viettämään rantalomaa, mutta pian huomasimme juhlimisen helppouden ja sen, ettei ikämme ollut este hauskanpidolle – päinvastoin. Lomasta tulikin varsinainen bileloma: viikon ajan kolusimme perusteellisesti lomakohteen baarikadun, tutustuimme erilaisiin drinkkeihin ja tanssimme pöydillä nousukiidossa olleen edm:n tahtiin. Kaikki oli uutta ja jännittävää. Juhlimme muiden eri puolilta maailmaa kotoisin olevien nuorten aikuisten kanssa ja saimme ensimmäisiä kertoja valtavasti huomiota vastakkaisen sukupuolen edustajilta. Tämä oli minulle hyvin uutta ja koin ensimmäisiä kertoja tietynlaista hyväksytyksi tulemisen tunnetta. Vapauden tunne oli myös jotain ennennäkemätöntä ja muistan kuin eilisen sen haikeuden tunteen, joka lävähti kasvoilleni Suomeen palaamisen jälkeen.

17-vuotiaana lopetin urheilulajini kilpatasolla harrastamisen
ja siten minulle vapautui aikaa ja intoa uudenlaiselle 
tekemiselle.

Tietynlainen jännitys ja tunne siitä, ettei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu, väritti alaikäisenä tehtyjä biletysiltoja voimakkaasti. Halusimme kokea samanlaista myös Suomessa ja, koska olimme edelleen alaikäisiä, tilasimme ystäväni kanssa netistä meille väärennetyt henkkarit. Äimistelen tänäkin päivänä sitä, miten ihmeessä käytimme niin valtavasti luovuutta ja ideointia siitä, miten pääsisimme baareihin ja, miten toimisimme jäämättä kiinni. Saapuneiden eurooppalaisten ajokorttien turvin pääsimme kuin pääsimmekin myös kotimaan yöelämään. Kävimme yökerhoissa kuukausittain, mutta alkoholia käytimme suhteellisen maltillisesti: emme halunneet herättää liikaa huomiota, sillä kiinni jäämisen riski oli aina olemassa. Emme tosin koskaan jääneet kiinni, ovimiehille tai vanhemmille. Vielä tänäkin päivänä näyttäessäni henkkareita mieleeni muistuu 17-vuotiaan minun innokkuuteni. Mitään en kadu ja kyseisen ystävän kanssa muistelemme menneitä lämmöllä ja baariin valikoituneita asukokonaisuuksia kauhulla.

18-vuotiaana sokka irti

Täysi-ikäistyminen oli kauan odotettu tapahtuma huolimatta siitä, että olimme ystävieni kanssa jo konkareita juhlimisessa ja paikkakuntamme ja lähialueen menomestat olivat meille jo tuttuja. Alkoholia alkoi jossain määrin kulua enemmän, sillä enää ei tarvinnut pelätä ovimiehiä tai sitä, että puolitutut ilmiantaisivat meidät eteenpäin. Pidin 18-vuotis kesätyöstäni kahden viikon vapaat, jolloin lähdimme ystäväporukalla toistamiseen reissun päälle Etelä-Eurooppaan. Matka oli hyvin odotettu ja tuntui kovan työskentelyn jälkeen niin ansaitulta. Vuotta aiempaan reissuun verraten, tästä tuli myös huomattavasti kosteampi. Olimme käytännössä kaksi viikkoa pienissä maisteissa ja vietimme matkakohteen baarikadulla valtaosan ajasta – en sietänyt matkan jälkeen lainkaan sitruunan tuoksua, sillä liian monet tequilat olivat tehneet tehtävänsä. Juominen oli kuitenkin tuolloin vielä mielekästä ja meillä oli ystävien kanssa varsin ikimuistoinen reissu, krapuloitakaan ei tuolloin 18-vuotiaina käytännössä ollut.

Muistelen molempia reissuja tänä päivänä lämmöllä, enkä vaihtaisi kokemuksia mistään hinnasta pois. Ne olivat repäisyjä siitä kiltin ja tunnollisen tytön elämästä, jota valtaosan ajasta elelin, ja ne olivat myös ensiaskeleita uudenlaisen ja rohkeamman minän esiintulossa. Olin villi ja vapaa – tuntui, että koko maailma on auki ja, että paratiisi todella on olemassa. Ja jos totta puhutaan, en ole kyseisten reissujen jälkeen milloinkaan enää kokenut yhtä hyviä bileitä! Maailmakin oli erilainen, ei ollut somea tai pikaviestinsovelluksia. Kaikki oli jollain tavalla aidompaa ja tilanteissa oltiin aivan eri tavalla läsnä (mikäli promillet antoivat myöden). Kuvia otimme digikameroilla eikä mukana olleilla vanhanajan Nokioilla käytännössä mitään tehnyt. Kokemukset myös loivat pohjaa bilettäjäminän syntymiselle, sillä aikaisempi urheilijaidentiteettini oli väistymässä taka-alalle – tästä tulisi myöhemmässä elämässäni vielä ongelmia.

Bilettäjän identiteetti voimistuu

Täysi-ikäistymisen myötä yhä useampi 
viikonloppu kului viihteellä.

Täysi-ikäistymisen ja matkasta seuranneiden parin vuoden aikana juhliminen vakiintui vahvasti osaksi elämääni ja se vei entistä enemmän aikaa ja rahaa. Aloin nähdä itseni bilettäjänä ja olin varma, että juhliminen on minun juttuni ja, etten ikinä kyllästyisi siihen. Kävimmekin ystävien kanssa lähestulkoon viikoittain radalla ja erilaisissa reiveissä. Iltoihin kuului itsen koreaksi laittaminen ja juomisen hyvissä ajoin aloittaminen ennen baareihin menoa. Tutustuimme uusiin ihmisiin ja pidimme hauskaa. Aloin odottamaan viikonloppuja ja sitä, että silloin voisi tapahtua mitä vain. Silloin nollattaisiin arjen murheet ja oltaisiin elossa.

Hiljalleen myös juomamäärät kasvoivat ja kontrolli juomisesta väheni. Muistikatkokset, morkkikset ja seuraavan päivän päänsäryt astuivat kuvioihin. En juo enää ikinä tuli osaksi lausevarastoani. Olimme toisen ystäväni kanssa vuorotellen talutuskunnossa ja erityisen kiitollinen kolmannelle ystävällemme siitä, että pääsimme aina turvallisesti kotiin. Juhliminen ei siten ollut enää vain huoletonta ja positiivisesti sävyttynyttä, vaan siihen alkoi kietoutua mukaan tummempia sävyjä, häpeää ja syyllisyyttä. Aloin kiinnittää huomiota siihen, ettei minun juomiseni ollut samanlaista kuin muiden. En pystynyt lopettamaan yhteen tai kahteen juomaan, vaan olin usein se, joka joi humalahakuisesti, otti liikaa ja oli loppuillasta hirveissä kuoseissa. ”Hyvät” kerrat alkoivat harvinaistua.

Näiden vuosien aikana valmistuin ylioppilaaksi kiitettävin arvosanoin ja vietin lukion jälkeisiä välivuosia työskennellen niin ulkomailla kuin Suomessakin. Hoidin hommani aina tunnollisesti ja hyvin. Juhliminen ei vaikuttanut arjen toimintoihini eikä krapulani olleet vielä siinä pisteessä, että tosissani olisin huolestunut. Kävimme ulkona kuin kuka tahansa muu paikkakuntamme parikymppisistä, joten laitoin juhlimisen pitkälti iän piikkiin. Lukiosta seuranneiden välivuosien aikana luin myös pääsykokeisiin ja hain opiskelupaikkaa. Saatuani tiedon opiskelijavalinnasta ja siitä, että muuttaisin toiselle paikkakunnalle, olin innoissani. Minusta tulisi korkeakouluopiskelija, joka lopettaisi juhlimisen ja kääntäisi uuden sivun elämässään.

Jossittelu ei kannata

Jatkan opiskeluvuosien alkoholinkäytöstäni omassa kirjoituksessaan. Tähän asti kertomani kokemukseni alkoholin kanssa ovat olleet paitsi ikimuistoisia ulkomaanmatkoja ja bileitä myös nuoruuteen kiinteästi kuuluvaa kokeilunhaluisuutta. En taatusti ole kokemusteni kanssa ainut enkä liiaksi olisi huolissani, mikäli nykynuorillakin vastaavia olisi. Pidän positiivisena sitä, että olen mennyt ja tehnyt. Sitä en tiedä, olisinko ilman alkoholiakin mennyt ja tehnyt yhtä lailla. Jossittelu on turhaa. Alkoholi on riippuvuutta aiheuttava päihde ja käyttö usein lisääntyy ajan saatossa. Vuosien myötä aloinkin antamaan liian suuria merkityksiä alkoholille elämässäni, käyttö eskaloitui ja sen sijaan, että se olisi vain väline hauskanpitoon, kuten nuoruudessani, alkoi alkoholista itsessään tulla päämäärä ja vaade onnistuneille illoille.

Oman alkoholisuhteen alkuvaiheiden pohtimiselle voi ottaa tueksi esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:

• Miten suhtauduit alkoholinkäyttöön nuorempana?
• Milloin olet juonut alkoholia ensimmäisen kerran ja minkälainen kokemus se oli? 
• Koitko asian tiimoilta ryhmäpainetta?
• Oletko pohtinut tekijöitä, jotka mahdollisesti vaikuttivat sinun halukkuuteesi alkaa käyttää alkoholia?
• Muistatko ensimmäisen maailmanluokan krapulasi?

Raitistuminen seurasi työuupumusta

Olen ollut alkoholittomalla linjalla reilu kaksi vuotta ja kimmokkeen korkin sulkemiselle sain kokemastani työuupumuksesta. Ilman uupumiskokemusta olisin tuskin alkoholin käytön lopettamisessa onnistunut tai edes ajatellut sitä itselleni sopivana vaihtoehtona. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, uupumus pakotti minua tarkastelemaan elämääni ja itseäni: sitä, mitä minä haluan. Erinäisten vaiheiden jäljiltä tulin siihen ymmärrykseen, että olen ikään kuin käännekohdassa ja aika on kypsä alkoholin jättämiselle. Haluan avata aihetta hieman laajemmin, joten kirjoitan tästä useamman kuin yhden postauksen. Nyt tarkoitukseni on keskittyä siihen, miten juuri työuupumuksen kokeminen sai silmäni aukeamaan alkoholin käytön suhteen.

Tähän alkuun haluan todeta, että varmasti tiettyjen mittareiden mukaisesti voisin kutsua itseäni alkoholistiksi. Minulla on ollut alkoholin ongelmakäyttöä ja jatkuessaan olisin hyvin voinut olla matkalla kohti alkoholiriippuvuutta, alkoholismia. En näe kuitenkaan tarpeen lokeroida itseäni johonkin tiettyyn kategoriaan, määritellä itseäni sen kautta ja keskittää energiaani sen pohtimiseen, olenko vai enkö ole alkoholisti. Olen pitänyt juhlimisesta ja antanut sille jossain määrin turhan isoakin roolia elämässäni. Tätä nykyä olen joka tapauksessa raitis eikä raitistumista välttämättä olisi tapahtunut, mikäli alkoholin käyttöni olisi ollut tyystin ongelmatonta. Avaan käyttöä tarkemmin omassa postauksessa.

Työstressi ei hälvennytkään alkoholilla

Alkoholi voi tuntua hyvältä stressinlievittäjältä,
mutta pidemmän päälle se vain lisää kuormitusta.

Työuupumuksen aiheuttanut työ sai minut hyvin varhaisessa vaiheessa varsin kuormittuneeksi ja työstressi tuli minulle enemmän kuin tutuksi. Lisää aiheesta täällä. Käytössäni olleet välineet tilanteen taltuttamiseksi olivat puutteellisia eikä käyttämäni stressinhallintamenetelmät tuottaneet toivottua tulosta. Koska olin aikaisemmin saanut stressin lievitykseen apua alkoholista, tai näin ainakin luulin, ajattelin saavani siitä apua myös tällä kertaa. Viikonloppuisin, muutamia kertoja kuukaudessa, nollasin viikon aikana kertynyttä työstressiä ja kuvittelin uuden viikon alkavan siten puhtaalta pöydältä. Hetkellisestihän alkoholi on toiminut stressiä lieventävänä tekijänä, lisännyt mielihyvähormoneja ja saanut olon rentoutuneeksi, mutta todellisuudessa tällaisten viikonloppujen jäljiltä olen aloittanut uuden viikon entistä kuormittuneempana. Alkoholi kun heikentää unen laatua, hidastaa palautumista, sekoittaa kehon luontaisia rytmejä ja vaikuttaa negatiivisesti psyykkiseen hyvinvointiin. Puhumattakaan krapulan vaikutuksista. Olen siis tietämättäni omallakin toiminnallani syventänyt uupumukseni vakavuutta ja mennyt ojasta allikkoon luulemalla pystyväni keventää työstä aiheutunutta kuormitustani alkoholin avulla.

Tiedän, että en ole ainut, joka näin tekee: työstressi lienee yksi yleisimmistä syistä vaihtaa viihteelle ja saada ajatukset muualle tuopin äärellä. Work hard, play hard. Ylipäänsä koko after work -kulttuuri lienee sitä varten olemassa, että raskaan työpäivän jälkeen rentoudutaan yksin tai yhdessä muutaman lasillisen äärellä ja hukutetaan päivän murheet lasiin. Tämä on kulttuurissammekin yleisesti hyväksytty tapa toimia, ja työpaikoista riippuen alkoholin käyttöön suhtaudutaan varsin suopeasti kosteiden pikkujoulujen ja tyhy-päivien muodossa. Huomasin kuitenkin nopeasti, että juhliminen uupumuksen myötä ahdistuneena, turhautuneena ja väsyneenä saivat mitkä tahansa juhlat tuntumaan vastenmielisiltä.

Toipumisprosessi saa minut havahtumaan, ettei alkoholista ole apua

Työsuhteen päättyminen aloitti työuupumuksesta toipumiseni, eikä paluu normaaliin sujunut käden käänteessä. En lopettanut juhlimista ja alkoholin käyttöä välittömästi. Jatkoin entiseen tapaani, vaikka jollain tapaa tunsin, ettei suhteeni alkoholiin ollut enää entisensä – en saanut siitä enää samanlaista nostetta ja huolettomuuden tunnetta. Alkoholi tuntui olevan merkittävin tekijä toipumiseni hidastajana, se sumutti siihen asti kipuamani saavutukset ja sai minut yhdessä yössä takaisin niihin samoihin kuoppiin, joihin työsuhde oli minut ajanut. Aloin tosissaan kyseenalaistamaan juomisen järkeä ja oman hyvinvointini sabotoimista alkoholilla. Halusin myös ehkäpä ensimmäisiä kertoja elämässäni oikeasti käsitellä kokemaani rakentavammin kuin alkoholin avulla. Olin tottunut aina vain turruttamaan asioita, mutta mennyttä työkokemusta halusin aidosti työstää ja jakaa muille. Kenties myös pelkäsin sitä, että kokemus katkeroittaisi minut ja minusta tulisi niitä kaikkien tuntemia oman elämänsä rokkistaroja, joista olisi pitänyt tulla jotain.

Hakeuduin ulkopuoliseen ammattiapuun saatuani työkuormituksesta seuranneen hermoromahduksen ja, vaikka hoito ei käsitellyt alkoholinkäyttöäni millään muotoa, minulle suositeltiin päihteettömyyttä yleisen mielenterveydellisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Muistan suhtautuneeni tähän skeptisesti ja ajatelleeni, että elämä ilman päihteitä, juhlimista tuntuisi rangaistukselta siihenkin nähden, miten kovan hinnan menneestä työuupumuksesta olin mielestäni maksanut. Sanat jäivät joka tapauksessa mieleeni ja varmasti edesauttoivat siinä, että kaikeksi yllätyksekseni jätin alkoholin käytön puoli vuotta hermoromahduksen ja hoitoon hakeutumisen jälkeen. Tästä seurasi myös ymmärrys terapian tarpeesta ja psykoterapiaan hakeutumisesta, mikä on varmasti auttanut myös korkin kiinni pysymisessä.

Viimeinen niitti

Lopettamispäätöksen tekeminen tuntui 
varsin luonnolliselta.

Viimeisen kerran olen juonut alkoholia eräissä kesäisissä grillibileissä ystävieni kanssa. Ilta eteni varsin mukavasti, aurinko paistoi ja grilli oli kuumana. Kaikki olivat juhlatuulella ja juomia kului tasaiseen tahtiin, muistan itsekin intoutuneeni drinkkien kumoamiseen, vaikka olin etukäteen ajatellut ottavani rauhallisesti. Tämä kuitenkin unohtui ja minun osaltani ilta loppui varsin lyhyeen sammuttuani hyvin varhaisessa vaiheessa. Juhlat kestivät osaltani pari tuntia, mutta illasta seurannut krapula kesti valehtelematta viisi päivää ja henkinen morkkis vieläkin kauemmin. Muistini pätki enkä muistanut yhtäkään keskustelua, mikä harmistutti minua, sillä olin odottanut iltaa nimenomaan siksi, että pääsisin näkemään ystäviäni pitkästä aikaa ja vaihtelemaan kuulumisia. Olin tuolloin lähemmäs kolmikymppinen, mutta ilta sujui osaltani kuin ensimmäisiä humalia juovalta teiniltä. Hauskintahan tässä on se, että verrattuna moniin muihin bileisiin, tuo viimeinen kertani ei loppujen lopuksi ole edes kovin kummoinen. Mitään ei kirjaimellisesti tapahtunut. Jokin tässä kerrassa kuitenkin havahdutti minut ja antoi tarvittavan sysäyksen lopettamispäätöksen tekemiselle.

Olisi mielenkiintoista saada tutkimuksellista tietoa siitä, miten työuupumus vaikuttaa alkoholinsietokykyyn. Minulla kävi nimittäin niin, etten sietänyt alkoholia juuri lainkaan. Menin aivan tilttiin jo pienen määrän jälkeen ja illat päätyivät lähestulkoon aina sammumisiin, totaalisiin muistikatkoksiin ja aivan järkyttäviin krapuloihin. Toki näin on ennenkin tapahtunut, mutta tuntui, että työuupumus korosti tätä entisestään. Myös humalassa käyttäytymiseni tai pikemminkin käyttäytymättömyyteni muuttui. Minulle on ollut tavanomaista se, että tietyn pisteen jälkeen sulkeudun ja olen varsin epäsosiaalista seuraa. Alkoholi ei koskaan tehnyt minusta kovaäänistä tai aggressiivista riehujaa, vaan olin lähinnä omissa oloissa viihtyvä istuskelija. Työuupuneena juominen kuitenkin voimisti tätä ja hyvin vähäisen juomamäärän jälkeen olen ollut entistä sulkeutuneempi ja täysin kommunikoinnin ulottumattomissa. Elävä kuollut kuvastaa tätä varsin hyvin ja kertoo sen, minkälaista juhlaseuraa olen ollut.

Alkoholittomuus on ollut minulle hyväksi

En ole juurikaan kaivannut alkoholia.

Minusta tuntuu, että olen aina tiennyt jollain tasolla, että joskus koittaa se päivä, kun juhlat ovat osaltani ohitse ja suljen korkin. Työuupumus oli viimeinen silaus lopettamispäätöksen täytäntöönpanolle. Se sai minut kyseenalaistamaan motiivejani juhlimiseni ja juomiseni takana, ja ymmärtämään, etten halua enää tukahduttaa asioitani alkoholilla, myrkyttää itseäni yhtään enempää solumyrkyllä tai kokea viisipäiväisiä krapuloita. Minusta myös tuntui, että olin jo nähnyt kaiken, mitä alkoholi ja juhliminen voisi minulle tarjota. Olen liikunnan kautta ollut suhteellisen kiinnostunut kaikesta terveyshömpästä ja ollut aina jokseenkin kokeilunhaluinen, joten otin määrittelemättömän tipattoman ajanjakson uteliaana vastaan. Lähdin mielenkiinnolla tarkastelemaan, minkälainen vaikutus alkoholittomuudella on minuun. Menneet juhlimisen täyteiset vuodet opettivat itsestäni sen, ettei kohtuukäyttö ja muutamassa lasillisessa pitäytyminen olisi kohdallani vaihtoehto, vaan minun tulisi valita tyystin nollalinja. Onnekseni näin tein, sillä, vaikka tämä kuulostaakin kliseiseltä, viimeiset reilu kaksi raitista vuotta ovat olleet elämäni parhaita. Alkoholittomuus on tuntunut itselle sopivalta ratkaisulta eikä näkyvissä ole paluuta entiseen, entiseen elämääni.

Työuupumuksesta voi seurata erilaisia elämänmuutoksia:

• Oiva sauma pohtia siihenastisia tehtyjä valintoja ja ratkaisuja.
• Hetki pysähtymiselle ja oman hyvinvoinnin priorisoinnille!
• Turhautumisesta voi seurata rohkeutta tehdä tarvittavia päätöksiä.
• Uteliaisuutta löytää sisäistä motivaatiota paremmalle huomiselle.
• Tilaisuus muodostaa uudenlainen suhde itseen ja muihin.