PMDD
eli kuukautisia edeltävä dysforinen häiriö on heikentänyt elämänlaatuani
huomattavasti, sillä menetän kuukausittain uneni, keskittymiskykyni ja
elämänhaluni. PMDD on PMS:n hankalampi muoto ja siinä psyykkiset oireet ovat
keskiössä. Kuukautiskiertoon liittyvä premenstruaalioireilu alkaa ovulaation
paikkeilla: tällöin munasarjat siirtyvät keltarauhasvaiheeseen, jossa elimistön
erittämä progesteroni eli keltarauhashormoni lisääntyy ja estrogeenitasot
laskevat. PMDD:ssä on kyse elimistön liian voimakkaasta reagoinnista tähän muutoin luonnolliseen hormonitasojen vaihteluun. Oireilu päättyy
kuukautisvuodon alkamiseen. Olisin linkannut tähän Käypä hoito -suosituksen
PMDD:stä tai PMS:stä, mutta en sellaista löytänyt. Tämä vain vahvistaa omia havaintojani
siitä, miten huonosti terveydenhuoltojärjestelmässämme
kuukautiskiertoon liittyviä oireyhtymiä tunnetaan ja hoidetaan. Kirjoitukseni
tarkoitus on tuoda esiin oma kokemukseni ja kenties pyrkiä luomaan ymmärrystä
sille, miten valtava merkitys myös fysiologisilla tekijöillä on
mielenterveydelle.
Kuukautisten alkamisesta
Voidaan myös miettiä, josko kuukautishäpeä linkittyy jollakin tavalla PMDD:hen ja vaikeisiin PMS-oireisiin. |
Olin
muistaakseni 17-vuotias, kun kuukautiseni alkoivat ja verrattain myöhäiseen
alkamisaikaan vaikutti kilpaurheilun harrastaminen ja suhteellisen kova
treenaaminen. Kuten varmasti monen nuoren kohdalla, jostain syystä kuukautiset
herättivät minussa häpeää ja minun oli hyvin vaikea käsitellä asiaa
nolostelematta tai kiusaantumatta. En todellakaan kuulunut niihin nuoriin,
jotka valittivat menkkakivuistaan kovaan ääneen tai vertailivat parhaita
tamponeja keskenään. Minulla ei käynyt mielessänikään ottaa aihetta puheeksi
esimerkiksi äitini kanssa (toisaalta siksi, etten halunnut ja toisaalta siksi, ettei hän
ollut kiinnostunut asioistani) ja niinpä jäin pärjäilemään itsekseni minulle
uusien ”naisten vaivojen” kanssa. Meni useampi vuosi ennen kuin
kuukautishäpeäni hellitti otettaan ja ymmärsin kyseessä olevan yksi ihmisen
luonnollisimmista ruumiintoiminnoista, mikä koskettaa puolta ihmiskuntaa ja
ainakin välillisesti myös toista puoliskoa. Vaikka olen kuukautishäpeästäni
päässyt yli, on tämän postauksen tekeminen tuntunut sen henkilökohtaisuuden ja tietynlaisen
tabuluonteensa vuoksi tavanomaista haastavammalta. Kuukautiset herättävät
ajatuksia likaisuudesta ja puhe ruumiineritteistä ja -toiminnoista saa monet
kääntämään päänsä toisaalle vielä tänäkin päivänä. Tiedän kuitenkin, että
asiasta tarvitaan lisää keskustelua.
PMDD:n puhkeaminen ja yhteys työuupumukseen
Kuukautiseni olivat todella helpot niiden alkamisesta noin kymmenen vuoden ajan (17–27 v.). Olin täysin kivuton ja oireeton enkä voi sanoa kärsineeni PMS-oireista nimeksikään. Kuukautiset eivät rajoittaneet elämääni millään tavalla enkä kokenut niitä sen suuremmin vaivalloisina. Tästäkin syystä minun oli hyvin vaikea uskoa oireitteni laajuutta PMDD:ni alkuvaiheilla, sillä kontrasti aikaisempaan oireettomuuteen oli niin valtava. Oireettomat kuukautiseni tulivat kuitenkin päätökseensä suurin piirtein 27-vuotiaana ja tämä tapahtui yhtä aikaan sekä äkillisesti että hiljalleen. Yhdessä kierrossa alkoi esiintyä x-määrä erilaisia oireita, toisessa kierrossa x+2, kolmannessa x+3 ja niin edelleen. Kerron tuonnempana PMDD:hen liittyvistä oireista tarkemmin.
PMDD
myös puhkesi minulle samaan aikaan, jolloin vielä työskentelin työuupumukseen sairastuttaneessa työsuhteessani ja tämä entisestään vaikeutti oireisiin
liittyvien syyseuraussuhteiden havaitsemisia. Minä en osaa sanoa, voisiko olla
niin, että työuupumuksen ja siitä seuranneen korkean työstressin takia (stressi
pahentaa oireita), ylipäänsä sairastuin PMDD:hen tai voisiko olla niin, että
PMDD edesauttoi minua burnouttiin. Vaikka uskon näiden välillä vallitsevan
jonkinlaisen yhteyden, voi myös olla, että samanaikainen ilmeneminen on
puhdasta sattumaa ja, että olisin PMDD:hen sairastunut työuupumuksesta
riippumatta ja työuupumukseen PMDD:stä riippumatta. Ymmärrykseni mukaan PMDD:n
taustalla voi olla myös traumoja ja esimerkiksi traumaperäinen stressini menneisyyteni suhteesta ja siinä tapahtunut henkinen ja seksuaalinen väkivalta voi olla
PMDD:n puhkeamisen taustalla. Todennäköisestihän tässä vaikuttaa perimän ja
ympäristön yhteisvaikutus, eikä mitään yksittäistä syytä edes ole mahdollista
löytää.
Kuitenkin
se, että PMDD ilmeni samaan aikaan työuupumukseni kanssa, oli oireiden
tiedostamisen kannalta haitallista: oireiden syklisyys ja yhteys
kuukautisiin jäi minulle pitkäksi ajaksi pimentoon. Olen täällä
aikaisemminkin kritisoinut saamaani hoitoa, joka kohdistui diagnosoituun
psykoosiin. Hoidossa sivuutettiin täysin kokemani työperäinen ja traumaperäinen
stressi enkä kokenut tulleeni oikein tulkituksi oikeastaan missään, mitä toin
esiin. Diagnoosi annettiin minulle jälkijunassa kokemastani hermoromahduksesta, jossa oireita olivat muun
muassa voimakas ahdistus, ylivirittyneisyys, itsetuhoiset ajatukset ja
unettomuus. Seuraavaksi kerron jotain, jonka ääneen sanominen tuntuu liian
älyttömältä ollakseen totta, mutta: hermoromahdusta seuranneena päivänä
kuukautiseni alkoivat. Eli, PMDD-oirehdinta voi mennä siihen pisteeseen, että
se tulkitaan ulkopuolisin silmin esimerkiksi psykoosiksi: puhutaan siis hyvin
vakavista oireista. Tässä vaiheessa minä olin PMDD:n kanssa untuvikko eikä
itselläni ollut hajuakaan, että hormonitoiminta voisi selittää oirehdintaani
edes pieneltä osin.
Laskeskelin
tuossa, että olen ollut työuupumukseeni liittyen tekemisissä ainakin kuuden eri
lääkärin kanssa (puolet miehiä ja puolet naisia niin julkisella kuin yksityisellä
puolella) ja näistä yksi taisi olla yleislääkäri, loput psykiatreja. Yksikään
heistä ei kysynyt minulta mitään hormoneistani, kuukautisistani, kiertoni
vaiheista eivätkä he lääkkeitä tuputtaessaan maininneet mitään mahdollisista
yhteisvaikutuksista hormonaalisen ehkäisyn kanssa (jota en tosin käytä). Pidän tätä hyvin suurena puutteena. Tästä
seurasi joka tapauksessa se, että aloin itsekin sivuuttaa sitä mahdollisuutta, että hormonien
vaihtelut voisivat olla mielenterveyden oireiluni taustalla. Minulla meni aikaa
ennen kuin laskin yksi plus yksi yhteen ja sain tarvittavaa luottamusta uskoa
siihen, mistä on kyse. Ajan myötä kuukautisiin liittyvä oirehdinta tuli
paremmin näkyväksi, syklinen luonne hahmottui ja sain kokemusta siitä, minkälaisia
ilmenemismuotoja ne juuri minulla saavat.
PMDD:n oireet
PMDD aiheuttaa erilaisia vaikea-asteisia psykofyysisiä oireita. |
Oireet
voidaan jakaa fyysisiin ja psyykkisiin oireisiin. Vaikka tämä voi kuulostaa
oudolta, niin olen itse todella kiitollinen fyysisistä oireistani. Ne toimivat
minulle paljastavina ja rauhoittavina tekijöinä sille, mistä on kyse. Ei,
en ole tulossa hulluksi, tälle on syynsä. Koska psyykkisiin oireisiini
kuuluu voimakas sekoamisen pelko ja mieleni pyrkii vakuuttamaan minua siitä,
että tässä on kyse jostain vakavammasta, fyysisillä oireilla saan
maadoitettua itseni takaisin tähän hetkeen. En rehellisesti sanottuna tiedä,
missä ja minkälaisilla lääkecocktaileilla olisin pelkkien psyykkisten oireiden
kanssa. Kierrosta hieman riippuen, ovulaatiosta menee yleensä viitisen päivää
ennen kuin varsinainen hell week käynnistyy ja oireeni ovat
pahimmillaan 5–10 päivän ajan ennen kuukautisiani. Oireet loppuvat kuin seinään
kuukautisvuodon alkaessa ja viimeistään toisen vuotopäivän aikana olen palannut
takaisin omaksi itsekseni. Oireeton aika kestää kuukautisvuodon alkamisesta
aina seuraavaan ovulaatioon.
Seuraavassa olen listannut kokemiani oireita, jotka aina hieman vaihtelevat kierron mukaan. Pääsääntöisesti jokainen oire on minulla nykyisin jokaisessa kierrossa mukana, mutta niiden vaikeusaste voi vaihdella. Fyysisiä/kehollisia oireita:
✤ unettomuus (vaikeus nukahtaa, kevyt uni, yöllinen heräily)
✤ rintakivut ja aristus
✤ turvotus
✤ suolisto-ongelmat, ummetus
✤ nälän
tunteen katoaminen, ruokahaluttomuus
✤ lämmönsäätelyn heitteleminen, kuuma-aaltoilu
✤ nivelkivut
(sormissa, lonkissa, polvissa, nilkoissa)
✤ aistien
terävöityminen (haju, maku, kuulo, tunto)
✤ voimakas yökkäily hampaita harjatessa
✤ ihon rasvoittumisen lisääntyminen ja näppyläinvaasio
✤ päänsäryt
✤ vatsakivut
✤ tuntemukset silmissä ja näön lievä heikkeneminen
Psyykkiset
oireet:
✤ mielialojen
vaihtelut ja tunteiden ääripäissä poukkoilu
✤ mielihyvän
katoaminen itselle mielekkäistä asioista
✤ väsymys, aivosumu
✤ keskittymiskyvyn
katoaminen
✤ impulsiivisuus
✤ ylivirittyneisyys ja levottomuus
✤ raivostuminen ja vihaisuus
✤ muistin ongelmat (vaikeus oppia uutta ja kaivella muistista asioista, unohtelu)
✤ ahdistus, tuskaisuus
✤ paniikkikohtaukset
✤ toivottomuuden kokemukset
✤ voimakas surumielisyys ja itkukohtaukset
✤ ilmeettömyys (hymyily vaikeaa)
✤ epävarmuus itsestä
✤ halu
eristäytyä, olla yksin ja toisaalta yksinäisyyden kokeminen
✤ kipukynnyksen madaltuminen
✤ pelko
vakavaan sairauteen sairastumisesta
✤ itsetuhoiset
ajatukset, kuoleman miettiminen
Psykofyysiset
oireet myös kietoutuvat toisiinsa ja esimerkiksi unettomuudesta johtuva univaje
voi yllyttää itkukohtauksia ja mielialan vaihteluita. Samaten ruokahalun
väheneminen voi vaikuttaa negatiivisesti keskittymiseen ja toisaalta
samanaikainen turvotus saada olon epävarmaksi. Psyykkisistä oireista löytyy
paljon yhteneväisyyksiä masennuksen kanssa ja ne täyttävät diagnostiset
kriteerit hyvinkin helposti.
Oireiden kanssa eläminen
Minulla
oireet vaikuttavat voimakkaasti arkeeni ja olenkin kuukausittain eroamassa,
irtisanoutumassa ja muuttamassa toiselle puolelle Suomea. Vaikka
kumppanini tietää mistä on kyse, ovat vaikutukset parisuhteeseen todella
negatiiviset. Toiselle aivan turhasta riehuminen herättää itsessäni valtavaa
syyllisyyttä, saa minut tuntemaan oloni entistä huonommaksi sekä virheellisesti
epäilemään, josko kaikki johtuukin hormonien sijasta vain huonosta
suhteesta. Sohvalla nukkumisesta on tullut ennemmin sääntö kuin poikkeus
minulle ja kumppanilleni PMDD:n ollessa päällä, sillä jo pelkkä hengityksen
kuuleminen tekee nukahtamisesta mahdotonta. Vaikka minulla oirehdinta
kääntyykin pääsääntöisesti sisäänpäin, niin usein juuri ne läheisimmät
ihmissuhteet joutuvat tulilinjalle. On myös todella raskasta huomata, että
vielä viikko sitten intoa herättävä asia ei PMDD-päivinä tunnu yhtään miltään
ja kauan odotetun matkan ja sovitut tapaamiset haluaisi vain perua. Noina
päivinä kaikki tuntuu yksinkertaisesti turhalta, toisarvoiselta ja typerältä,
tulevaisuutta ja toivoa ei ole mahdollista nähdä. PMDD:n myötä
tulevaisuuden suunnittelu ja kivojenkin asioiden aikatauluttaminen on tuntunut pelottavalta, sillä ei voi tietää sen hetkistä olotilaa tai unettomuuden
vaikeusastetta. Kaverin häät voivat kääntyä paniikkikohtaukseksi ja paikalta
pakenemiseksi, baby showerit tuskaisiin hymyihin ja itsensä ruoskimiseen siitä, miksi oli niin epäsosiaalinen. Hyvä seura voi kuitenkin toimia oireisiin vastalääkkeenä ja yksinolo oireita entisestään
lietsoa.
Minulle
oireitteni hallinnassa keskiössä on ollut PMDD:n tiedostaminen ja oireiden
voimakkuuden hyväksyminen. Vaikka minulla edelleen tulee ylilyöntejä (jollain
tapaa mieli aina unohtaa oireiden olemassaolon kierron alkaessa uudestaan),
olen saanut tämän nykyisin paremmin hallintaan. Tiedän esimerkiksi, ettei minun
kannata tehdä isoja päätöksiä PMDD:n ollessa päällä, vaan antaa aikaa
esimerkiksi kaksi viikkoa ja katsoa tilannetta sitten uudestaan. Olen myös
huomannut, että oireeni hieman vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Vaikka en
tunnista itsessäni kaamosoireilua (pidän syksyjen pimeydestä enemmän kuin
keväiden valoisuudesta), niin PMDD tuntuu pimeän aikaan pahenevan ja kesäisin
taas saattaa olla kiertoja hyvinkin vähäisillä oireilla. Negatiivisesti
vaikuttaa sekin, jos on samanaikaisesti kipeänä esimerkiksi flunssassa: tällöin
kehossa jo valmiiksi vallitseva tulehdustila tuntuu lietsovan PMDD-oireita
huomattavan paljon. Kaiken tämän ymmärtämisessä minulle on ollut hyödyllistä
pitää kuukautisistani päiväkirjaa, johon merkitsen ylös oireita ja päivämääriä.
Alkuvaiheilla oireet pelottivat minua ja ihmettelin, mitä minulle on
tapahtumassa, mutta ylös kirjaaminen on saanut minut havaitsemaan niissä
ilmenevän toistoisuuden ja sen, etteivät ne kestä ikuisesti.
Miksi PMDD:tä ei tunnisteta?
Epätietoisuus
PMDD:n olemassaolosta sekä kuukautiskiertoon liittyvien oireiden vähättely
tuntuu harmittavalta. PMS-oireista kärsii hieman vaihtelevin tilastoin jopa 90
% naisista ja PMDD:stä samojen tilastojen mukaan joka kahdestoista. En tiedä
johtuuko vähättely siitä, että tänä päivänä ei oikein saisi puhua sukupuolten välisistä
eroista vaiko siitä, että oireista puhuminen kaventaisi naiseuden vain kohduksi
ja munasarjoiksi. Nainen on totta kai paljon muutakin kuin kuukautisensa, se on
selvä, eikä niiden piikkiin voi mitä tahansa laittaa, mutta itseäni tässä
eniten kummeksuttaa terveydenhuollon totaalinen hiljeneminen asiasta. Minä
en näe, että terveydenhuollossa toteutuu tasa-arvo, mikäli naisten
fysiologisista ominaisuuksista vaietaan eikä huomioida hoidossa. Kun
esimerkiksi tiedetään, että naiset sairastuvat mielenterveyden häiriöihin
miehiä yleisemmin, niin eikö olisi ihan paikallaan tutkia kehollisten
tekijöiden vaikutuksia mielenterveyteen? PMDD:hen kuuluu osaksi itsetuhoisten
ajatusten ilmeneminen tasaisin väliajoin, niin jotenkin sitä näin maallikkona
voisi kuvitella, että tällaiseen suhtauduttaisiin tarvittavalla vakavuudella.
En tietenkään sano, että kaikessa on kuukautiskierrosta kyse eikä
mielenterveyden häiriöitä olisi olemassakaan, mutta sanon että kierto voi
voimistaa ja selittää tiettyjä oireita hyvinkin paljon. Hoitoon hakeutuessa kierron
vaikutus voi jäädä täysin tunnustamatta ja henkilö saada mukaansa aivan väärän
diagnoosin ja soveltumattoman lääkityksen. Oman kokemukseni pohjalta näen tässä
todella ison puutteen sekä järjestelmässämme että yleisesti lääketieteessä. Hoidon
taso jää liian alhaiseksi, mikäli yksilöä ei kohdata kokonaisuutena ja
tarvittavan yksilöllisesti.
PMDD:n hoidosta ja hormoniehkäisystä
PMDD:n
hoitoon ei ole mitään yksittäistä lääkettä, joka tehoaisi kaikille samalla
tavalla. Koska oireiden ajatellaan johtuvan ovulaatiosta ja sen myötä
keltarauhashormonin kasvusta, hoitona voidaan pitää munasolun irtoamisen
estävää hormonaalista ehkäisyä. Huomionarvoista on, että sellainen hormonaalinen
ehkäisy kuten kierukka (joka ei estä ovulaatiota, mutta poistaa kuukautisvuodon),
mahdollistaa PMDD- ja PMS-oireiden olemassaolon. Tämä johtuu siitä, ettei kuukautisverellä sinänsä ole tekemistä oireiden kanssa, vaan keskiössä on nimenomaan
ovulaatio. Mielialaan liittyviin oireisiin taas voidaan käyttää tiettyjä
masennuslääkkeitä. Hoitona pidetään myös liikkumista, liiallisen kofeiinin ja
alkoholin käytön välttämistä sekä tupakoimattomuutta. Yleisesti terveelliset
elämäntavat nähdään suosiollisina ja liiallisen stressin välttämistä tavoiteltavana.
PMDD:n kuriin saaminen voi olla vaikeaa. |
Itse
näen PMDD:n hoidon hyvin alkeellisena enkä ole kokenut vallitsevaa lääkehoitoa
minulle soveltuvana. En myöskään usko, että markkinoille on elinaikanani
tulossa minkäänlaista ihmepilleriä, joka olisi suunnattu nimenomaan PMDD:n ja
PMS:n hoitoon – valitettavasti. Uskoni on myös vähissä sen suhteen, että
tällaista lääkettä testattaisiin nimenomaan naisilla: ymmärtääkseni kun
esimerkiksi monien masennuslääkkeiden toimivuutta on testattu yleisemmin
miehillä.
Tähän
väliin haluan sanoa muutaman sanasen hormonaalisesta ehkäisystä. Minulla on
kokemusta e-pillereistä, sillä söin niitä jonkun aikaa sairastamani aknen
jälkeen 18–19-vuotiaana. Pelkäsin aknen uudelleen palaamista ja otin avukseni
pillerit, jotka osoittautuivat elämäni silloiseksi suurimmaksi virheeksi. Menin
niistä nimittäin aivan sekaisin, lihoin, kuivuin ja ihoni kunto hetkellisesti
jopa huononi. Haitat olivat hyötyjä suuremmat valmisteesta toiseen, ja minulle
kävi hyvin selväksi niiden soveltumattomuus itselleni. Jollain tapaa minut
yllätti sivuoireiden määrä (jopa persoonallisuuteni muuttui) suhteessa siihen,
miten heppoisin perustein niitä myönnettiin. Tästä voisi kirjoittaa oman
postauksensa, mutta todettakoon nyt, että en ole katunut päätöstäni elää ilman
hormonaalista ehkäisyä (en edes PMDD:n takia). Itse ehkäisyn kannaltakaan en
ole hormoneita tarvinnut, sillä minulle on ollut alusta asti itsestään selvää,
että ehkäisy hoidetaan yhteistuumin ja ilman kajoamista kenenkään elimistön
sisäisiin toimintoihin. Nämä ovat tietysti jokaisen omia valintojani enkä minä
ole sanomaan kenellekään, miten muiden tulisi toimia. En ole lääkäri.
Hormonaalisen ehkäisyn myötä nykyaikana tuntuu olevan jonkinlainen itseisarvo sen suhteen, että kuukautisista pyritään pääsemään eroon (toki entisaikaankin kuukautiskiertoja oli nykyistä vähemmän naisten ollessa useammin raskaana) ja on totta kai hienoa, että tällainen mahdollisuus on olemassa esimerkiksi kipujen vähentämiseksi ja rauta-arvojen ylläpitämiseksi. Henkilökohtaisesti olen huomannut jääneeni PMDD:ni kanssa hyvin yksin, mikä johtuu osaltaan hormonaalisen ehkäisyn suosiosta. Kaveripiirissäni ei ole muita ovuloivia ja siksi samaistumispintaa on käytännössä hyvin vähän: kuukautiskierto on paitsi monelle miehelle myös monelle naiselle hyvin vieras asia. Olen myös ollut havaitsevinani (tämä on tyystin mutua) hormonaalisen ehkäisyn heikentävän empatian kokemista, mikä voi vaikeuttaa toisen kokemuksen ymmärtämistä. Kenties yhä useampi terveydenhuollonkin toimija tekee oletuksia potilaiden kuukautisten tilasta ja olettaa nuorten, hedelmällisessä iässä olevan naisten käyttävän hormoniehkäisyä ja vaikuttavan omiin kuukautisiinsa. Siten kuukautiskierron vaikutus eri sairauksien ilmenemiseen voi jäädä täysin pois laskuista.
Hyödyllisiksi kokemani hoitomuodot
Minun
PMDD-hoitoni on keskittynyt lääkehoidon sijasta enemmän terveellisten
elintapojen ylläpitämiseen, erilaisten yrttien (siankärsämö) ja vitamiinien (ainakin
B, D, magnesium) saamiseen sekä erilaisten stressinhallintakeinojen
hyödyntämiseen (näin talvisin voi kokeilla avannon vaikutuksia). Liikunnan suhteen parhaimman hyödyn olen saanut juoksemisesta ja joogasta ja ruokavalion
suhteen kuitujen riittävästä saannista ja liiallisen sokerin välttelystä. En
enää nykyisin juo kahvia enkä alkoholia, mutta en osaa sanoa näiden
todellisesta vaikutuksesta, sillä PMDD-oireita ilmenee tästäkin huolimatta.
Järjestelen myös elämääni niin, että pyrin aloittamaan erilaisia uusia
projekteja kierron alkuvaiheissa ja säästelen yksinkertaisempia asioita
PMDD-päiville. Sallin myös sen, että unimääräni on erilainen eri aikoina ja
sen, etten ole aina parhaimmillani. Suurin yksittäinen vaikutus on ollut
kuukautispäiväkirjan pitämisellä, jota olen pitänyt jo useamman vuoden, sillä
se on luonut itselleni tietynlaista varmuutta asiasta. Päiväkirja toimii
tarvittaessa myös todistusaineistona terveydenhuollon toimijoille
(gynekologeille, jotka puhuvat vain seksitaudeista ja ylistävät hormonaalista
ehkäisyä sekä psykiatreille, jotka näkevät oireet vain masennuksena ja oireiden
syklisyyden kaksisuuntaisuutena). Lisäksi suurena apuna on ollut psykoterapia,
josta tulen seuraavissa postauksissa kirjoittamaan lisää.
Miten minä lääkitsisin tätä?
Koska
olen jo useamman vuoden elänyt PMDD:n kanssa, olen tehnyt sen parissa muutamia
havaintoja, joita voisin hyödyntää sen hoidossa. En koe tarvitsevani tähän
minkäänlaista säännöllistä lääkitystä, vaan ennemminkin jonkinlaista
täsmähoitoa pahimpien päivien varalle. Minulle kaikista haitallisin oire on
unettomuus, sillä se astelee elämääni kuin sormia napsauttamalla viikkoa ennen
kuukautisten alkamista. Vaikka elämässäni ei olisi stressiä, huolehtisin
unihygieniasta, söisin melatoniinia ja käyttäisin korvatulppia, kärsin
suhteellisen vaikeasta unettomuudesta kuukausittain (vaikeudesta nukahtaa,
yöllisistä heräilyistä ja pinnallisen tuntuisesta unesta). Tämä sitten
heijastelee kielteisesti moniin elämäni osa-alueisiin, aiheuttaa väsymystä ja
yleistä hyvinvoinnin laskua. Unettomuutta voisin hoitaa kevyellä unilääkkeellä,
jonka voisi silloin tällöin tarvittaessa ottaa turvaamaan riittävää nukkumista.
Samaten ahdistukseen voisin pahimpina hetkinä ottaa rauhoittavan
ahdistuslääkkeen, joka saattaisi vaikuttaa positiivisesti unettomuuteenkin. Tiedän
myös, että tämä jakaa mielipiteitä, mutta minä olisin valmis hyödyntämään
PMDD-viikollani lääkinnällistä kannabista. Kannabiksen rauhoittavasta
vaikutuksesta ollaan melko yksimielisiä ja, vaikka sen hyödyt ja haitat
tulisi selvittää suhteessa ilmeneviin oireisiin, niin olisin tällaiseen
suhteellisen myötämielinen.
Luonnollista kärsimystä?
Vaihdevuosioireilua odotellessa! |
Olen
tätä nykyä reilu kolmekymppinen ja karkeasti voin arvioida PMDD-tyyppisen
oireilun jatkuvan vielä kymmenisen vuotta. Tämänkään jälkeen helpotusta ei ole
tiedossa, sillä sitten siirryn esivaihdevuosiin ja siitä vaihdevuosiin, joissa
oireidenkuva liippaa nykyisten oireidenikin kanssa hyvin läheltä. Vaihdevuosien
oireet eivät todennäköisesti tule minulle täysin puun takaa, vaikka kauhulla
odotankin syklisyyden poistumista ja oireiden päivittäistä ilmenemistä. Olen
jostain lukenut, että PMDD tietää usein vaikeahkoa vaihdevuosioireilua, mutta
tämäkin lienee hyvin tapauskohtaista. Rehellisyyden nimissä odotukseni eivät ole
kovinkaan korkealla, mutta toivoa tietysti saattaa, että tulevaisuudessa
siintävään vanhenemisesta aiheutuviin muutoksiin saisi tarvittavaa apua ja
hoitoa ajallaan.
Nykyään
voin sanoa oppineeni elämään PMDD:n kanssa (tosin kirjoitan tätä
ei-PMDD-päivinä) ja osaan entisestään arvostaa päiviä, jolloin voin ja nukun
hyvin. Pidän itseäni onnekkaana sen suhteen, että kiertoni on hieman
pidempi kuin neljä viikkoa ja saan siten tarvittavaa etäisyyttä oireellisten
päivien välille. Minulle käänteentekevintä PMDD-matkassani on ollut sen
hyväksyminen, että näinkin yksinkertainen asia voi tosiasiassa olla
hyvinkin monenlaisten vaivojen takana. Oman huonovointisuuden taustalla voi
olla oma fysiologia eikä välttämättä mitään sen kummempaa. Olen myös joutunut muuttamaan
käsityksiäni itsestäni: vaikka kuinka haluaisin, niin en voi pisteyttää itseäni
kovinkaan korkealle tasaisuudessa tai tyyneydessä. PMDD:n myötä olen saanut
asiakeskeisen minäni rinnalle hyvin tunnepitoisen version, jonka elämässä
erilaiset tunteet näyttelevät isoa roolia – huolimatta siitä, että erilaisten
tunteiden kanssa toimeen tuleminen on paikoitellen tuntunut raivostuttavankin
haastavalta. Vaikka valitsisin eläväni mieluummin ilman PMDD:tä, totta kai,
niin sen myötä olen joutunut tutustumaan itseeni ja kehollisuuteeni paremmin.
Oireet ovat ajaneet minut oppimaan itsemyötätuntoa ja armollisuutta, mikä ei
välttämättä muutoin olisi elämässäni itsestäänselvyys. Olen kulkenut pitkän
matkan ja erityisen onnellinen olen siitä, etten ole enää taipaleeni alkupisteessä,
jota väritti syvä epätietoisuus, pelko ja hätä siitä, mitä minulle on
tapahtumassa. Oireisiin on huomattavasti helpompi suhtautua, kun on selvillä
siitä, mistä ne johtuvat ja tietää niiden kaikessa ”luonnollisuudessaan”
loppuvan aikanaan.
Vaikka
tätä kaikkea voi pitää ”luonnollisena” naiseuteen liittyvänä asiana, niin
mielestäni kuukautisiin liittyviä häiriöitä, ja yleisestikin naistentauteja,
tulisi ehdottomasti hoitaa nykyistä paremmin. Olisi ihan kiva, että
tieto ja tutkimus aiheesta kasvaisi ja potilaille saataisiin oikeasti tehokasta
oireiden lievitystä sen sijaan, että tarjotaan eioota. Näin alkajaisiksi liikkeelle
voitaisiin lähteä niinkin yksinkertaisilla toimilla kuin potilaan kuuntelemisella
ja suhtautumalla tämän kertomaan tarvittavalla vakavuudella. Samanlaisessa
tilanteessa kamppaileville toivon kirjoitukseni valaisevan PMDD:hen liittyvää haasteellisuutta
ja tuovan rohkeutta päästä vähättelyiden yläpuolelle. Kyse on paljon
enemmästä kuin vain ”punaisista päivistä” tai ”siitä ajasta kuukaudessa”, sillä
oireet ovat todellisia ja niillä voi olla hyvin kauaskantoisia seurauksia.
Olisi hienoa elää yhteiskunnassa, jossa ihmisen hormonitoiminnan merkitys
hyvinvoinnille tunnustettaisiin, kuukautiskierron vaikutukset mielenterveydelle
nähtäisiin ei-vähättelevästi ja suhtauduttaisiin naisia koskettaviin
sairauksiin samanlaisella vakavuudella kuin mihin tahansa muihinkin
sairauksiin. Vielä toistaiseksi tämä tuntuu olevan utopiaa, mutta kenties se
kuuluisa nuorempi sukupolvi tulee ja tekee asiaan muutoksen.
Jos
siellä on muitakin PMDD ja PMS-oireista kärsiviä, niin on hyvä muistaa että:
- Apua on hyvä hakea ja ottaa mukaan
muutaman kierron ajalta pidettyä oirepäiväkirjaa. Lääkärinkäynnillä
voidaan poissulkea muiden sairauksien mahdollisuus.
- Oireiden vähättely taitaa valitettavasti
olla varsin tavanomaista eikä se johdu sinusta. Maailma
on pullollaan lääkäreitä ja sinulla on oikeus konsultoida tilanteeseesi
asiallisesti suhtautuvaa osaajaa.
- Oireet tulevat hyvin äkillisesti ja ne
myös loppuvat yhtä äkillisestikin. Tähän on hyvä turvautua
vaikeimpina hetkinä, sillä mikään ei kestä ikuisesti.
- Tiedon lisääminen ja tietoisuus siitä,
mistä on kyse, voi helpottaa omaa suhtautumista oirehdintaa kohtaan. Tietoa
voi myös jakaa haluamillesi läheisille.
- Se, mikä auttaa toisia, ei välttämättä tehoa sinuun. Eri hoitomuotojen kokeilu ja soveltaminen voi olla hyödyllistä ja auttaa helpottamaan oireita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti