Pitkän psykoterapian jälkeen

Työuupumukseni myötä aloin käymään Kelan tukemassa kuntoutuspsykoterapiassa, joka tuli jokunen aika sitten päätökseensä. Kolmen vuoden mittaisesta terapiajaksosta tuli merkittävä kokemus elämässäni ja se on herättänyt minussa paljon ajatuksia, joita tulen seuraavaksi avaamaan. Olen aikaisemmin kirjoitellut psykoterapian käytännön asioista täällä, ja suosittelenkin lukemaan sen alkajaisiksi. Tässä postauksessa keskityn terapian aikaisiin kokemuksiini ja havaintoihin sen päätyttyä. Vastoin pelkojani, että terapia ei jostain syystä tepsisi minuun, voin sanoa saaneeni terapiasta oikeastaan enemmän kuin uskalsin edes toivoa.

Psykoterapian alkamisesta

Avun pyytäminen vaatii uskallusta ja on usein 
askel parempaan.

Minulle terapian aloittaminen oli vaikeaa aikaa. Olin täysin tottumaton puhumaan omista asioistani ja ylipäänsä näin itseni hyvin heikosti avunsaamisen arvoisena. Minun oli vaikea luottaa muihin ja pidin vieroksuttavana sitä, että joku olisi aidosti kiinnostunut kuulemaan mitä minulla on sanottavana. Olin tottunut pärjäämään yksin, minkä myötä koin itseni jossain määrin epäonnistuneeksikin hakeutuessani terapeutin paikkeille. Ajattelin myös vieväni paikan sellaiselta, joka tarvitsee terapiaa enemmän kuin minä. Tällainen ajattelutapa on kuitenkin ongelmallista ja kohdallani se oikeastaan paljasti sen, että todella olin terapian tarpeessa. Minun ongelmani olivat aivan yhtä varteenotettavia kuin muidenkin ja aika oli tullut sille, että alan asettamaan itseäni etusijalle. Vaikka kyseinen ajattelutapa usein kietoutuu osaksi mielenterveyden häiriöitä, haluan muistuttaa, että kuntoutuspsykoterapian saatavuus ja Kela-korvaukset ovat poliittisia päätöksiä: ei ole tarpeen, että yksittäiset palvelunkäyttäjät syyllistävät itseään palveluiden mahdollisista valuvioista.

Terapian alkaessa olin burnoutin uuvuttama ja syvän epävarmuuden värittämä. Olin myös hiljattain lopettanut alkoholinkäytön ja sen myötä kauhuissani, sillä löysin itseni tilanteesta, jossa menneisyyteni käsittelemättömät luurangot räsähtelivät päälleni samanaikaisesti. Minulla ei ollut voimia tai osaamista päästä tilanteesta eteenpäin omin avuin ja jollain tasolla ymmärsin myös sen, että tarvitsen uusia välineitä asioiden selvittelyyn. Välttely, torjunta ja vaikeneminen olivat tulleet tiensä päähän. Koska terapia oli kuntoutuspsykoterapiaa, terapian tavoitteet liittyivät kuntoutumiseen ja työ- ja opiskelukyvyn eheyttämiseen. Henkilökohtaiset tavoitteeni liittyivät näiden lisäksi vahvasti tasapainon löytämiseen, sillä terapian alkaessa koin olevani poissa raiteilta. Mielessä myllersi, vireystilat heittelivät ja hetkessä eläminen tuntui utopialta. Vaikka hetkellisesti näytti siltä, että terapian alkaminen suisti minua pahempaan epätasapainoon, terapian edetessä aloin jälleen löytämään itseäni ja saavuttamaan vakaampaa homeostaasia. Kirjoitan mahdollisesti oman postauksen terapiaan hakeutumisen syistäni.

Raskas hoitomuoto

Psykoterapia on vuorovaikutuksessa tapahtuvaa hoitoa, jolla pyritään lieventämään erilaista mielenterveydellistä problematiikkaa. Hoitomuotona se on pitkäjänteistä ja asiakkaalle usein hyvinkin raskasta. Terapiassa käsitellään vaikeita tunteita ja sanoitetaan kokemuksia, joille ei välttämättä löydy sanoja ja, jotka voivat tulla ensimmäisiä kertoja kerrotuksi jollekin toiselle. Oman haastavuuden tuo se, että terapeutti on alkujaan ventovieras ihminen. Kivuliaiden asioiden jakaminen on työlästä ja itsensä asettaminen alttiiksi terapeutin reaktioille voi olla haavoittavaa. Luottamuksen rakentaminen ottaa oman aikansa, ja usein luottamuksen lisääntyessä myös asioiden jakamisesta tulee luontevampaa. Luottamuksen vahvistuminen ja yhteistyöhön perustuvan suhteen rakentuminen on usein avainasemassa terapian onnistumisessa. Myös muutos on aina vaikeaa ja psykoterapian kuormittavuutta voi ajatella lisäävän se, että terapiassa altistetaan itseys, oma toiminta ja tavat muutokselle. On helpompaa osoittaa sormella ja vaatia muita muuttumaan kuin löytää itsestä ja omista käyttäytymismalleista tarvetta muutokselle. Psykoterapia konkretisoi minulle oikeastaan sen, miten muiden ihmisten sijasta voin lopultakin muuttaa vain itseäni ja suhtautumistapojani muihin.

Minulle ei olisi riittänyt lyhytpsykoterapia, mutta
on hyvä muistaa, että terapioita on eri pituisia.

Psykoterapiani kesti kolme vuotta ja sen ajan tunsin olevani kuin vereslihalla. Huomasin olevan erityisen herkillä ihmissuhteisiin liittyvissä asioissa, kaipaavan hyvin vähän minkäänlaisia muutoksia elämääni ja tarvitsevan aiempaa enemmän unta. Halusin rauhoittaa ulkoista elämääni, sillä sisäinen maailmani myrskysi senkin edestä. Oman elämän prosessointi vei aikaa ja huomiota, ja mieleni tuntui vaeltelevan menneisyydessä tämän tästä. Tämä lienee hyvinkin yleistä psykoterapiamatkan aikana, sillä työtä tehdään paitsi terapeutin vastaanotolla myös sen ulkopuolella. Samaten minulla jäi tavanomaista vähemmän energiaa muiden ihmisten huomioimiselle, koska katse oli niin voimakkaasti omaan elämään ja sisäänpäin suuntautuneena. Välillä tuntui erikoiseltakin tavata tuttavia, jotka olivat kuin aina ennenkin, sillä silloin minulle konkretisoitui oma muutosmyllerrykseni. Terapian jälkeen olo on ollut kuin pitkän ja raskaan tutkimusmatkan jäljiltä, ja olen ymmärtänyt muutosten koskeneen nimenomaan minua, ei muita.

Haluan tuoda esiin psykoterapian kuormittavuutta, sillä vaikka olen tietyssä mielessä sitä mieltä, että terapia tekisi hyvää kenelle tahansa, on hyvä tiedostaa, ettei se ole pelkästään helppoa ja kivaa. Terapian alkuvaiheet ovat useammille haastavia ja on tavanomaista, että siinä vaiheessa vointi jopa huononee. Vaikeiden asioiden käsitteleminen vie voimia, ja minulla notkahduksia aiheutti senkin tajuaminen, ettei elämäni ollutkaan niin hyvin kuin olin itselleni uskotellut. Traumojen myöntäminen ja työstäminen sai minut näkemään tilanteeni ja itseni uudenlaisessa valossa. Terapian kuormittavuuteen voi varautua esimerkiksi siten, että pyrkii pitämään elämäntilanteensa mahdollisimman tasaisena ja suosii vastavuoroisia ja hyviä ihmissuhteita. Haastavuudesta on hyvä puhua myös terapeutin kanssa ja tuoda se yhdeksi käsiteltävistä asioista. On myös niin, että ei terapia koko ajan ole raskasta, vaan se on syklittäistä ja vaihtelee helpompien ja vaikeampien aikojen suhteen. En heti uudestaan lähtisi samanlaiseen useamman vuoden prosessiin, vaikka ajattelenkin raskaita terapiavuosiani antoisina.

Suurimmat oivallukseni

Parantunut itsetuntemus on lisännyt 
ymmärrystäni sen suhteen, kuka minä olen.

Terapian suurimmat läpimurtoni liittyvät omakuvaani ja ihmissuhteisiini, ja terapiasuhteessa pääsin peilaamaan omia kokemuksiani ja käsityksiäni hyvin monesta eri asiasta. Minun oli alkuun todella vaikeaa puhua omista asioistani ilman, että tunsin oloni itsekkääksi. Tästä seurasi havaintoni siitä, miten olinkaan ihmissuhteissani aina se toisista kiinnostunut osapuoli. Minun kuulumiseni jäivät toisten jalkoihin enkä useinkaan kokenut luontevaksi jakaa omista asioistani muille. Terapian aikana itsestä puhumisen taitoni vahvistui ja aloin nähdä sen tärkeäksi myös muissa ihmissuhteissani. Myös miellyttämisenhaluni tuli tarkastelun kohteeksi ja ymmärsin antavani aivan liikaa painoarvoa sille, mitä muut ovat minusta mieltä. Olen hyväksynyt itseni vain, jos olen saanut validaatiota toisilta, sillä oma suhtautuminen itseeni on ollut toissijaista ja arvottomuuden värittämää. Yhdistettynä korkeahkoon empatiaan olen ollut kuin magneetti ihmisille, jotka haluavat valjastaa tämän omiin tarkoitusperiinsä ja hyväksikäyttää minua väärillä tavoilla. Esimerkiksi kokemassani traumasuhteessa ja työuupumukseen johtaneessa esimiessuhteessa tällainen käytös on ollut näkyvissä. Olen aikaisemminkin tästä kirjoittanut, mutta parempi itsetuntemus suojaa sinua ulkoapäin tulevilta määritelmiltä, joita tämän kaltaiset ihmiset yleisesti hyödyntävät osana manipulointiyrityksiään.

Terapiasuhde toi päivänvaloon myös sen, mistä kaikesta olen jäänyt paitsi. Minulle oli uutta tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi, minkä myötä pystyin tarkastella menneisyyttänikin uudessa valossa. Ymmärsin lapsuuteni sisältäneen vaikeita asioita, joilla on ollut suuri vaikutus siihen, miten näen itseni ja muut. Eräs merkittävin terapiassa saamani oivallus liittyy erillisyyden kokemiseen: minä olen erillinen ihminen kaikista muista. Minä en ole siskoni tai vanhempani. Myös vallinneet ihmissuhteeni näyttäytyivät minulle uudenlaisessa, realistisemmassa valossa. Olin hyväksynyt suhteissani paljon välinpitämättömyyttä ja itsekkyyttä, sillä jostain syystä olin pitänyt sellaista luonnollisena ja hyväksyttävänä. Sen sijaan, että olisin nähnyt muissa parantamisen varaa, syyllistin itseäni ja etsin itsestäni vikoja. Liiallisesta syyllisyyden tunteesta eroon pääseminen on tuntunut huojentavalta: kaikki ei ole aina minun syytäni. Terapian myötä olen alkanut hahmottamaan rajojani ja asettamaan niitä myös muille ihmisille. Olen uskaltanut sanoa ei ja irtaantunut sellaisista ihmissuhteista, joissa ei ole aidosti mahdollista voida hyvin.

On ollut virkistävää pohtia syitä työkeskeisyyteni
ja suorittamiseni takana.

Pääsin myös ensimmäisiä kertoja elämässäni pohtimaan sitä, mitä minä haluan tehdä. Minulla ei ole ollut elämäni varrella ketään, kenen kanssa olisin asiaa pallotellut. Olin ajautunut vakavaan työuupumukseen osittain siksi, että arvotin työelämän ja työnteon varsin korkealla elämäni tärkeysjärjestyksessä. Suorittamisenhaluni kumpuamisen tarkastelu loi minulle uutta perspektiiviä siitä, miksi koen olevani arvokas vain tekojeni kautta. On ollut mielekästä saada laskettua työn merkitystä elämäni kärkisijoilta ja alkaa suhtautua sitä kohtaan vähemmän vakavasti. Se on tuonut elämääni paljon tilaa ja vähentänyt työhön liittyvää ahdistustani. Myös ylipäänsä se, että on tullut hyväksytyksi, on saanut minutkin suhtautumaan itseäni kohtaan arvostavammin. Itseäni kohtaan kokema häpeä on hälventynyt ja pystyn näkemään itseni uudenlaisessa, paljon positiivisemmassa valossa. Peilistä katsoo nykyisin takaisin paljon hyväksyvämmin ja lempeämmin itseensä suhtautuva ihminen, ei enää häpeänkyllästämä orjapiiskuri.

Terapian päätyttyä

Minulle terapian päättyminen ei ollut pelottava asia, sillä olin luottavainen omiin kykyihini selvitä eteeni tulevista tilanteista ilman terapeuttiani. Tiesin, että on aika laittaa käytäntöön kolmen vuoden oppini ja jatkaa elämääni. Terapian jälkeen vointini jatkoi kohenemistaan ja paikoitellen huomasin ihmetteleväni, että tältäkö suurimmasta osasta ihmisiä tuntuu? Olin voinut sen verran huonosti jo pidemmän aikaa, että olin turtunut olooni ja unohtanut, miltä kepeys ja toiveikkuus tuntuvat. Terapian päätyttyä tunsin oloni myös nuorekkaammaksi, mitä terapian alussa, sillä silloin tunsin itseni epämääräisellä tavalla vanhaksi ja väsyneeksi. Terapiassa opin realistisempaa ajantajua ja kolmen vuoden mittainen hoitoon sitoutumiseni opetti minulle pitkäjänteisyyttä ja parempaa sitoutumista pitkän aikavälin tavoitteisiin. Elämä on maraton, ei sprintti. En myöskään enää samalla tavalla pelkää edessä väistämättä siintäviä vaikeitakin aikoja ja kipeitä tunteita, sillä tiedän pystyväni selättämään ne. Vaikeat tunteet eivät vieläkään tunnu helpoilta, mutta siedän niitä paremmin ja tiedän niiden loppuvan aikanaan. Koska olen selvinnyt pitkästä terapiasta ja mahdottomalta tuntuneiden asioiden kohtaamiselta, tiedän pärjääväni jatkossakin. Terapian vaikutukset eivät näy positiivisena vain omassa olossani, vaan olen huomannut vaikutusten levinneen myös ihmissuhteisiini, parisuhteeseeni ja työkykyyni — yhtään liioittelematta, sanoisin pitäväni elämästäni enemmän kuin koskaan.

Terapian päätyttyä tuntui, että elämässäni alkoi uusi,
parempi aikakausi.

Terapian alussa muistan toivoneeni parantumista ja palaamista ennalleen. Terapian aikaansaama muutos on kuitenkin ollut sen verran kokonaisvaltainen, ettei paluuta vanhaan enää ole. Vaikka olen periaatteessa edelleen sama ihminen kuin terapian alkaessa, niin jollain syvemmällä tasolla olen sen verran muuttunut, että en enää tyystin tunnista itseäni reilu kolmen vuoden takaisesta minästä. Vaikutukset ovat varmasti kohdallani olleet positiivisia siksikin, että pääsin terapiaan oikea-aikaisesti: olin kyllästynyt tilanteeseeni, valmis ottamaan apua vastaan ja halusin työstää kokemuksiani. Kolmenkympin kriiseilykin jäi terapian ansiosta vähäiseksi. Jollain tapaahan psykoterapian vaikuttavuus tuntuu uskomattomalta, kun kyseessä on vain keskusteluun perustuvaa hoitoa. Kuitenkin se, että on tullut täysin varauksetta nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi omana itsenäni on ollut minulle käänteentekevää ja luonut perustan uudenlaiselle olemiselle.

Törmäsin jokin aika sitten Einsteinin sitaattiin: ”The most important decision we make is whether we believe we live in a friendly or hostile universe.” Tämä kolahti minuun, sillä tajusin eläneeni maailmassa, joka näyttäytyi epäystävällisenä ja vihamielisenä. Terapian myötä olen kuitenkin alkanut näkemään maailmaa hieman uudelta kantilta ja alkanut pitämään ympäröivää todellisuuttani aiempaa enemmän hyvätahtoisena. Tämän kaltainen näkökannan muutos on osaltaan ollut mahdollistamassa parempaa vointianikin: ystävällisessä maailmassa on helpompaa voida hyvin. Pidän itseäni onnekkaana, että pääsin terapiaan, löysin itselleni soveltuvan terapeutin ja uskalsin työstää vaikeitakin asioita. Vaikka se ei ole aina ollut helppoa, niin se on pitkällä aikavälillä ollut hedelmällistä ja tälläkin hetkellä korjaan työni satoa kohentuneen mielenterveyden ja parantuneen hyvinvoinnin muodossa. Toivoisin jokaisen saavan kokea vastaavaa ja, vaikka tuetun kuntoutuspsykoterapian hakemisessa onkin omat koukeronsa, niin oman kokemukseni mukaan se on kyllä sen arvoista.

 

Terapiaprosessin tueksi:

• Asioiden käsittelyssä on hyvä lähteä liikkeelle rauhassa ja ajan kanssa. Luottamuksen rakentaminen sinun ja terapeutin välille ottaa oman aikansa.
• Nauti onnistumisista ja huomaa oma edistymisesi. Kirjoita ajatuksiasi ylös esimerkiksi päiväkirjaan.
• Terapiassa käyminen on raskasta ja se vie voimia – puhu terapeutillesi avoimesti myös terapiaan liittyvistä haasteista ja mahdollisista ongelmatilanteista.
• Vaikka vointisi tulee todennäköisesti heittelemään matkan aikana, niin luota prosessiin ja ole avoin muutokselle.
• Ota vastaan kaikki se hyvä, mitä terapialla on sinulle tarjottavaa, sillä olet sen ansainnut.