Kyynistyminen tappoi työmotivaation

Työuupumuksessani yksi voimakkaimmin näkyvistä seurauksista oli kyynistyminen työtäni kohtaan. Alkujaan hyvin merkitykselliseltä tuntunut työ muuttui salakavalasti tyystin merkityksettömästi enkä nähnyt työssäni enää lainkaan järkeä. Työtehtävät tuntuivat turhilta ja aikaisemmin paloa herättäneet teemat saivat minut toistuvasti kyseenalaistamaan niiden mielekkyyttä. Vaikka kyynistymistä edesauttoi esimiehen mikromanagerointi, uupuneisuus vakavoitti kyynistymiseni laajuutta. Hiljalleen työstä katosi ilo, enkä pystynyt sanomaan yhtäkään hyvää asiaa työstäni. Kyynistymisen myötä myös pidemmän aikavälin ammatilliset tavoitteet sammuivat ja laajemmin koko työelämä näyttäytyi hyvin negatiivisena paikkana. Vaikka uupumuksestani on jo kolmisen vuotta, kyynisyys työtä ja työelämää kohtaan on edelleen jossain määrin läsnä.

Kyynistyminen työtä kohtaan on yksi
työuupumuksen oireista.

Kyynistyminen suojautumisen keinona

Kyynistymisessä epäilykset työn merkitystä kohtaan kasvavat ja työ voi alkaa tuntua epämiellyttävältä. Kyynistymistä voi lähestyä tietynlaisena suojamekanismina – uupuneen ihmisen keinona käsitellä omien voimavarojen ehtymistä ja niiden kohtaamattomuutta työn vaativuuden kanssa. Ihminen alkaa etäännyttää itseään työstään ja suhtautua siihen välinpitämättömästi, onhan työ se syy, miksi oma jaksaminen on koetuksella. Tällainen toimintatapa on kuitenkin omiaan vähentämään paitsi pettymyksiä, myös onnistumisia, jolloin positiiviset, korjaavat kokemukset jäävät saamatta. Kuva itsestä työntekijänä voi alkaa heiketä, ja tämä voi edelleen syventää kyynistymistä ja uupumusta.

Suojautumisen keinona kyynistyminen on kyseenalainen, sillä se rapistaa työntekijän ammatillista identiteettiä ja pystyvyyden tunnetta. Minulla tämä näyttäytyi epäilyksinä omia taitojani kohtaan ja huijarisyndrooman kaltaisesti ihmettelin, miksi minut on työhön valittu. En ajatellut osaavani työhön nähden tarpeeksi ja olin varma, että joku toinen, paremmin motivoitunut suoriutuisi minua paremmin. Toisaalta kyynistyminen sai minut asettamaan työn paremmin oikeisiin raameihin ja mittasuhteisiin, mikä mahdollisti alkujaan unelmatyön tarkastelemisen realistisesti ja sen hetkisistä tiedoista käsin. Pystyin havaitsemaan sen, että työ oli uuvuttanut minut ja, että se oli kaukana unelmasta, terveyteni puolesta minun tuli irtautua siitä.

Kyynistyinkö koko uuvuttanutta alaa kohtaan?

Työuupumukseen sairastuttanut työni oli tosiaan ensimmäisiä oman alani töitä ja pidin sitä unelmatyönä. Työantaja oli suuri kansainvälinen organisaatio, kehitysalan eräänlainen kattojärjestö. Olin mukana erilaisissa ilmastonmuutos- ja ympäristöteemaisissa projekteissa ja iloitsin siitä, että pääsin tekemään työtä paremman maailman puolesta. Siksikin kyynistyminen sai minulla varmasti melko suuret mittasuhteet, sillä työn tuntuminen järjettömältä oli ristiriidassa sen kanssa, miten merkitykselliseltä työ alkujaan oli tuntunut. Pudotus merkityksellisestä merkityksettömään oli suuri ja, vaikka järjen tasolla tiesin työssäni olevan mieltä, se ei vähentänyt tunnettani siitä, että se mitä teen, on täysin turhaa. Muistan myös häpeilleeni kertoessani ihmisille siitä, missä olin töissä. Koska työ tuntui turhalta, ei siitä puhuminenkaan tuntunut inspiroivalta.

Kyynistyminen herätti minussa kimmokkeen
pohtia sitä, mitä haluan elämässäni tehdä.

Tästä aiheutui oikeastaan se, että aloin kyseenalaistamaan uravalintaani ja sitä, miksi ylipäänsä halusin kehitysalalle ja järjestösektorille töihin. Oliko kyseessä vain nuoruuden päähänpisto ja naiivi utopia paremmasta maailmasta? Halusinko kenties projisoida auttamisen halua muihin, mutten itseeni? Uuvuttuani ja irtaannuttuani kyseisestä työsuhteesta, koin pitkään, etten enää halua samanlaisiin töihin, enkä varsinkaan samalle työnantajalle. Siitäkin huolimatta, että olin nähnyt vain pienen murto-osan ja pienen ripauksen kyseisen organisaation toimintatavoista. Vasta oikeastaan tätä nykyä, monen vuoden kuluttua uupumuksesta, olen ajatuksen tasolla hieman lämmennyt paluulle kehitysalalle. Käytännön tasolla tiedän tähän olevan kuitenkin vielä pitkä matka.

Uusia tuulia

Koska uupumiseni oli sen verran vakava, ei paluu työelämään tapahtunut sormia napsauttamalla. Minulla oli aikaa ja halua miettiä sitä, mitä oikeasti haluan. Sanoisin kyynistymisen olleen merkittävässä roolissa sille, että lähdin tosissaan miettimään uravalintojani ja sitä, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Miten suuren aseman elämässäni haluan työlle antaa ja, kuinka suurta painoarvoa työn sisältö, työyhteisön ilmapiiri tai palkkaus saavat? Arvotanko ennemmin vapaa-aikaa kuin taloudellista turvaa? Missä ja miten haluan työtäni tehdä? Olenko tiimipelaaja vai sittenkin itsenäinen puurtaja? Tarvitseeko työn olla todella merkityksellistä?

Tuntui, etten ollut tällaisia aikaisemmin edes pohtinut – olin hyppinyt työstä toiseen ja opiskeluaikana keskittynyt mieluummin kaikkeen muuhun kuin uran miettimiseen. Aloitin ikään kuin puhtaalta pöydältä ja pohdinnat saivat minut hakeutumaan takaisin opiskelujen pariin hieman uudelleen suuntautumaan ammatillisesti. Uusi suuntautuminen on tuntunut mieleiseltä ja olen entisestään varmempi siitä, että uudet tuulet ovat olleet minulle tarpeen.

Kyynistymisestä toipuminen?

Kyynistyneisyyden väheneminen vaatii aikaa.

Toivuin työuupumuksesta seuranneista fyysisistä ja psyykkisistä oireista ajan kanssa, mutta kyynistyminen on tuntunut sitkeältä seuralaiselta, joka ei niin vain ole poistunut. Olen aikaisemmin suhtautunut työtä kohtaan aina hyvin avarakatseisesti ja tehnyt paljon keskenään erilaisia töitä. Uupumuksen myötä olen kuitenkin tullut hyvin kyseenalaistavaksi ja järjettömyyden tunne on leimannut erilaisia työvaihtoehtoja. Työmotivaatiota on täytynyt etsiä. Tiedän tämän olevan seurausta työuupumuksestani erityisesti, koska kyynistymiseni suuntautuu ennemminkin työnantajatahoihin ja työoloihin, ei niinkään omiin taitoihini. Alitajuisesti tämä on varmasti suojamekanismi uupumuksen toistumisen estämiseksi.

Uskon kyynistymisen kuitenkin tulevan paremmin siedätettäväksi ajan kanssa ja jo saamani korjaavat kokemukset erilaisista lyhempikestoisista työsuhteista uupumuksen jälkeen ovat olleet tärkeässä roolissa tämän suhteen. Nykyisin näenkin työelämän sisältävän täyden spektrin erilaisia aspekteja – ei vain negatiivisia, vaan myös positiivisia.

Kyynistyminen voi pikkuhiljaa rapauttaa ammatillista itsetuntoa ja, siksi voisi olla hyvä kiinnittää huomiota:

• Mikä työssäsi on sinusta kaikkein mielekkäintä?
• Miksi olet alkujaan päätynyt nykyiseen työhösi?
• Miten kiität itseäsi tehdystä työstä?
• Milloin viimeksi olet kokenut onnistumisen tunnetta työstäsi?
• Mitä voisit tehdä työn mielekkyyden parantamiseksi?