Vastavalmistuneet & työelämä

Koulunpenkiltä työelämään siirtyminen on merkittävä vaihe elämässä ja se sisältää paljon erilaisia mahdollisuuksia ja kompastuskiviä. Oma työelämään siirtymiseni maisteriksi valmistumisen jälkeen ei sujunut kuin strömsössä ja työuupumukseen sairastuttanut työ oli ensimmäinen varsinainen oman alan työni. Väitänkin, että juuri tämä siirtymävaihe on erityisen riskialtista aikaa sairastua erilaisiin työperäisiin sairauksiin kuten blogissanikin keskiössä olevaan työuupumukseen. Siirtymävaihetta voi ajatella tietynalaisena välitilana, ja työelämään siirryttäessä tämä näyttäytyy siten, ettei henkilö ole enää opinlahkon tukiverkoston piirissä eikä hän oikein ole vielä kiinni työyhteisössä tai organisaation tuen alaisuudessa. Tilanne voi olla varsin kuormittava ja tulevaisuus näyttäytyä epätietoisuuden värittämänä. Tarkastelen siksi joitakin tekijöitä, joilla siirtymää voitaisiin helpottaa ja nostan esiin asioita, joita myös minun olisi ollut hyvä etukäteen tietää työelämästä. Lähestyn aihetta erityisesti korkeakoulusta valmistuneiden näkökulmasta, mutta tietyin varauksin asioita voinee soveltaa myös laajemmin. Koska keskityn tähän näkökulmaan, en sen suuremmin puhu organisaatioiden vastuusta. Sanomattakin on selvää, että myös sitä tarvitaan — ei sujuva siirtymä tapahdu vain yksilön tahdonvoimalla, vaan mukaan tarvitaan toimia organisaatioiden tahoilta.

Olen aikaisemminkin kirjoittanut mm. työuupumusten yhteisöllisestä roolista ja työyhteisön ulkopuolisuudesta, jotka tukevat ja liippaavat läheltä tämänkin kirjoituksen aihetta. Suosittelen lukemaan ne alkajaisiksi.

Korkeakoulut & työelämä

On hyvä huomata, että korkeakouluilla on intresseissään vastata työelämän tarpeisiin. Korkeakoulujen aloituspaikkoja lisätään ja vähennetään työelämän tarpeiden mukaisesti ja koulutussisältöjä muokataan ajantasaisiksi aika ajoin. Opintoihin usein kuuluu osana erilaisia työharjoitteluja ja opinnäytetöitä tehdään yhä enemmän työelämän tilauksesta. Suomessa koulutus on maksutonta ja, vaikka se olisikin maksullista, niin ei ole kenenkään etujen mukaista, että kouluista valmistuneiden osaaminen ei vastaisi työelämän vaateita ja suuriosa päätyisi suorilta käsin työvoiman ulkopuolelle osaamattomuuden takia. Voidaan tosin miettiä sitäkin, minkälaisen oletuksen ilmainen koulutus kätkee sisäänsä. Jääkö henkilö tällöin ikään kuin kiitollisuudenvelkaan ja odotukseen siitä, että saadut opit maksetaan verorahoin takaisin? Loppu viimein ketään ei vain huvin vuoksi kouluteta, vaan koulutuksiin sisältyy aina odote siitä, että opit saadaan työelämään tuottamaan hedelmää.

Tätä taustaa vasten on hyvin luonnollista se, että työelämästä puhuttiin hyvin positiivissävytteisesti ja minulla jäi yliopistoajoilta työelämästä varsin ruusuinen kuva. Työelämästä luotiin mielikuvaa mahdollisuuksien kenttänä, jota me tulevat asiantuntijat ja osaajat olisimme osaltamme luomassa. Opiskelimme työelämää varten ja jo opintojen aikana oli hyvä saada selvyys sille, minkälaista uraa lähtisi valmistumisen jälkeen havittelemaan. Meitä myös patisteltiin laittamaan jalkaa työelämän oven väliin jo opiskeluaikana, kiirehdettiin valmistumaan ajoissa ja muistuteltiin siitä, kuinka tutkinnon vanhenevat.

Odotukset työelämää kohtaan voivat olla
epärealistisen korkeat.

Se, mitä tällä kaikella yritän sanoa, on se, että korkeakoulut luovat tietynlaista kuvaa työelämästä omista intresseistään käsin. Vastaako se tyystin todellisuutta? Ei. Tämä kuitenkin luo opiskelijoille ja tuleville vastavalmistuneille melkoisia paineita ja odotuksia työelämään siirtymiselle. Työelämä voi näyttäytyä liian ongelmattomana ja kiiltokuvamaisena, ja piiloviesti tällaisessa lähestymistavassa on se, että henkilössä itsessään olisi vikaa, mikäli ei viihdy työelämässä tai mikäli ongelmia ilmenee. Pettymys työelämän todellisuudesta voikin siten kääntyä pettymykseksi itseä kohtaan. Opiskeluaikoina olisi hyvä entistä enemmän tuoda esiin myös työelämän varjopuolia ja työuran rakentamiseen liittyvää kipuilua.

Yhtälailla paineita luovat samanaikaisesti valmistuneet opiskelijakollegat, jotka astuvat rinnakkain työelämään ja, jotka päätyvät samoille ja eri puolille oman alan työpaikkoja. Tästä myöhästyminen tai eri tahtiin toimiminen voi tarkoittaa polkujen eriytymistä ja sen tiedostamista, että muut onnistuivat, mutta minä en. Vastavalmistuneilla voikin olla niskassaan kollektiiviset odotukset onnistuneesta työelämään siirtymisestä ja varsin epärealistinen kuva siitä, mitä tuleman mahdollisesti pitää.

Aikuisten päiväkoti

On kiistatonta, että opiskelumaailma eroaa työmaailmasta hyvinkin paljon. Opiskeluvuodet kuluvat usein hyvin samankaltaisten ihmisten ympäröimänä, missä samanikäisyys ja samankaltaiset ajatusrakennelmat hallitsevat opiskelijoiden arkea. Elämäntilanteet ja -tavoitteet ovat yhteneviä eikä hierarkioita juurikaan ole tai jos onkin, ovat ne hyvin maltillisia. Opiskeltavaa riittää ja, vaikka tekemistä voi paikoitellen olla ruuhkaksi asti, on toiminta suhteellisen selkeää: esimerkiksi opintosuoritusten tarvittavat vuosimäärät ja kurssien suoritusjärjestykset luovat tälle raaminsa. Opiskeluvuodet voivatkin olla elämän parasta aikaa, joita muistellaan läpi elämän. Kaikille näin ei tietystikään ole, vaan vuodet ovat hyvin voineet olla täynnä kiperiä kokemuksia, opiskelustressiä ja toivetta paremmasta.

Valmistumisen myötä edessä siintää joka tapauksessa muutos ja useimmiten se näyttäytyy juuri työelämään siirtymisenä. Tällöin työelämän erilaisuus suhteessa aikaisempiin opiskelukokemuksiin voi päästä yllättämään. Hierarkioiden arkipäiväisyys, ihmisten heterogeenisyys ja lukuisat tavat toimia ovat yksiä työelämän ominaispiirteitä ja voivat viedä aikaa tottua. Vastavalmistuneena työhön usein suhtaudutaan motivoituneesti ja pärjäämisen ja näyttämisen halu voivat olla korostuneita, milloin voi olla hankala ymmärtää työntekijää, joka on tällaisen vastakohta ja on vain töissä täällä. Työelämä vaatiikin aikaisempaa enemmän erilaisten ihmisten kanssa toimeen tulemista, neuvottelutaitoja ja sietokyvyn venyttämistä. Organisaatiosta riippuen suhtautuminen uuteen tulokkaaseen voi myös vaihdella: jotkut muistavat vinkata talon tavoista, toiset pelkäävät uuden vievän työt ja osa epäilee tämän osaamista. Vastaanotto ei aina ole myönteinen tai tervetuloa toivottava, ja voi ottaa aikaa sopeutua osaksi yhteisöä. Myös kilpailullisuus, suorituskeskeisyys ja suosiminen voivat tulla uutena asiana sellaiselle vastavalmistuneelle, joka ei vielä suhtaudu työelämään aikuisten päiväkotina.

Tarkoitukseni ei ole pelotella, vaan tuoda mukaan realismia korkeakoulujen syöttämän ruusuisen kuvan rinnalle. On toki niinkin, että työelämässä piilee lukuisia erilaisia mahdollisuuksia. Siinä missä opiskelut ovat sujuneet pitkälti yhdenmukaisesti, ennalta määrätyn kaavan mukaisesti, työelämässä on mahdollista löytää ja hyödyntää juuri itselle ominaisimpia tapoja toimia. Esimerkiksi esiintymisestä nauttiva tekijä on todennäköisesti enemmän liekeissä ihmisten keskellä minglailemassa kuin kirjoittamassa yksin esseitä. Työelämästä löytyy opintoja kattavammin vaihtoehtoja ja liikkumatilaa. Toki omien vahvuuksien ja mielenkiinnon kohteiden löytäminen vie aikaa ja hyödyntäminen voi vaatia työn uudelleenjärjestelyä ja vuorovaikutusta organisaation kanssa.

Palautteen merkitys

Palautteen saaminen omista tekemisistään on
ensiarvoisen tärkeää.

Siirtymä koulunpenkiltä työelämään pitää sisällään kosolti paineita, odotuksia, onnistumisia ja pettymyksiä, uuden oppimista ja vanhasta luopumista, niin ei mielestäni ole lainkaan ihme, että vastavalmistunut voi kokea jo pelkästään tämän hyvin kuormittavana. Riittämättömyyden tunteet ja epävarmuus omasta osaamisesta ja tekemisestä ovat varmasti jossain määrin läsnä likimain jokaisen alkutaipaleella. Siksi rakentavan ja positiivisen palautteen merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa. Palautteen avulla tekemiselle saadaan vahvistusta ja sitä voidaan muokata haluttuun suuntaan eikä sen yhteyttä ammatillisen itsetunnon rakentumiselle tule vähätellä. Varmasti jokainen haluaa joskus kehuja ja uskon näiden olevan erityisen suuressa roolissa uransa alkutaipeilla oleville. Opinnoissa kun on toistuvasti saanut joko sanallista tai numeraalista palautetta kaikista suorituksistaan, joten voi olla hyvin hämmentävää löytää itsensä työpaikasta, jossa ei ole minkäänlaista palautetta tarjolla. Hyvän johdon alaisuudessa apua ja palautetta saa pyytämättä, mutta mikäli näin ei ole, työntekijän olisi hyvä pyytää palautetta tekemisistään säännöllisesti. Jos palautetta ei ole mahdollista saada tai se on aina negatiivista ilman kunnollista syytä, harkitsisin vakavasti työpaikan vaihtoa. Pidemmän päälle on nimittäin hyvin kuormittavaa elää epätietoisuudessa siitä, onko ammatillinen tekemiseni riittävää tai, teenkö asioita oikein. Lisää työyhteisöön sitouttamisen teemasta täällä.

Aukot CV:ssä maailmanloppu?

Minä sain työuupumuksen muutama vuosi valmistumisen jälkeen, joten tiedän, miltä tuntuu, kun siirtymä työelämään ei menekään niin kuin piti. Toipuminen ei todellakaan käynyt käden käänteessä ja luonnollisesti minulle muodostui tämän myötä aukkoja ansioluettelooni. Tosin eivät nämä aukot olleet minulla päällimmäisenä mielessä siinä vaiheessa, kun ymmärsin terveyteni romahtaneen. Suhtaudun melko kriittisesti yliopistoaikananikin paasattuun ajatustapaan, jonka mukaan aukot CV:ssä olisivat maailmanloppu. Aukot viestisivät työnantajille, että olen laiska, huono ja tyhmä. Mitä henkilö on noiden parin vuoden aikana tehnyt, kun ei ole CV:n mukaan ollut töissä tai koulussa, lusmuillut vain? Eheä CV päinvastaisesti kertoisi, että henkilö on toiminut niin kuin pitääkin ja siihen saatetaan herkemmin liittää positiivisia adjektiiveja kuten luotettavuutta ja parempaa aikaansaavuutta. Toki ymmärrän, että pidemmät ajanjaksot ilman minkäänlaista ammatillista jälkeä voivat viestiä työnantajille työnhakutilanteissa epäselvyyksiä ja epäluuloisuutta, mutta näkisin, että tämän kaltaisista asioista on mahdollista keskustella. Voi esimerkiksi käydä ilmi, että henkilö on aukkojen aikaan tehnyt asioita, joista myös mahdollisessa työssä olisi hyötyä. Asiat harvoin ovat tyystin mustavalkoisia.

Mitä minä sitten olen näiden aukkojen aikana tehnyt? Mainitakseni tässä nyt vain osan, niin olen toipunut vakavasta henkisestä romahduksesta, tehnyt isoja elämänmuutoksia esimerkiksi alkoholin käytön lopettamisen muodossa, olen läpikäynyt mennyttä elämääni ja tehnyt valtavasti psyykkistä työtä, järjestellyt ihmissuhteitani ja asettanut rajoja sekä olen tehnyt arvotyöskentelyä ja selvitellyt, mitä ja miten haluan jatkossa työelämässä toimia. Työelämän näkökulmasta kenties merkityksettömiä toimia ja jonninjoutavaa ajanhukkausta, mutta oman elämäni jatkuvuuden kannalta välttämättömyyksiä ja asioita, joita ei voi mitata rahassa tai ammatillisessa pätevyydessä. Olen varmasti kasvanut ja oppinut näiden aukkojen aikana paljon enemmän, mitä olisin tehnyt yhtään minkään työnantajan palveluksen alaisena. Siksi en enää suoranaisesti osta ulkopuoleltani tulevaa sanomaa siitä, että aukot CV:ssä olisivat vain ja ainoastaan huono asia. Tiedän itse paremmin.

Aina ei voi onnistua

Minulla oli vastavalmistuneena turhankin korostunut epäonnistumisen pelko ja olin valmis tekemään liian paljon onnistumisten eteen. Pelkäsin, etten riitä enkä osaa, olin rajaton ja valmis joustamaan liiaksi oman hyvinvointini kustannuksella. Uskon tämän olevan varsin tavanomaista vastavalmistuneiden keskuudessa, jossa virheitä ja vääriä valintoja pelätään. Väitän kuitenkin, että juuri vastoinkäymiset mahdollistavat kasvun, väärät valinnat saavat meidän näkemään, mitä todellisuudessa haluamme ja niinkin kliseistä kuin se onkin, virheistä oppii. Siksi en lähtisi liiaksi pelkäämään virheitä tai mutkia matkassa. Työelämään siirtyminen ei ole kaikille helppoa eikä sen tarvitsekaan olla, ei myöskään ole yhtä oikeaa tapaa tätä siirtymää tehdä.

Vaikka työuran alku olisi karikkoinen, se ei
tarkoita, että niin tulisi myös jatkossa olemaan.

Uskon myös, ettei varsinaisia vääriä valintoja olekaan, vaan asiat tapahtuvat syystä ja usein yksi asia johtaa toiseen. Se mitä minä pidin unelmatyöpaikkana hiljattain valmistumiseni jälkeen näyttäytyy minulle tänä päivänä tyystin päinvastaisena. En enää tänä päivänä halua samoja asioita, mitä vastavalmistuneena halusin ja uskon tämän kirkastumisen tapahtuneen senkin myötä, että kokemani vastoinkäymiset saivat minut tarkentamaan ammatillista suuntaani aiempaa kestävämmälle tolalle. Sen sijaan, että olisin vain hakenut summamutikassa mitä tahansa töitä, jouduin tarkemmin miettimään sitä, mikä soveltuu minulle ja, minkälainen työ olisi minulle hyväksi. Olenkin tätä nykyä paremmin perillä ja tarkempi siitä, mitä ja miten vastaisuudessa toimin työelämässä. Vaikka työuupumus näyttäytyi minulle alkuun hyvin suurena henkilökohtaisena epäonnistumisena, en vaihtaisi kokemaani pois enkä oikeastaan pidä sitä enää epäonnistumisena. Se oli minulle tarpeellinen oppikokemus ja tapahtui pitkälti minusta riippumattomista syistä.

Vastavalmistuneena on myös hyvä muistaa se, että jokaisen työura muotoutuu omanlaiseksi ja muihin vertailemisesta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Työuran luominen vie aikaa eikä kukaan ole seppä syntyessä. Vaikka olisi opiskellut vuosia, työelämään siirtyminen vaatii valmiutta uuden oppimiseen ja oman osaamisen muokkaamiseen. Samaten omat ammatilliset rajat muodostuvat työn ohessa eikä itseä tule liiaksi syyttää siitä, jos ei heti tunnista sitä, missä omat rajat menevät. Pidän myös tärkeänä muistaa sen, ettei sekään ole epäonnistumista, mikäli tekee koulutusta vastaamattomia töitä. On mukava löytää ”oman alan töitä” ja tehdä koulutusta vastaavia tehtäviä, mutta poikkeamat tästä ovat mahdollisia ja se on täysin ok.

Toivoa on

Vaikka olen edellä käynyt läpi asioita jossain määrin negaation kautta, on hyvä muistaa, että työelämä on varsin laaja käsite, se pitää laidasta laitaan erilaisia organisaatioita ja sitäkin enemmän erilaisia tekijöitä. Vaikka varautuisi pahimpaan, ei kannata unohtaa sitä, miten paljon hyvää työelämässä on ja, miten se tarjoaa suurelle osalle ihmisiä kanavan itsensä toteuttamiselle ja yhteisön sisällä toimimiselle. Koska jokainen yksilö ja jokainen organisaatio on erilainen, ei työelämään siirtymiseen ole mitään yksittäistä kaavaa tai yhtä ainutta toimintatapaa. Eikä siirtymä työelämään tuota kaikille suurempia eksistentialistisia kriisejä ja hyvä niin!

Toivotan jokaiselle vastavalmistuneelle sujuvia siirtymiä kohti työelämää!

Asioita, joita pitäisin mielessä valmistututtuani:

• En voi tietää kaikkea heti ja sallin itselleni sen, että uuden oppiminen vie aikaa.
• Olen avoin uudelle!
• Vertaileminen ei kannata eikä avun pyytäminen ole heikkoutta.
• Ymmärrän erilaisuutta, mutta asetan rajat sille, miten minua saa kohdella.
• Elämässä on muutakin kuin työ.
• Vaihtamalla voi parantua.
• Minä riitän!

Alkoholin lopettamisen hyödyt

Isojen elämänmuutosten keskellä on ajoittain 
hyvä pysähtyä ja tarkastella jo kuljettua
matkaa.

Alkoholin käytön lopettamisesta on seurannut minulle valtavasti erilaisia psyykkisiä, fyysisiä ja sosiaalisia hyötyjä, joista suuriosa on tullut minulle positiivisena yllätyksenä. En tiennyt lopettaessani, miten kokonaisvaltaisen muutoksen alkoholittomuus minussa käynnistäisi. Nykyisin pidän oikeastaan hyvin yllättävänä sitä, miten niinkin yksinkertaiselta tuntuvan asian toteuttaminen kuin olla juomatta alkoholia, on tuonut elämääni niin paljon uutta. Voisin nimittäin sanoa yhtään liioittelematta, että koko elämäni on alkoholittomuuden myötä muuttunut.

Muistutan myös, että olen alkoholin käytön lopettamisen ohella ollut työuupumuksesta aiheutuneessa toipumisprosessissa, jonka seuranneista positiivisista muutoksista olen kirjoittanut täällä. En voi siten täydellä varmuudella eritellä, mikä asia on seurausta mistäkin. Tekemäni listaus alkoholin lopettamisen hyödyistä perustuu omaan arviooni ja kokemuksiini — on hyvin mahdollista, että toisella henkilöllä lopettamisessa korostuisivat toisenlaiset asiat. Listaamani asiat eivät myöskään ole tärkeysjärjestyksessä enkä ole lääkäri tai biologi, joten listauksestani uupuu esimerkiksi tärkeät solutason tai aivotoiminnan muutokset, joita alkoholin käytön lopettamisesta luonnollisesti myös seuraa.

✤ Mielialani on tasaantunut

Alkoholittomuuden myötä minulla ei ole enää krapuloita tai morkkiksia, mitkä pahenivat vuosi vuodelta ja aiheuttivat minulle psyykkistä huonovointisuutta. En enää tieten tahtoen itseaiheuta minulle kerta viikkoon tapahtuvaa masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta, olotiloja, joista toipuminen saattoi viedä useita päiviä. Toki minulla edelleen voi olla huonoja päiviä, mutta ne menevät nopeammin ohitse ja tuntuvat helpommin hallittavilta. Ylipäänsä olen mieleltäni tasaisempi eivätkä aivokemiani enää heilahtele yhtään niin holtittomasti, mitä alkoholin sävyttäminä aikoina.

✤ En häpeä itseäni ja itseluottamukseni on parantunut

En enää lääkitse häpeääni alkoholilla eikä minun tarvitse hävetä itseäni, sanomisiani ja tekemisiäni alkoholin aiheuttamien toilailujen takia. Viihdyn paremmin omissa nahoissani, eikä häpeä ole enää se, minkä ympärille olemukseni ja tekemiseni ovat kietoutuneet. Häpeän on päinvastoin korvannut terve ylpeys: olen ylpeä itsestäni. Olen ylpeä siitä, että olen onnistunut lopettamisessa ja siitä, minkälainen minusta on tämän myötä kehkeytynyt. Tästä on seurannut parempi minäpystyvyyden tunne, jolla on ollut suora vaikutus itseluottamukseeni.

✤ Tunnen itseni paremmin

Käsitykseni itsestäni vastaavat nykyisin 
paremmin sitä, kuka olen.

Lopettamisen myötä olen päässyt tutustumaan autenttiseen itseeni ja siihen, kuka minä olen. En ole enää yhtä kuin känniminäni, joka oli vallassaan viikoittain, vaan olen nykyisin aidosti oma itseni. Alkoholi ei enää sumenna tai voimista luonteenpiirteitäni, ja käytöstäni ohjaa päihdyttävän aineen sijasta oma halu. Lopettamisen myötä olen päässyt tutustumaan omiin piilossakin olleisiin piirteisiin, joita olen alkoholilla yrittänyt häivyttää. Olen esimerkiksi havainnut olevani äärimmäisen herkkä ja asioihin intohimoisesti suhtautuva – piirteitä, joita tätä nykyä arvostan aivan eri tavalla ja, joihin tiedän alkoholin sopivan varsin huonosti.

✤ Itsesääli on korvautunut itsemyötätunnolla

Elämässä tulee väistämättä eteen haasteita ja vaikeita tilanteita, mutta nykyisin tiedän selviytyväni niistä ilman alkoholista saatavaa tukea. Alkoholi ei tosiasiassa tarjoa aitoa tukea tai ratkaisuja ongelmiin, vaan lähinnä syventää niitä entisestään. Se saa käyttäjänsä uhriutumaan ja vellomaan itsesäälissä ilman aktiivista toimijuutta. Lopettaminen onkin tuonut elämääni rutkasti armollisuutta ja myötätuntoa itseäni ja muita kohtaan. Suhtaudun menneisiin kokemuksina ja ymmärrän paremmin niitä tekijöitä, miksi mitäkin on tapahtunut. Enää en samalla tavalla sääli itseäni vaan suhtaudun tilanteisiin realistisemmin ja ymmärrän, milloin minun on asioihin mahdollista vaikuttaa ja milloin ei.

✤ Olen läsnä hetkessä

Koska en enää ole alkoholin vaikutuksen alaisena, elän jatkuvasta paremmin tässä hetkessä. Elämäni ei enää pyöri vain viikonloppujen ympärillä, eikä mielessäni ole vain tulevat tapahtumat, jolloin saisi alkoholia. Minulla ei ole enää tarvetta viedä itseäni pois tästä hetkestä päihtymisen avulla. Läsnäolon voimistuminen on saanut minut myös arvostamaan pieniä, arkisia asioita aikaisempaa enemmän. Tällä on ollut positiivinen vaikutuksensa myös keskittymiskykyyni ja vuorovaikutustilanteisiin.

✤ Olen sosiaalisempi

Alkoholin taakse jättäessäni pelkäsin nimenomaan sitä, että jäisin yksin ja minusta tulisi sosiaalisissa tilanteissa kiusallinen ja syrjään vetäytyvä. Alkoholittomuuden myötä on kuitenkin käynyt päinvastoin, sillä enää en tarvitse alkoholia ollakseni sosiaalisempi. En hae helpotusta lasillisesta, vaan menen tilanteisiin rohkeasti omana itsenäni. Minusta onkin tullut sosiaalisesti rohkeampi ja sen sijaan, että olisin sosiaalinen vain silloin kuin juon, olen sitä jatkuvasti. Hyväksyn myös paremmin omat sosiaalisuuteni rajani enkä yritä pusertaa minua muottiin, joka ei tunnu hyvältä.

✤ En välitä mitä muut minusta ajattelevat

Alkoholittomuus on antanut minulle edellä kuvattujen kaltaisesti muun muassa rohkeutta, armollisuutta ja itsevarmuutta. Tästä on seurannut, etten oikeastaan enää juurikaan välitä siitä, mitä muut minusta ajattelevat. En hae ulkoista validaatiota muilta, vaan minulle on tärkeämpää hyväksyä itse itseni juuri sellaisena kuin olen. Muutos aikaisempaan on suuri, sillä alkoholinkäyttöäni ohjasi nimenomaan tarve kuulua porukkaan ja hyväksynnän saaminen muilta.

✤ Ympäröin itseni laadukkaammilla ihmissuhteilla

Tästä olen hiljattain kirjoittanut oman postauksen. Alkoholittomuuden myötä ihmissuhteeni vähenivät määrällisesti, mutta paranivat laadullisesti. Minulta katkesi suhteita, jotka olivat perustuneet alkoholinkäytön ympärille eikä näillä ollut enää tulevaisuutta lopettamiseni myötä. Olen kiitollinen siitä, että jäljelle jääneet suhteet ovat entisestään syventyneet ja muovautuneet muutosten mukana entistä mielekkäämmiksi. Koska käytin alkoholia pitkälti turruttajana, minun on ollut myös keskeistä opetella luottamaan ja turvautumaan muihin. Panostankin tätä nykyä suhteiden vastavuoroisuuteen ja molemminpuoliseen kunnioitukseen sekä olen aikaisempaa avoimempi solmimaan myös uusia elämävaiheeseen soveltuvia ihmissuhteita.

✤ Ajantaju on muuttunut

Toisin kuin aikaisemmin, minulla ei enää toistuvasti mene muisti eikä minulla kulu sunnuntait sängyn pohjalla. Elämäni ei pyöri enää viikonloppujen ympärillä ja olenkin kirjaimellisesti saanut lisää aikaa käytettäväkseni. Minulla on myös enemmän perspektiiviä ajankulusta ja hahmotan paremmin, minkälainen aikaväli esimerkiksi kuukausi tai vuosi on. Tästä on seurannut se, että pidemmän aikavälin tavoitteiden asettaminen on helpottunut ja olen realistisempi sen suhteen, mitä ehdin missäkin ajassa tehdä.

✤ Minä olen kuskin paikalla

Liittynee osittain ajantajun paremmin hahmottamiseen, mutta alkoholinkäytön lopettamisen myötä koen siirtyneeni matkustajan paikalta kuskin paikalle elämässäni. Elämää ei tietenkään voi hallita, mutta lopettamisen myötä eteen tulevista asioista on tullut paremmin hallittavia, olen enemmän itseni kontrollissa ja näen tulevaisuuden huomattavasti valoisampana. Minä ajan enkä vain vello ja vaikeroi eteenpäin. Osittain tämä varmasti liittyy siihen, kuinka lopettamisen myötä olen saanut tervettä itsearvostusta ja rakkautta itseäni kohtaan, paikoittelen kun alkoholinkäyttöäni on voinut tarkastella itsetuhoisuutena ja jonkinlaisena vihana itseäni kohtaan.

✤ Rahaa on säästynyt

En osaa sanoa tarkalleen, kuinka paljon rahaa olen tässä reilussa kahdessa alkoholittomassa vuodessa saanut säästettyä, mutta sen tiedän, että puhutaan tuhansista euroista. Olin humalassa aikamoinen tuhlailija ja sain upotettua juhlimiseen sievoisen summan illan aikana. Minulla ei enää tule tuskanhiki katsoessani tilin saldoa, sillä muistan, mihin olen rahojani käyttänyt enkä enää lainkaan tuhlaile rahojani samalla tavalla kuin ennen. Enää minun ei tulisi mieleenkään juoda kurkusta alas suurinta osaa tuloistani. Nykyisin nautin siitä, että rahankäyttöni on samanaikaisesti hallitumpaa ja vapautuneempaa sekä toisaalta siitä, että saan sitä kaiken lisäksi vielä säästöönkin.

✤ Nukun paremmin ja jaksamiseni on lisääntynyt

Alkoholi häiritsee unta ja heikentää 
palautumista.

Unenlaatuni on lopettamisen myötä kaikkinensa parantunut. Nukun sikeämmin ja uni on aiempaa syvempää. Minulle ei kerry viikoittaista univelkaa eikä alkuviikkoni mene siitä syystä sumussa tai sitä paikkaillen. Nukkumisen parannuttua myös jaksamiseni on lisääntynyt ja olen aiempaa huomattavasti energisempi. Jaksamiseni on myös tasaisempaa eikä minulle tule enää alkoholin aiheuttamia keinotekoisia energiapiikkejä. Nykyisin tunnistankin paremmin jaksamiseni rajat ja sen, milloin kaipaan unta. Jollain tapaa myös arvostan unta enemmän enkä ole siitä enää yhtä herkästi valmis tinkimään.

✤ Terveellinen elämäntapa on helpompaa

Koska elämäni ei enää pyöri alkoholin hankkimisessa, käyttämisessä ja toipumisessa, minulle on vapautunut aikaisempaa enemmän aikaa ja halua ylläpitää säännöllistä ja terveellistä elämää. En saa enää alkoholista turhia energiapitoisuuksia, en enää krapuloissa mätä itseäni täyteen roskaruualla enkä skippaa treenipäiviä alkoholin takia. Takapakkien määrä on vähentynyt enkä enää sabotoi terveyttäni alkoholilla. Alkoholista seurannut morkkis ei myöskään enää ole liikkeellepaneva voimani, vaan harrastan liikuntaa ja suosin ravinnerikasta ruokaa toiminnan itsensä takia. Olen aikaisemminkin ollut kiinnostunut terveellisestä elämästä, mutta vasta lopettamisen myötä koen voivani aidosti elää arvojeni mukaisesti terveellisyyden suhteen.

✤ Aistit ovat voimistuneet

Lopettamisen myötä arvioin erityisesti maku-, haju- ja kuuloaistieni terävöityneen. Ruoka maistuu paremmalta, haistan tarkemmin erilaisia tuoksuja ja hajuja sekä kuulen yleisesti paremmin erilaisia ääniä. En enää viikoittain turruta aistejani alkoholilla, mikä on varmasti vapauttanut niiden potentiaalia takaisin käyttöön ja, vaikka en olekaan alan asiantuntija, lopettamisen myötä soluni voivat kaikkinensa paremmin.

✤ Kiloja karissut, iho kirkastunut ja hiukset vahvistuneet

Ulkonäöllisesti alkoholittomuudella on ollut positiivinen vaikutuksensa. Turvotus on laskenut ja olen kiinteytyneempi. Ihoni on kirkastunut, eikä alkoholi enää kuivata ja rasvoita sitä. Hiukseni ja kynteni ovat myös vahvistuneet ja ne kasvavat aiempaa nopeammin. En lopettanut alkoholinkäyttöä ulkonäöllisten tekijöiden takia, mutta saamani hyödyt ovat toki olleet tervetulleita ja nykyisin peilistä katsookin takaisin entistä hyvinvoivemman näköinen alkoholin taakseen jättänyt ihminen.

✤ Vastustuskyky on parantunut

Alkoholin jättämisen jälkeen en ole ollut kipeänä yksittäisiä kertoja enempää ja näinäkin kertoina toipuminen on ollut sutjakasta. Ero aikaisempaan on selvä, sillä tuolloin olin keskimäärin joka toinen kuukausi jonkinlaisessa flunssassa. Alkoholittomuus lienee vahvistanut omaa puolustusjärjestelmääni ja sen toimintaa sekä toisaalta sen myötä minun tulee käytyä vähemmän baareissa ja ravintoloissa, joissa taudit leviävät varsin tehokkaasti. Terveyteni on tämän myötä vahvistunut, tunnen oloni elinvoimaisemmaksi ja ennen kaikkea nautin siitä, että en ole toistuvasti enää vuodepotilaana flunssan kourissa.

Minulle alkoholinkäytön lopettamisesta 
oli hyötyä myös muiden riippuvuuksien ja 
haitallisten tapojen kitkemisessä.

✤ Muiden riippuvuuksien lopettaminen on helpottunut!

Usein puhutaan porttiteoriasta ja siitä, kuinka yhden päihteen käyttö lisää todennäköisyyksiä myös muiden päihteiden käyttöön. Mitäpä jos tämän voisi kääntää toisin päin ja ajatella, että yhden päihteen lopettamisen myötä myös muiden päihteiden ja riippuvuuksien lopettaminen helpottuu? Lopetin nimittäin alkoholin vanavedessä lisäksi nikotiinin käytön, irtauduin somesta ja katkaisin kahvinjuomiseni. Kaiken tämän koen sujuneen aika lailla vaivatta alkoholin lopettamisen jälkeen — huolimatta siitä, että usein (mielestäni virheellisesti) pelotellaan sillä, kuinka yhdestä riippuvuudesta eroon pääseminen usein vain voimistaa toista riippuvuutta. Minä uskon saaneeni alkoholittomuuden myötä tarvittavaa pystyvyyden tunnetta ja ymmärrystä riippuvuuksien dynamiikasta, mikä on helpottanut myös muiden riippuvuuksien hallitsemista. Alkoholittomuus laukaisi ikään kuin ketjureaktion ja sai minut priorisoimaan ja kiinnostumaan omasta terveydestäni, millä on ollut positiivinen vaikutus myös muihin terveyttä rapauttaneisiin tapoihini.

Oliko alkoholin käytön lopettaminen helppoa?

Lopetin alkoholin käytön aika lailla cold turkey, kerrasta poikki taktiikalla. Lopettamispäätöstäni oli edeltänyt kymmenen vuoden mittaiset bileet ja lopullisen stopin aiheuttanut työuupumus. Lopettamisen kypsyttely vei minulta joitakin aikoja ja tätä aikaa sävytti erilaiset huolet ja pelot muun muassa siitä huononisiko elämänlaatuni lopettamisen mukana, tulisiko elämästäni kaikkea muuta kuin hauskaa ja kaikkoaisivatko ihmiset ympäriltäni. Kuitenkin se päätöksen hetki, jolloin sinetöin lopettamisen itselleni, oli tyystin vapaa huolista ja peloista – minä lopetan alkoholin käytön! Tunsin valtavaa vapauden huumaa ja ennen kuulumattoman suurta luottamusta itseäni kohtaan, enkä epäillyt hetkeäkään päätöksen oikeutta tai sitä, ettenkö pystyisi siihen. Pääni oli lopettamisen oivalluksesta niin kirkas ja selkeä, että sitä voisi kuvailla jonkin sortin ihmeenä. En ole vastaavaa kokenut tuota ennen enkä enää sen jälkeen. Hetki on myös jäänyt mieleeni varsin selkeäni ja olen siihen usein palannut sellaisina hetkinä, jolloin alkoholittomuus on jostain syystä tuntunut vaikealta. Se on valanut minuun uskoa ja muistuttanut siitä, että päätös on ollut minulle oikea.

Alkuvaikeiden onnistunut selätys

Syvällä sisimmässäni tiesin, että en tule enää juomaan 
alkoholia.

Olen tätä nykyä ollut reilu kaksi vuotta alkoholittomalla linjalla ja sanoisin, että tärkein syy onnistumiselleni oli se, että olin niin varma päätöksestäni ja se, että selvisin alkuvaiheen vaikeuksista kuivin jaloin. Koska tein päätöksen lopettamisesta yksin, oman pääni sisällä, pallottelematta ajatusta kenenkään muun kanssa, ihmisillä minun ympärilläni kesti kauemmin totuttautua ajatukseen vesilinjaisesta Sinistä kuin, mitä minulla itselläni kesti. En kailottanut alkoholin käytön lopettamisestani kovaan ääneen julkisesti, vaan toin sen tilanteen mukaan esiin esimerkiksi juhlissa, jos minulle tarjottiin tervetuliaismaljaa. Vaikka sain osakseni kannustusta ja päätökseni puolesta iloittiin, sain tuplaten osakseni ihmettelyä, epäilyjä ja epäkannustusta. Päätökseeni ei uskottu ja todettiin kyseessä olevan hetken hullutus. Minua myös testattiin useaan otteeseen, tarjoiltiin, tuputettiin ja maaniteltiin juomien pariin. Tällä ei kuitenkaan ollut vaikutusta minuun, sillä olin päätöksestäni varma. Tämän myötä aloin tosin puhumaan muille lopettaneeni alkoholin käytön määrittelemättömäksi ajaksi, sillä se tarjosi enemmän toivon jyviä ihmisille ympärilleni eikä heidän tarvinnut ahdistua päätökseni lopullisuudesta.

Minulla oli myös alkoholittoman elämäni alkuvaiheilla tiedossa erinäisiä tapahtumia kuten häitä ja festareita – vaikeita tilaisuuksia olla selvinpäin entisen minäni mielestä. Tilaisuudet toimivat minulle tärkeinä todisteina siitä, ettei alkoholittomuus ole este yhtään millekään. Pidin ystäväni häissä puheen ilman rohkaisuja ja festareilla kykenin seuraavan juoman sijasta keskittymään musiikkiin. Minulla oli menneinä iltoina hauskempaa kuin, mitä olin uskaltanut edes odottaa. Jälkeenpäin ajateltuna olen iloinen, että kyseiset kokemukset tulivat melko pian lopettamispäätöksen tehtyäni, sillä niiden myötä minusta tuli entistä varmempi siitä, että onnistun ja kykenen alkoholittomuuteen tilaisuudesta riippumatta.

Helppouden kupla puhkeaa

Minulla seurasi lopettamista joidenkin kuukausien mittainen honey moon vaihe, joka oli erityisen helppoa ja kivaa aikaa olla holiton. Olin varma pystyvyydestäni, utelias uudenlaista lähestymistapaa kohtaan ja sitä, mitä se voi minulle tarjota sekä ylipäänsä innoissani siitä, miten minun ei enää tarvitsisi kärsiä krapuloista tai morkkiksista. Hiljalleen tämä vaihe kuitenkin väistyi ja tilalle tuli ymmärrys siitä, kuinka suuresta muutoksesta onkaan kyse. Uin melkoisen syvissä vesissä tuolloin ja epäröin sitä, josko olin haukannut liian suuren palan itselleni. Alkoholin käytön lopettaminen poisti kirjaimellisesti vain alkoholin ja jäljelle jäivät ne ongelmat ja haasteet, joita olin virheellisesti alkoholilla lääkinnyt. Käytin alkoholia apuna muun muassa sosiaaliseen ahdistuneisuuteeni ja uusien tilanteiden jännittämisen lieventämiseen – nyt olin tilanteessa, jossa minun tulisi pärjätä omillani ilman apuvälineitä. Sinänsä pidän tätä hauskana, mutta muistan lukeneeni alkoholin käytön lopettaneista henkilöistä aikana, jolloin vielä itse juhlin, ja monet totesivat käyttäneensä alkoholia saadakseen tunteen kuulumisesta porukkaan ja vähentääkseen ahdistuneisuuttaan. Ajattelin tuolloin, että ei pidä paikkaansa minun kohdallani. Ja niin vain kävi, että se on ollut juuri se, mitä olen itsekin alkoholilla hakenut. Lisäksi olin käyttänyt sitä stressin taltuttamiseen, joten lopettamisen myötä olin tilanteessa, jossa tunsin oloni hölmistyneeksi ja varsin stressaantuneeksi. Miten jatkan tästä eteenpäin?

Uskaltaisin väittää, että edellä kuvailemani vaihe on ajanjakso, jolloin sortumisen riski on suurimmillaan. Ulkopuolinen apu on varmasti paikallaan, sillä yksin tuon tien kulkeminen voi olla todella raskasta. Minulla alkoi onnekseni noihin aikoihin psykoterapia, josta sain välineitä myös uuden elämäntilanteeni selvittämiseen. Muistutan myös, että minulla oli tuolloin tuore työuupumus takana, joten se on vaikuttanut myös yleiseen olotilaani ja siihen, miten suhtauduin asioita kohtaan. Näin ollen en voi täysin tietää, mikä oli alkoholin lopettamisen ja mikä työuupumuksen aiheuttamaa kipuilua.

Eteenpäin ilman viinanhimoa

Silloin tällöin olen juonut alkoholittomia juomia, mutta 
en juurikaan välitä niidenkään mausta.

Minulla ei varsinaisesti missään vaiheessa ollut tilannetta, jolloin olisin ollut lähellä retkahtamista. Viinanhimo ei iskenyt, minun ei tehnyt mieli mitään tiettyä juomaa enkä kaivannut yhdenkään alkoholipitoisen juoman makua. Rehellisyyden nimissä minun on kyllä silloin tällöin tehnyt mieli vetää kunnon perseet, mutta ne sijoittuvat juomisen lopettamisen alkuvaiheille ja hetkiin, joita on edeltänyt stressaavia ja kuormittavia tapahtumia. Tuollaisten hetkien ja alkoholista kieltäytymisten jälkeen sitä seuraava tyydytys ja onnistumisen tunne on kuitenkin ollut niin suuri, että se on varmistanut alkoholittoman linjan pysyvyyden. Sanoisin, että ensimmäisen alkoholittoman vuoteni jälkeen minun on entistä vähemmän tehnyt mieli juoda eikä alkoholin ottaminen ikään kuin ole enää sisältynyt vaihtoehtoihini. Tänä päivänä näkisin hyvin kaukaisena sen, että ottaisin lasillisen rauhoittuakseni esimerkiksi raskaan työpäivän jälkeen. Aika on myös tehnyt tehtäviään hermoston tasolla ja uudistanut alkoholia hamuavia solujani, minkä myötä alkoholia ei yksinkertaisuudessaan ole tehnyt mieli.

Muutos vaatii rehellisyyttä ja vie aikaa

En ole siten pahimpia ”kamppailujani” käynyt sen suhteen, otanko vai en, vaan ennemminkin juuri siellä henkisellä puolella. Kuka minä tästä eteenpäin nyt oikein olenkaan ja mitä haluan elämältäni? Lopettaminen on vaatinut minua olemaan yltiörehellinen itselleni. Olen joutunut laittamaan itseni selkä seinää vasten ja tarkastelemaan läpikotaisin sitä, miksi alkoholi sai niin suurta painoarvoa elämässäni, mitä olen sen avulla halunnut tukahduttaa ja, miksi lopettaminen on alkujaan tuntunut niin ahdistavalta. Minun on täytynyt morkkistella ja kauhistella menneitä, hävetä omaa käyttäytymistäni ja surra itseäni. Olen joutunut myöntämään itselleni sen, etten ole ollut onnellinen ja, että olen käyttänyt alkoholia eskapistisesti. Tästä on seurannut se, että minun on täytynyt tehdä kestävämpiä valintoja paremman huomisen saamiseksi radikaaleinkin toimin. Minun on täytynyt selvittää, mistä pidin, mitä haluan tehdä ja, minkälaisten asioiden parissa viettää aikaani. Nykyisin kuin viikonloput eivät enää koostukaan samasta juhlimisen kaavasta, eikä humalatila sumenna esimerkiksi sosiaalisuuden tarvettani. Olen joutunut tutkimaan ihmissuhteita ympärilläni ja sitä, minkälaisia suhteita haluan tästä eteenpäin vaalia. Olen joutunut huomaamaan, ettei kaikki ystävinä pitämäni henkilöt todellisuudessa sellaisia ollutkaan eikä minulla osan kanssa ole ollut mitään muuta yhteistä kuin humalahakuisuus. Kirjoitan mahdollisesti oman kirjoituksensa sosiaalisista suhteista ja alkoholin käytön lopettamisesta, sillä sosiaalinen aspekti on varsin oleellinen asia koko alkoholinkäytössä, ja itselläni ihmissuhteet ovat menneet aika lailla uusiksi lopettamisen myötä.

Vuosi lopettamisesta oli jonkinlainen rajapyykki ja muutoksen 
hyväksyminen oli entistä helpompaa.

Alkoholin käytön lopettaminen näytti minulle konkreettisesti toteen sen, kuinka muutos vie aikaa. Jos kymmenen vuoden ajan on lähestulkoon joka viikonloppu käynyt viihteellä ja alkoholi on kuulunut tiiviinä osana niin vastoinkäymisiin kuin onnistumisiin, niin ei puhuta mistään quick fixistä, sormiennapautuksella tapahtuvasta muutoksesta. Jos on aina ollut se, joka juo eniten ja juhlii pisimpään, niin ei ole mikään pieni muutos ollakaan yhtäkkiä se, joka kieltäytyy tarjotuista juomista ja lähtee kotiin hyvissä ajoin. Eikä varsinkaan ole mikään kädenheilautus alkaa nähdä itseään holittomana henkilönä, jos aikaisemmin on tarkastellut itseään tyystin bilettäjän linssien läpi. Vasta oikeastaan sitten, kun tosissaan hyväksyin sen, että myös minä itse muutun tämän prosessin myötä, alkoi henkinen paininta helpottaa. Hyväksyin sen, että alkoholin käytön lopettaminen muutti niin suhtautumiseni alkoholiin kuin sen, minkälainen minusta oli kehkeytymässä.

Sain sen, mitä yritin alkoholilla saavuttaa

Mitä enemmän aikaa lopettamisesta on kulunut, sitä selkeämmin näen oman alkoholinkäyttöni ja huomaan sen sisältäneen ongelmallisia piirteitä. Ymmärrän nykyisin niitä tekijöitä, jotka toimivat toimintani yllykkeinä ja pidän enemmänkin yllättävänä sitä, mikäli en olisi suistunut juhlimisen polulle. Näen alkoholin käyttöni olleen jossain määrin jopa itsetuhoista ja se on ajanut minua turvattomiinkin tilanteisiin. En välittänyt itsestäni enkä osannut tuolloin puolestani huolestua. Lopettamisen myötä olenkin saanut paljolti itsemyötätuntoa ja, vaikka tästä voi kaikua ikävä sävy, positiivista itserakkautta. Itsearvostukseni on kasvanut ja sen sijaan, että voivottelisin, kuinka en enää voi juoda, näen edessäni sen nuoren minän, joka yritti juhlimisella paikkailla huonoa oloaan, ja ymmärrän, että en jää enää mistään paitsi. Lopetin alkoholin käytön itseni takia ja se on tähänastisessa elämässäni paras päätös, mitä olen itseni hyväksi tehnyt.

Miltei paradoksaalista onkin se, kuinka olen alkoholin käytön lopettamisella saanut juuri ne asiat, joita yritin alkoholin avulla tavoitella. Tätä nykyä luotan itseeni ja olen varmempi siitä, että riitän juuri sellaisena kuin olen. Minun ei tarvitse hakea hyväksyntää muilta, vaan seison ylpeästi omien valintojeni ja tekemisteni takana. Elämästäni ei tullut lopettamisen myötä harmaata ja tylsää, vaan pikemminkin päinvastoin: olen vapaa tekemään, mitä ikinä haluan ilman alkoholin painolastia. Mielialani on tasaantunut, eikä minulla enää kerta viikkoon ole itseaiheutettua ahdistusta ja viittä vaille valmista paniikkikohtausta. Lopettamisen myötä olen myös energisempi ja unenlaatuni on parantunut huomattavasti. Kaikkinensa lopettaminen on vaikuttanut merkittävästi niin psyykkiseen, fyysiseen kuin sosiaaliseen hyvinvointiin.

Suuri muutos

Alkoholin lopettaminen on ollut elämän kokonaisvaltaisesti 
muuttava asia.

Minun ei enää tarvitse juoda ja olen siitä varsin kiitollinen. En rehellisesti sanottuna enää edes jaksaisi juomista ja siitä aiheutuvia seuraamuksia, sillä minusta on lopettamisen myötä tullut varsin mukavuudenhaluinen. Minun ei ole tarkoitus käännyttää ketään, vaan tuoda ilmi omia kokemuksiani. Minä en olisi lopettanut kenenkään muun käskystä kuin oman itseni ja näkisinkin, että suurten päätösten edessä muutoshalun on lähdettävä itsestä. Kenties kuitenkin rohkaisen tarkastelemaan omaa alkoholinkäyttöä ja sitä, minkälaisia ajatuksia lopettaminen itsessä herättää.

Ja vastatakseni otsikon kysymykseen: lopettaminen ei ole ollut yksiselitteisen helppoa tai vaikeaa, vaan se on ollut molempia samanaikaisesti. Se on ollut toisaalta helpompaa mitä olin ajatellut ja toisaalta vaikeampaa sellaisissa asioissa, joita en ollut edes ajatellut kuuluvan lopettamisprosessiin. Pidän itseasiassa aika uskomattomana sitä, miten perustavanlaatuinen muutos alkoholin käytön lopettaminen onkaan ollut lähestulkoon jokaisella elämän osa-alueella. Se on muuttanut minua ihmisenä ja muovannut elämääni varsin suuresti. En tiedä, olisinko uskaltanut prosessiin edes lähteä, jos olisin etukäteen tiennyt muutoksen mittakaavaa. Ja vaikka muutos on ollut valtavaa, niin voin rehellisesti todeta sen olleen vain ja ainoastaan positiivista!

 

Minua auttoi lopettamisen tukena seuraavat asiat:

• Anna itsellesi aikaa. Muutos ei tapahdu hetkessä.
• Keskity nykyhetkeen. Älä prosessoi liikaa menneitä tai tulevaa, sillä se voi vain lisätä negatiivisuutta, jota tilanne itsessään mahdollisesti jo herättää.
• Et ole velkaa päätöksestäsi kenellekään muulle. Saat kertoa tilanteestasi muille, jos niin haluat. Et ole velvollinen selittämään tekemisiäsi muille. Tämä on sinun elämäsi.
• Tee itsellesi mieluisia asioita!
• Pidä huolta jaksamisesta ja hakeudu ulkopuolisen avun piiriin tilanteen vaatiessa. Avun pyytäminen ei ole heikkoutta.
• Kiitä itseäsi. Päätös on suuri ja kertoo arvostuksesta itseäsi kohtaan.

2/2 Vuosikymmen alkoholisuhdetta: märät opiskeluvuodet

Jatkoa edellisen kirjoituksen kesken jääneeseen minun ja kuningas alkoholin kymmenvuotisen historian tarkasteluun. Jäin tosiaan tilanteeseen, jossa nuoruusvuoteni alkoivat olla takanapäin, itsenäistyin, muutin uudelle paikkakunnalle opiskelupaikan perässä ja aloitin korkeakouluopinnot. Alkujaan olin ajatellut elämäntilanteeni muutoksen rauhoittavan bilettäjä-minääni, mutta aivan näinhän asia ei mennyt: opiskeluvuosien aikana juhliminen ja juominen saivat oikeastaan vain uuden vaihteen päälle.

Opiskelijabileitä joka lähtöön

Opiskeluvuosien aikana alkoholinkäyttöni lisääntyi.

Opintojen aloitusvaiheessa minulle oli tärkeää päästä osaksi opiskelijayhteisöä ja saada uusia ystäviä. En ollut lainkaan huolissani siitä, miten opintoni lähtisivät rullaamaan, vaan pelkäsin ennen kaikkea sitä, että jäisin yksin ja olisin tyystin ilman ystäviä uudessa, vieraassa ympäristössä. Siksi ravasin ensimmäisinä kuukausina lähestulkoon kaikissa eri tutustumistapahtumissa ja käytin tilaisuuden hyväksi alkoholin juomisen suhteen. Toimintani tuotti tulosta, sain uusia ystäviä ja pääsin osaksi kanssaopiskelijoideni muodostamaa porukkaa. Valtaosa tekemistäni uusista ystävistä olivat minua muutaman vuoden nuorempia ja tulleet opiskelemaan suoraan lukiosta, joten juhliminen oli heille uutta ja baareissa käyminen ennestään vierasta. Tämä sai minutkin tuntemaan tietynlaista uudelleen viehätystä biletystä ja baareissa ravaamista kohtaan, vaikka kilsoja toiminnan parissa oli jo takanapäin. Minua pidettiin biletyksen saralla konkarina ja uudet ihmiset ympärilläni näkivät minut hyvin pitkälti juhlijana. Bilettäjän identiteettini tiukensi otettaan entisestään.

Juhliminen ei jäänyt vain tutustumisvaiheeseen ja fuksivuoteen, vaan jatkui tasaisesti opiskeluvuosieni läpi. Opiskelijatapahtumia oli laidasta laitaan: aina sitseistä approihin, beer pong -turnajaisiin, erilaisiin teemabileisiin ja viikon mittaisiin vapun viettoihin. Halutessaan jokaiselle viikolle löytyi jokin tapahtuma, johon osallistua. Lukuisat opiskelijatapahtumat pitivät huolen siitä, että juomiselle luotiin puitteet ja sille saatiin ikään kuin hyväksyntä muilta tapahtumaan osallistuvilta. En tiedä, onko tänä päivänä alkoholittomia opiskelijatapahtumia enemmän kuin minun aikanani, silloin niitä ei juurikaan ollut. Tiedän, etten siltikään olisi niihin osallistunut, sillä selvinpäin juhlissa oleminen näyttäytyi minulle tylsänä ja naurettavana. Join niissä aina.

Minulle opiskeluvuodet olivat märkiä ja uskon tämän olevan suhteellisen yleistä. En ollut ainut, jolla alkoholin käyttö meni suht säännöllisesti yli ja, siksi minulle ei juuri koskaan kukaan ulkoapäin kommentoinut juomatapojani. Kommentoinnit ovat olleet harvassa ja toisaalta myös menneet minulta kuuroille korville, sillä en itse pitänyt alkoholinkäyttöäni minulle ongelmana. Opiskelijoiden alkoholinkäyttöön ei myöskään ehkä kovin herkästi puututa, vaan sitä pidetään jollain tapaa jopa normina, että haalarit päällä rymytään ja ollaan tuhannen asteen tuiskeessa.

Sekoilu lisääntyy

Aloin ymmärtämään sen, ettei minun alkoholinkäyttöni 
ollut täysin hallinnassa.

Hiljalleen alkoholinkäyttöni alkoi saada tummempia sävyjä ja käytön kontrolli vaikeutua. Opiskeluvuosien edetessä muistikatkokset, sammumiset ja krapuloiden pahenemiset tulivat tutuiksi. Eräällä kerralla jouduin selviytymisasemalle ja toisella sain lasinsirun käsivarteeni. Erilaiset tapaturmat ja ikävät sattumukset tulivat kuvioihin, kirjaimellisesti sekoiluni lisääntyi. Samanaikaisesti elämääni asteli hyvin myrskyinen, traumasuhteen kaltainen ihmissuhde, joka entisestään lisäsi juomisen haluani. Alkoholista tuli lääke, jolla sain kaikenlaisen stressin, huolet ja murheet turrutettua ja unohdettua. En osannut puhua asioista selvinpäin ja virheellisesti kuvittelin, että alkoholin avulla oppisin paremmin puhumaan, mitä ei tietystikään tapahtunut. Aloin olla ystäväporukastamme aina se, joka oli eniten sekaisin. Se oli yleisesti tiedossa oleva asia ja ennemmin sääntö kuin poikkeus. Viimeisinä opiskeluvuosina juhlimiseni hieman harveni, muutamaan kertaan kuukaudessa, mutta mukaan astelivat seuraavan päivän tasoittavat ja useampien päivien pituisiksi venähtäneet juomaputket. Olen noihin aikoihin ensimmäisiä kertoja ajatellut, että voin kuolla tähän ja, että minun olisi parasta lopettaa. En ole asian eteen kuitenkaan mitään konkreettista tehnyt. Opiskeluaikojen piikkiin.

Morkkisten kompensointia suorituksilla

Vaikka opiskeluvuodet olivat minulle märkiä, suoritin tutkintoni viiden vuoden määräajassa hyvin arvosanoin. Olin ystäväporukastamme ensimmäisiä, jotka valmistuivat. Tämän lisäksi työskentelin vakituisesti opintojeni ohessa ja, vaikka välillä työpäivät sujuivat pienessä vapinassa ja kylmässä hiessä, kertaakaan en jättänyt mitään alkoholin käytön takia tekemättä. Liikuntaa harrastin säännöllisesti ja kuntosalilla kävin kolmesta viiteen kertaa viikossa. Matkustelin myös suhteellisen useasti ja suoritin muutaman eri opiskelijavaihdon eri maissa. Näin jälkiviisaana on helppo huudella, mutta ehkei ihmekään, että melko pian valmistumisen jälkeen sain burnoutin.

Olen kirjoittanut suorittamisesta oman postauksensa ja näkisinkin, että juominen voimisti suorituskeskeistä elämänasennettani. Viikonloppuisin sekoiltiin ja arkisin tästä syntynyttä morkkista ja häpeää kompensoitiin suorittamalla elämän muita osa-alueita. Suorittamisesta syntynyttä kuormitusta sitten taas viikonloppuna nollailtiin ja niin edelleen, noidankierre oli valmis. Elämäni kaventui suoritukseksi ja se on kenties ollut keinoni näyttää, lähinnä itselleni, että kova juhliminen on minulla hallinnassa ja, että kaikesta huolimatta saan asioita aikaan. Minulla ei ole ongelmaa. Tämä on myös heikentänyt juomisen ongelmallisuuden havaitsemista, sillä ulkoapäin katsottuna olen elänyt varsin tavanomaista opiskelijan elämää. Uskon tämän olevan suhteellisen yleistä, sillä toisin kuin usein luullaan, alkoholiongelmaiset eivät ole pelkkiä rapajuoppoja, vaan usein juuri niitä, joilla kulissit pysyvät pystyssä ja elämä näyttää suhteellisen tavalliselta ennen lopullisia syöksykierteitä.

Valmistuminen herättää ajattelemaan

Maisteriksi valmistumisen jälkeen päällimmäinen tunteeni ei ollut helpotus opintojen päättymisesti, vaan ennen kaikkea ahdistus tulevasta. Etsin paikkaani työelämässä enkä ollut lainkaan varma omasta osaamisestani tai asiantuntijuudesta, päällimmäiset muistoni opiskeluvuosilta kun olivat alkoholi- ja juhlintasidonnaisia. Tuntui, että yhtäkkiä minun tulisi olla aikuinen, joka ei enää torstaisin laulaisi juomalauluja sitseillä tai heiluisi opiskelijahaalarit jalassa yön pikkutunneilla. En tiennyt yhtään, mitä haluaisin elämältä tai, mitä lähtisin tekemään. Vietin aikoja ulkomailla enkä oikein tiennyt, kuka olin. Elämäntilanteeni oli muutoksessa ja koska tiesin, että juuri muutokset lisäsivät halukkuuttani juhlimiseen ja alkoholinkäyttöön, pelkäsin tulevaa. Pelkäsin, että alkoholinkäyttöni lähtee lopullisesti lapasesta eikä juhliminen ota loppuakseen.

Elämässäni tapahtui valmistumisen ja työelämän etsinnän ohella myös muita muutoksia paikkakuntavaihdoksen ja uuden ihmissuhteen muodossa. Nämä muutokset olivat minulle positiivisia ja sen sijaan, että juomiseni olisikaan lisääntynyt, se itseasiassa väheni. Rauhoittuminen sai pelkoni lieventymään ja ymmärsin, että minun on mahdollista valita, lisääntyykö juhlimiseni vai ei. Kumppanillani on ollut tärkeä rooli alkoholin vähentämisessä ja lopulta lopettamisessa, sain häneltä kaipaamaani turvallisuutta ja ilman alkoholia tapahtuvaa hyväksytyksi tulemista. Hän ei tarvinnut alkoholia tehdäkseen asioita ja hiljalleen aloin havaita, kuinka vähän teinkään asioita juhlimisen ulkopuolella. Minulle oli myös uutta se, että saatoin olla oma itseni ilman alkoholin tuomaa pönkitystä ja silti toinen välitti minusta. Vaikka se kuulostaa kornilta, niin kohdallani rakkaus näytti välähdyksen paremmasta ja siitä, etten tarvitse alkoholia ollakseni sen arvoinen. Tämä ei ollut ollut minulle itsestään selvää.

Valmistumisen jälkeen tapahtuneen rauhoittumisen ja toisaalta tietynlaisen ahdistuksen myötä aloin ensimmäisiä kertoja pohtimaan omia juomatottumuksiani. Samoihin aikoihin alkaneella koronapandemialla on ollut tähän osansa ja ymmärsin, että kotona tissuttelu ei ollut minun juttuni, vaan tarvitsin hauskanpitoon nimenomaan muita ihmisiä ja ravintoloita. Kotibileet ilman baariin menemistä olivat mielestäni vajaaksi jääneitä iltoja. Pandemia oikeastaan aukaisi silmäni siitä, kuinka ravintolat ovat vain ravintoloita (olin antanut niille turhan paljon painoarvoa) ja, kuinka alkoholi on loppu viimein varsin poliittinen asia. En halunnut enää sitoa identiteettiäni, elämäntyytyväisyyttäni tai käsityksiäni hauskuudesta niin vahvasti ulkoisiin tekijöihin, sillä pandemia herätti minut siihen, että ne voidaan hetkessä sulkea ja viedä ulottumattomiin.

Humalahakuisuuden kyseenalaistaminen

Matkustelussa minulle on ollut aina tärkeää 
tutustua paikalliseen yöelämäkulttuuriin.

Kaikkien edellä kuvattujen tekijöiden yhteisvaikutuksesta alkoi alkoholinkäytön kyseenalaistamisprosessini. Ennen kaikkea kyseenalaistin kykenemättömyyttäni yhden tai kahden lasillisen juomiseen ja sitä, miksi minun tuli aina juotua humalahakuisesti. Vaikka olisin etukäteen sanonut ottavani rauhallisesti, olin loppuillasta aivan naamat. Alkoholi vei minua. Minulla ei koskaan tullut esimerkiksi huonoa oloa, mikä olisi lopettanut juomisen, vaan olen usein juonut siihen saakka, kunnes sammun. Päätyyn asti ottaminen on myös ikään kuin ollut merkki onnistuneesta illasta. Ulkomailla ollessani humalahakuinen juomiseni on usein korostunut, sillä tavallisesti muiden kansalaisuuksien edustajat nauttivat alkoholia maltillisemmin. Olen voinut verhoutua suomalaisen kulttuurin taakse ja todeta suurien juomamäärien olevan tavanomaisia Suomessa, mikä taitaa valitettavasti olla varsin totta.

Aloin lisäksi entistä enemmän kyseenalaistaa sitä hintaa, mitä maksan yhden illan hauskanpidosta, sillä iän myötä krapulat pahenivat ja pitenivät tuntuvasti. Henkiset myllerrykset olivat todellisia ja saivat minut tuntemaan oloni mitättömäksi. Kyseenalaistin sitä, onko minulla viihteellä oikeasti edes hauskaa ja sitä, miksi ylipäänsä tarvitsen alkoholia siihen. Olenko niin kuiva, etten voi pitää hauskaa ilman päihteitä? Loppuaikoina minulla oli myös jokaisen juhlan kohdalla tunne siitä, että tiedän jo, miten ilta tulee etenemään ja, että olen jo nähnyt kaiken, mitä juhliminen voi minulle tarjota. Been there, done that. En yksinkertaisesti jaksanut enää. Havaitsin myös kaavoja, jotka aiheuttivat minussa juomisenhalua. Tällaisia olivat ennen kaikkea elämässä tapahtuvat muutokset, huolet ja stressi. Tämä havainto tuli ennen pitkää havaittua varsin oikeaksi, ja työuupumukseen sairastuttanut työsuhde olikin sitten viimeisiä tikkejä alkoholisuhteeseeni, tästä löytyy oma kirjoituksensa. Kyseenalaistamisprosessini kesti kaikkinensa reilu vuoden päivät ja se kypsytti minua matkalla kohti lopettamispäätöstä.

Ei kiitos enää!

Minulle 10 vuoden suhde alkoholin kanssa 
oli tarpeeksi.

Ensimmäiset vuodet alkoholinkäytön parissa olivat hauskoja ja toivat minulle ikimuistoisia kokemuksia, mutta hiljalleen se tiukensi otettaan minusta ja alkoi saamaan liian isoa roolia elämässäni. En esimerkiksi opiskeluaikoja muistele samanlaisella lämmöllä, sillä tällöin mukaan alkoi kasvavissa määrin tulemaan myös niitä kuuluisia alkoholin huonoja puolia, tunteiden tukahduttamista, häpeää ja epätoivoa. Alkoholista muodostuikin minulle selviytymiskeino ja väylä olla käsittelemättä haastavia tunteita ja asioita elämässäni.

Vaikka juhlimiseeni ei juuri koskaan kukaan ulkopuolinen puuttunut eikä mennyt siihen pisteeseen, että se olisi rikkonut ihmissuhteitani, pystyn jälkiviisaana toteamaan minulla olleen ongelma alkoholin kanssa. Varsinkin näin reilu kaksi vuotta raittiina olleena, näen alkoholinkäyttöni ja juhlimiseni entistä realistisemmin ja luotan kokemukseeni siitä, että käyttöni oli ongelmallista. Alkoholittomuus on aukaissut minulle täysin uudenlaisen todellisuuden ja näyttänyt minulle paljon sellaista, mitä alkoholi kohdallani vain sumensi. Kirjoitan tarkemmin lopettamisesta ja sen vaiheista, mutta tähän väliin totean sen, että minulle 10 vuoden suhde alkoholiin oli tarpeeksi. Olen kiitollinen itse itselleni siitä, että silmäni käytön suhteen aukesivat ja ymmärsin lopettaa hyvän sään aikana oman hyvinvointini puolesta. Minusta ei ole kohtuukäyttäjäksi tai silloin tällöin siemailijaksi, vaan tiedän, että ennen pitkää humalahakuisuuteen tähtäävä otteeni saisi vallan ja olisin takaisin samalla tiellä, jota kymmenen vuotta kuljin ja, jonka tiedän johtavan vain umpikujaan.

 

Alkoholinkäytön kyseenalaistamisprosessin tukena minulla oli käytössä muun muassa seuraavia kysymyksiä:

• Minkälaiset tilanteet herättävät halusi juoda ja juhlia?
• Käytätkö alkoholia tukahduttamaan tai nostattamaan tietynlaisia tunteita? Jos kyllä, niin minkälaisia tunteita?
• Kuvaile itseäsi alkoholinkäyttäjänä.
• Minkälaisessa seurassa ja paikoissa suosit juhlimista ja/tai alkoholinkäyttöä?
• Tuntuuko alkoholin vähentäminen tai lopettaminen ahdistavalta?

Kyynistyminen tappoi työmotivaation

Työuupumuksessani yksi voimakkaimmin näkyvistä seurauksista oli kyynistyminen työtäni kohtaan. Alkujaan hyvin merkitykselliseltä tuntunut työ muuttui salakavalasti tyystin merkityksettömästi enkä nähnyt työssäni enää lainkaan järkeä. Työtehtävät tuntuivat turhilta ja aikaisemmin paloa herättäneet teemat saivat minut toistuvasti kyseenalaistamaan niiden mielekkyyttä. Vaikka kyynistymistä edesauttoi esimiehen mikromanagerointi, uupuneisuus vakavoitti kyynistymiseni laajuutta. Hiljalleen työstä katosi ilo, enkä pystynyt sanomaan yhtäkään hyvää asiaa työstäni. Kyynistymisen myötä myös pidemmän aikavälin ammatilliset tavoitteet sammuivat ja laajemmin koko työelämä näyttäytyi hyvin negatiivisena paikkana. Vaikka uupumuksestani on jo kolmisen vuotta, kyynisyys työtä ja työelämää kohtaan on edelleen jossain määrin läsnä.

Kyynistyminen työtä kohtaan on yksi
työuupumuksen oireista.

Kyynistyminen suojautumisen keinona

Kyynistymisessä epäilykset työn merkitystä kohtaan kasvavat ja työ voi alkaa tuntua epämiellyttävältä. Kyynistymistä voi lähestyä tietynlaisena suojamekanismina – uupuneen ihmisen keinona käsitellä omien voimavarojen ehtymistä ja niiden kohtaamattomuutta työn vaativuuden kanssa. Ihminen alkaa etäännyttää itseään työstään ja suhtautua siihen välinpitämättömästi, onhan työ se syy, miksi oma jaksaminen on koetuksella. Tällainen toimintatapa on kuitenkin omiaan vähentämään paitsi pettymyksiä, myös onnistumisia, jolloin positiiviset, korjaavat kokemukset jäävät saamatta. Kuva itsestä työntekijänä voi alkaa heiketä, ja tämä voi edelleen syventää kyynistymistä ja uupumusta.

Suojautumisen keinona kyynistyminen on kyseenalainen, sillä se rapistaa työntekijän ammatillista identiteettiä ja pystyvyyden tunnetta. Minulla tämä näyttäytyi epäilyksinä omia taitojani kohtaan ja huijarisyndrooman kaltaisesti ihmettelin, miksi minut on työhön valittu. En ajatellut osaavani työhön nähden tarpeeksi ja olin varma, että joku toinen, paremmin motivoitunut suoriutuisi minua paremmin. Toisaalta kyynistyminen sai minut asettamaan työn paremmin oikeisiin raameihin ja mittasuhteisiin, mikä mahdollisti alkujaan unelmatyön tarkastelemisen realistisesti ja sen hetkisistä tiedoista käsin. Pystyin havaitsemaan sen, että työ oli uuvuttanut minut ja, että se oli kaukana unelmasta, terveyteni puolesta minun tuli irtautua siitä.

Kyynistyinkö koko uuvuttanutta alaa kohtaan?

Työuupumukseen sairastuttanut työni oli tosiaan ensimmäisiä oman alani töitä ja pidin sitä unelmatyönä. Työantaja oli suuri kansainvälinen organisaatio, kehitysalan eräänlainen kattojärjestö. Olin mukana erilaisissa ilmastonmuutos- ja ympäristöteemaisissa projekteissa ja iloitsin siitä, että pääsin tekemään työtä paremman maailman puolesta. Siksikin kyynistyminen sai minulla varmasti melko suuret mittasuhteet, sillä työn tuntuminen järjettömältä oli ristiriidassa sen kanssa, miten merkitykselliseltä työ alkujaan oli tuntunut. Pudotus merkityksellisestä merkityksettömään oli suuri ja, vaikka järjen tasolla tiesin työssäni olevan mieltä, se ei vähentänyt tunnettani siitä, että se mitä teen, on täysin turhaa. Muistan myös häpeilleeni kertoessani ihmisille siitä, missä olin töissä. Koska työ tuntui turhalta, ei siitä puhuminenkaan tuntunut inspiroivalta.

Kyynistyminen herätti minussa kimmokkeen
pohtia sitä, mitä haluan elämässäni tehdä.

Tästä aiheutui oikeastaan se, että aloin kyseenalaistamaan uravalintaani ja sitä, miksi ylipäänsä halusin kehitysalalle ja järjestösektorille töihin. Oliko kyseessä vain nuoruuden päähänpisto ja naiivi utopia paremmasta maailmasta? Halusinko kenties projisoida auttamisen halua muihin, mutten itseeni? Uuvuttuani ja irtaannuttuani kyseisestä työsuhteesta, koin pitkään, etten enää halua samanlaisiin töihin, enkä varsinkaan samalle työnantajalle. Siitäkin huolimatta, että olin nähnyt vain pienen murto-osan ja pienen ripauksen kyseisen organisaation toimintatavoista. Vasta oikeastaan tätä nykyä, monen vuoden kuluttua uupumuksesta, olen ajatuksen tasolla hieman lämmennyt paluulle kehitysalalle. Käytännön tasolla tiedän tähän olevan kuitenkin vielä pitkä matka.

Uusia tuulia

Koska uupumiseni oli sen verran vakava, ei paluu työelämään tapahtunut sormia napsauttamalla. Minulla oli aikaa ja halua miettiä sitä, mitä oikeasti haluan. Sanoisin kyynistymisen olleen merkittävässä roolissa sille, että lähdin tosissaan miettimään uravalintojani ja sitä, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Miten suuren aseman elämässäni haluan työlle antaa ja, kuinka suurta painoarvoa työn sisältö, työyhteisön ilmapiiri tai palkkaus saavat? Arvotanko ennemmin vapaa-aikaa kuin taloudellista turvaa? Missä ja miten haluan työtäni tehdä? Olenko tiimipelaaja vai sittenkin itsenäinen puurtaja? Tarvitseeko työn olla todella merkityksellistä?

Tuntui, etten ollut tällaisia aikaisemmin edes pohtinut – olin hyppinyt työstä toiseen ja opiskeluaikana keskittynyt mieluummin kaikkeen muuhun kuin uran miettimiseen. Aloitin ikään kuin puhtaalta pöydältä ja pohdinnat saivat minut hakeutumaan takaisin opiskelujen pariin hieman uudelleen suuntautumaan ammatillisesti. Uusi suuntautuminen on tuntunut mieleiseltä ja olen entisestään varmempi siitä, että uudet tuulet ovat olleet minulle tarpeen.

Kyynistymisestä toipuminen?

Kyynistyneisyyden väheneminen vaatii aikaa.

Toivuin työuupumuksesta seuranneista fyysisistä ja psyykkisistä oireista ajan kanssa, mutta kyynistyminen on tuntunut sitkeältä seuralaiselta, joka ei niin vain ole poistunut. Olen aikaisemmin suhtautunut työtä kohtaan aina hyvin avarakatseisesti ja tehnyt paljon keskenään erilaisia töitä. Uupumuksen myötä olen kuitenkin tullut hyvin kyseenalaistavaksi ja järjettömyyden tunne on leimannut erilaisia työvaihtoehtoja. Työmotivaatiota on täytynyt etsiä. Tiedän tämän olevan seurausta työuupumuksestani erityisesti, koska kyynistymiseni suuntautuu ennemminkin työnantajatahoihin ja työoloihin, ei niinkään omiin taitoihini. Alitajuisesti tämä on varmasti suojamekanismi uupumuksen toistumisen estämiseksi.

Uskon kyynistymisen kuitenkin tulevan paremmin siedätettäväksi ajan kanssa ja jo saamani korjaavat kokemukset erilaisista lyhempikestoisista työsuhteista uupumuksen jälkeen ovat olleet tärkeässä roolissa tämän suhteen. Nykyisin näenkin työelämän sisältävän täyden spektrin erilaisia aspekteja – ei vain negatiivisia, vaan myös positiivisia.

Kyynistyminen voi pikkuhiljaa rapauttaa ammatillista itsetuntoa ja, siksi voisi olla hyvä kiinnittää huomiota:

• Mikä työssäsi on sinusta kaikkein mielekkäintä?
• Miksi olet alkujaan päätynyt nykyiseen työhösi?
• Miten kiität itseäsi tehdystä työstä?
• Milloin viimeksi olet kokenut onnistumisen tunnetta työstäsi?
• Mitä voisit tehdä työn mielekkyyden parantamiseksi?