Elämää PMDD:n kanssa

PMDD eli kuukautisia edeltävä dysforinen häiriö on heikentänyt elämänlaatuani huomattavasti, sillä menetän kuukausittain uneni, keskittymiskykyni ja elämänhaluni. PMDD on PMS:n hankalampi muoto ja siinä psyykkiset oireet ovat keskiössä. Kuukautiskiertoon liittyvä premenstruaalioireilu alkaa ovulaation paikkeilla: tällöin munasarjat siirtyvät keltarauhasvaiheeseen, jossa elimistön erittämä progesteroni eli keltarauhashormoni lisääntyy ja estrogeenitasot laskevat. PMDD:ssä on kyse elimistön liian voimakkaasta reagoinnista tähän muutoin luonnolliseen hormonitasojen vaihteluun. Oireilu päättyy kuukautisvuodon alkamiseen. Olisin linkannut tähän Käypä hoito -suosituksen PMDD:stä tai PMS:stä, mutta en sellaista löytänyt. Tämä vain vahvistaa omia havaintojani siitä, miten huonosti terveydenhuoltojärjestelmässämme kuukautiskiertoon liittyviä oireyhtymiä tunnetaan ja hoidetaan. Kirjoitukseni tarkoitus on tuoda esiin oma kokemukseni ja kenties pyrkiä luomaan ymmärrystä sille, miten valtava merkitys myös fysiologisilla tekijöillä on mielenterveydelle.

Kuukautisten alkamisesta

Voidaan myös miettiä, josko kuukautishäpeä linkittyy jollakin 
tavalla PMDD:hen ja vaikeisiin PMS-oireisiin.

Olin muistaakseni 17-vuotias, kun kuukautiseni alkoivat ja verrattain myöhäiseen alkamisaikaan vaikutti kilpaurheilun harrastaminen ja suhteellisen kova treenaaminen. Kuten varmasti monen nuoren kohdalla, jostain syystä kuukautiset herättivät minussa häpeää ja minun oli hyvin vaikea käsitellä asiaa nolostelematta tai kiusaantumatta. En todellakaan kuulunut niihin nuoriin, jotka valittivat menkkakivuistaan kovaan ääneen tai vertailivat parhaita tamponeja keskenään. Minulla ei käynyt mielessänikään ottaa aihetta puheeksi esimerkiksi äitini kanssa (toisaalta siksi, etten halunnut ja toisaalta siksi, ettei hän ollut kiinnostunut asioistani) ja niinpä jäin pärjäilemään itsekseni minulle uusien ”naisten vaivojen” kanssa. Meni useampi vuosi ennen kuin kuukautishäpeäni hellitti otettaan ja ymmärsin kyseessä olevan yksi ihmisen luonnollisimmista ruumiintoiminnoista, mikä koskettaa puolta ihmiskuntaa ja ainakin välillisesti myös toista puoliskoa. Vaikka olen kuukautishäpeästäni päässyt yli, on tämän postauksen tekeminen tuntunut sen henkilökohtaisuuden ja tietynlaisen tabuluonteensa vuoksi tavanomaista haastavammalta. Kuukautiset herättävät ajatuksia likaisuudesta ja puhe ruumiineritteistä ja -toiminnoista saa monet kääntämään päänsä toisaalle vielä tänäkin päivänä. Tiedän kuitenkin, että asiasta tarvitaan lisää keskustelua.

PMDD:n puhkeaminen ja yhteys työuupumukseen

Kuukautiseni olivat todella helpot niiden alkamisesta noin kymmenen vuoden ajan (17–27 v.). Olin täysin kivuton ja oireeton enkä voi sanoa kärsineeni PMS-oireista nimeksikään. Kuukautiset eivät rajoittaneet elämääni millään tavalla enkä kokenut niitä sen suuremmin vaivalloisina. Tästäkin syystä minun oli hyvin vaikea uskoa oireitteni laajuutta PMDD:ni alkuvaiheilla, sillä kontrasti aikaisempaan oireettomuuteen oli niin valtava. Oireettomat kuukautiseni tulivat kuitenkin päätökseensä suurin piirtein 27-vuotiaana ja tämä tapahtui yhtä aikaan sekä äkillisesti että hiljalleen. Yhdessä kierrossa alkoi esiintyä x-määrä erilaisia oireita, toisessa kierrossa x+2, kolmannessa x+3 ja niin edelleen. Kerron tuonnempana PMDD:hen liittyvistä oireista tarkemmin.

PMDD myös puhkesi minulle samaan aikaan, jolloin vielä työskentelin työuupumukseen sairastuttaneessa työsuhteessani ja tämä entisestään vaikeutti oireisiin liittyvien syyseuraussuhteiden havaitsemisia. Minä en osaa sanoa, voisiko olla niin, että työuupumuksen ja siitä seuranneen korkean työstressin takia (stressi pahentaa oireita), ylipäänsä sairastuin PMDD:hen tai voisiko olla niin, että PMDD edesauttoi minua burnouttiin. Vaikka uskon näiden välillä vallitsevan jonkinlaisen yhteyden, voi myös olla, että samanaikainen ilmeneminen on puhdasta sattumaa ja, että olisin PMDD:hen sairastunut työuupumuksesta riippumatta ja työuupumukseen PMDD:stä riippumatta. Ymmärrykseni mukaan PMDD:n taustalla voi olla myös traumoja ja esimerkiksi traumaperäinen stressini menneisyyteni suhteesta ja siinä tapahtunut henkinen ja seksuaalinen väkivalta voi olla PMDD:n puhkeamisen taustalla. Todennäköisestihän tässä vaikuttaa perimän ja ympäristön yhteisvaikutus, eikä mitään yksittäistä syytä edes ole mahdollista löytää.

Kuitenkin se, että PMDD ilmeni samaan aikaan työuupumukseni kanssa, oli oireiden tiedostamisen kannalta haitallista: oireiden syklisyys ja yhteys kuukautisiin jäi minulle pitkäksi ajaksi pimentoon. Olen täällä aikaisemminkin kritisoinut saamaani hoitoa, joka kohdistui diagnosoituun psykoosiin. Hoidossa sivuutettiin täysin kokemani työperäinen ja traumaperäinen stressi enkä kokenut tulleeni oikein tulkituksi oikeastaan missään, mitä toin esiin. Diagnoosi annettiin minulle jälkijunassa kokemastani hermoromahduksesta, jossa oireita olivat muun muassa voimakas ahdistus, ylivirittyneisyys, itsetuhoiset ajatukset ja unettomuus. Seuraavaksi kerron jotain, jonka ääneen sanominen tuntuu liian älyttömältä ollakseen totta, mutta: hermoromahdusta seuranneena päivänä kuukautiseni alkoivat. Eli, PMDD-oirehdinta voi mennä siihen pisteeseen, että se tulkitaan ulkopuolisin silmin esimerkiksi psykoosiksi: puhutaan siis hyvin vakavista oireista. Tässä vaiheessa minä olin PMDD:n kanssa untuvikko eikä itselläni ollut hajuakaan, että hormonitoiminta voisi selittää oirehdintaani edes pieneltä osin.

Laskeskelin tuossa, että olen ollut työuupumukseeni liittyen tekemisissä ainakin kuuden eri lääkärin kanssa (puolet miehiä ja puolet naisia niin julkisella kuin yksityisellä puolella) ja näistä yksi taisi olla yleislääkäri, loput psykiatreja. Yksikään heistä ei kysynyt minulta mitään hormoneistani, kuukautisistani, kiertoni vaiheista eivätkä he lääkkeitä tuputtaessaan maininneet mitään mahdollisista yhteisvaikutuksista hormonaalisen ehkäisyn kanssa (jota en tosin käytä). Pidän tätä hyvin suurena puutteena. Tästä seurasi joka tapauksessa se, että aloin itsekin sivuuttaa sitä mahdollisuutta, että hormonien vaihtelut voisivat olla mielenterveyden oireiluni taustalla. Minulla meni aikaa ennen kuin laskin yksi plus yksi yhteen ja sain tarvittavaa luottamusta uskoa siihen, mistä on kyse. Ajan myötä kuukautisiin liittyvä oirehdinta tuli paremmin näkyväksi, syklinen luonne hahmottui ja sain kokemusta siitä, minkälaisia ilmenemismuotoja ne juuri minulla saavat.

PMDD:n oireet

PMDD aiheuttaa erilaisia vaikea-asteisia 
psykofyysisiä oireita.

Oireet voidaan jakaa fyysisiin ja psyykkisiin oireisiin. Vaikka tämä voi kuulostaa oudolta, niin olen itse todella kiitollinen fyysisistä oireistani. Ne toimivat minulle paljastavina ja rauhoittavina tekijöinä sille, mistä on kyse. Ei, en ole tulossa hulluksi, tälle on syynsä. Koska psyykkisiin oireisiini kuuluu voimakas sekoamisen pelko ja mieleni pyrkii vakuuttamaan minua siitä, että tässä on kyse jostain vakavammasta, fyysisillä oireilla saan maadoitettua itseni takaisin tähän hetkeen. En rehellisesti sanottuna tiedä, missä ja minkälaisilla lääkecocktaileilla olisin pelkkien psyykkisten oireiden kanssa. Kierrosta hieman riippuen, ovulaatiosta menee yleensä viitisen päivää ennen kuin varsinainen hell week käynnistyy ja oireeni ovat pahimmillaan 5–10 päivän ajan ennen kuukautisiani. Oireet loppuvat kuin seinään kuukautisvuodon alkaessa ja viimeistään toisen vuotopäivän aikana olen palannut takaisin omaksi itsekseni. Oireeton aika kestää kuukautisvuodon alkamisesta aina seuraavaan ovulaatioon.

Seuraavassa olen listannut kokemiani oireita, jotka aina hieman vaihtelevat kierron mukaan. Pääsääntöisesti jokainen oire on minulla nykyisin jokaisessa kierrossa mukana, mutta niiden vaikeusaste voi vaihdella. Fyysisiä/kehollisia oireita:

✤ unettomuus (vaikeus nukahtaa, kevyt uni, yöllinen heräily)

✤ rintakivut ja aristus

✤ turvotus

✤ suolisto-ongelmat, ummetus

✤ nälän tunteen katoaminen, ruokahaluttomuus

✤ lämmönsäätelyn heitteleminen, kuuma-aaltoilu

✤ nivelkivut (sormissa, lonkissa, polvissa, nilkoissa)

✤ aistien terävöityminen (haju, maku, kuulo, tunto)

✤ voimakas yökkäily hampaita harjatessa

✤ ihon rasvoittumisen lisääntyminen ja näppyläinvaasio

✤ päänsäryt

✤ vatsakivut

✤ tuntemukset silmissä ja näön lievä heikkeneminen

Psyykkiset oireet:

✤ mielialojen vaihtelut ja tunteiden ääripäissä poukkoilu

✤ mielihyvän katoaminen itselle mielekkäistä asioista

✤ väsymys, aivosumu

✤ keskittymiskyvyn katoaminen

✤ impulsiivisuus

✤ ylivirittyneisyys ja levottomuus

✤ raivostuminen ja vihaisuus

✤ muistin ongelmat (vaikeus oppia uutta ja kaivella muistista asioista, unohtelu)

✤ ahdistus, tuskaisuus

✤ paniikkikohtaukset

✤ toivottomuuden kokemukset

✤ voimakas surumielisyys ja itkukohtaukset

✤ ilmeettömyys (hymyily vaikeaa)

✤ epävarmuus itsestä

✤ halu eristäytyä, olla yksin ja toisaalta yksinäisyyden kokeminen

✤ kipukynnyksen madaltuminen

✤ pelko vakavaan sairauteen sairastumisesta

✤ itsetuhoiset ajatukset, kuoleman miettiminen

Psykofyysiset oireet myös kietoutuvat toisiinsa ja esimerkiksi unettomuudesta johtuva univaje voi yllyttää itkukohtauksia ja mielialan vaihteluita. Samaten ruokahalun väheneminen voi vaikuttaa negatiivisesti keskittymiseen ja toisaalta samanaikainen turvotus saada olon epävarmaksi. Psyykkisistä oireista löytyy paljon yhteneväisyyksiä masennuksen kanssa ja ne täyttävät diagnostiset kriteerit hyvinkin helposti.

Oireiden kanssa eläminen

Minulla oireet vaikuttavat voimakkaasti arkeeni ja olenkin kuukausittain eroamassa, irtisanoutumassa ja muuttamassa toiselle puolelle Suomea. Vaikka kumppanini tietää mistä on kyse, ovat vaikutukset parisuhteeseen todella negatiiviset. Toiselle aivan turhasta riehuminen herättää itsessäni valtavaa syyllisyyttä, saa minut tuntemaan oloni entistä huonommaksi sekä virheellisesti epäilemään, josko kaikki johtuukin hormonien sijasta vain huonosta suhteesta. Sohvalla nukkumisesta on tullut ennemmin sääntö kuin poikkeus minulle ja kumppanilleni PMDD:n ollessa päällä, sillä jo pelkkä hengityksen kuuleminen tekee nukahtamisesta mahdotonta. Vaikka minulla oirehdinta kääntyykin pääsääntöisesti sisäänpäin, niin usein juuri ne läheisimmät ihmissuhteet joutuvat tulilinjalle. On myös todella raskasta huomata, että vielä viikko sitten intoa herättävä asia ei PMDD-päivinä tunnu yhtään miltään ja kauan odotetun matkan ja sovitut tapaamiset haluaisi vain perua. Noina päivinä kaikki tuntuu yksinkertaisesti turhalta, toisarvoiselta ja typerältä, tulevaisuutta ja toivoa ei ole mahdollista nähdä. PMDD:n myötä tulevaisuuden suunnittelu ja kivojenkin asioiden aikatauluttaminen on tuntunut pelottavalta, sillä ei voi tietää sen hetkistä olotilaa tai unettomuuden vaikeusastetta. Kaverin häät voivat kääntyä paniikkikohtaukseksi ja paikalta pakenemiseksi, baby showerit tuskaisiin hymyihin ja itsensä ruoskimiseen siitä, miksi oli niin epäsosiaalinen. Hyvä seura voi kuitenkin toimia oireisiin vastalääkkeenä ja yksinolo oireita entisestään lietsoa.

Minulle oireitteni hallinnassa keskiössä on ollut PMDD:n tiedostaminen ja oireiden voimakkuuden hyväksyminen. Vaikka minulla edelleen tulee ylilyöntejä (jollain tapaa mieli aina unohtaa oireiden olemassaolon kierron alkaessa uudestaan), olen saanut tämän nykyisin paremmin hallintaan. Tiedän esimerkiksi, ettei minun kannata tehdä isoja päätöksiä PMDD:n ollessa päällä, vaan antaa aikaa esimerkiksi kaksi viikkoa ja katsoa tilannetta sitten uudestaan. Olen myös huomannut, että oireeni hieman vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Vaikka en tunnista itsessäni kaamosoireilua (pidän syksyjen pimeydestä enemmän kuin keväiden valoisuudesta), niin PMDD tuntuu pimeän aikaan pahenevan ja kesäisin taas saattaa olla kiertoja hyvinkin vähäisillä oireilla. Negatiivisesti vaikuttaa sekin, jos on samanaikaisesti kipeänä esimerkiksi flunssassa: tällöin kehossa jo valmiiksi vallitseva tulehdustila tuntuu lietsovan PMDD-oireita huomattavan paljon. Kaiken tämän ymmärtämisessä minulle on ollut hyödyllistä pitää kuukautisistani päiväkirjaa, johon merkitsen ylös oireita ja päivämääriä. Alkuvaiheilla oireet pelottivat minua ja ihmettelin, mitä minulle on tapahtumassa, mutta ylös kirjaaminen on saanut minut havaitsemaan niissä ilmenevän toistoisuuden ja sen, etteivät ne kestä ikuisesti.

Miksi PMDD:tä ei tunnisteta?

Epätietoisuus PMDD:n olemassaolosta sekä kuukautiskiertoon liittyvien oireiden vähättely tuntuu harmittavalta. PMS-oireista kärsii hieman vaihtelevin tilastoin jopa 90 % naisista ja PMDD:stä samojen tilastojen mukaan joka kahdestoista. En tiedä johtuuko vähättely siitä, että tänä päivänä ei oikein saisi puhua sukupuolten välisistä eroista vaiko siitä, että oireista puhuminen kaventaisi naiseuden vain kohduksi ja munasarjoiksi. Nainen on totta kai paljon muutakin kuin kuukautisensa, se on selvä, eikä niiden piikkiin voi mitä tahansa laittaa, mutta itseäni tässä eniten kummeksuttaa terveydenhuollon totaalinen hiljeneminen asiasta. Minä en näe, että terveydenhuollossa toteutuu tasa-arvo, mikäli naisten fysiologisista ominaisuuksista vaietaan eikä huomioida hoidossa. Kun esimerkiksi tiedetään, että naiset sairastuvat mielenterveyden häiriöihin miehiä yleisemmin, niin eikö olisi ihan paikallaan tutkia kehollisten tekijöiden vaikutuksia mielenterveyteen? PMDD:hen kuuluu osaksi itsetuhoisten ajatusten ilmeneminen tasaisin väliajoin, niin jotenkin sitä näin maallikkona voisi kuvitella, että tällaiseen suhtauduttaisiin tarvittavalla vakavuudella. En tietenkään sano, että kaikessa on kuukautiskierrosta kyse eikä mielenterveyden häiriöitä olisi olemassakaan, mutta sanon että kierto voi voimistaa ja selittää tiettyjä oireita hyvinkin paljon. Hoitoon hakeutuessa kierron vaikutus voi jäädä täysin tunnustamatta ja henkilö saada mukaansa aivan väärän diagnoosin ja soveltumattoman lääkityksen. Oman kokemukseni pohjalta näen tässä todella ison puutteen sekä järjestelmässämme että yleisesti lääketieteessä. Hoidon taso jää liian alhaiseksi, mikäli yksilöä ei kohdata kokonaisuutena ja tarvittavan yksilöllisesti.

PMDD:n hoidosta ja hormoniehkäisystä

PMDD:n hoitoon ei ole mitään yksittäistä lääkettä, joka tehoaisi kaikille samalla tavalla. Koska oireiden ajatellaan johtuvan ovulaatiosta ja sen myötä keltarauhashormonin kasvusta, hoitona voidaan pitää munasolun irtoamisen estävää hormonaalista ehkäisyä. Huomionarvoista on, että sellainen hormonaalinen ehkäisy kuten kierukka (joka ei estä ovulaatiota, mutta poistaa kuukautisvuodon), mahdollistaa PMDD- ja PMS-oireiden olemassaolon. Tämä johtuu siitä, ettei kuukautisverellä sinänsä ole tekemistä oireiden kanssa, vaan keskiössä on nimenomaan ovulaatio. Mielialaan liittyviin oireisiin taas voidaan käyttää tiettyjä masennuslääkkeitä. Hoitona pidetään myös liikkumista, liiallisen kofeiinin ja alkoholin käytön välttämistä sekä tupakoimattomuutta. Yleisesti terveelliset elämäntavat nähdään suosiollisina ja liiallisen stressin välttämistä tavoiteltavana.

PMDD:n kuriin saaminen voi olla vaikeaa.

Itse näen PMDD:n hoidon hyvin alkeellisena enkä ole kokenut vallitsevaa lääkehoitoa minulle soveltuvana. En myöskään usko, että markkinoille on elinaikanani tulossa minkäänlaista ihmepilleriä, joka olisi suunnattu nimenomaan PMDD:n ja PMS:n hoitoon – valitettavasti. Uskoni on myös vähissä sen suhteen, että tällaista lääkettä testattaisiin nimenomaan naisilla: ymmärtääkseni kun esimerkiksi monien masennuslääkkeiden toimivuutta on testattu yleisemmin miehillä.

Tähän väliin haluan sanoa muutaman sanasen hormonaalisesta ehkäisystä. Minulla on kokemusta e-pillereistä, sillä söin niitä jonkun aikaa sairastamani aknen jälkeen 18–19-vuotiaana. Pelkäsin aknen uudelleen palaamista ja otin avukseni pillerit, jotka osoittautuivat elämäni silloiseksi suurimmaksi virheeksi. Menin niistä nimittäin aivan sekaisin, lihoin, kuivuin ja ihoni kunto hetkellisesti jopa huononi. Haitat olivat hyötyjä suuremmat valmisteesta toiseen, ja minulle kävi hyvin selväksi niiden soveltumattomuus itselleni. Jollain tapaa minut yllätti sivuoireiden määrä (jopa persoonallisuuteni muuttui) suhteessa siihen, miten heppoisin perustein niitä myönnettiin. Tästä voisi kirjoittaa oman postauksensa, mutta todettakoon nyt, että en ole katunut päätöstäni elää ilman hormonaalista ehkäisyä (en edes PMDD:n takia). Itse ehkäisyn kannaltakaan en ole hormoneita tarvinnut, sillä minulle on ollut alusta asti itsestään selvää, että ehkäisy hoidetaan yhteistuumin ja ilman kajoamista kenenkään elimistön sisäisiin toimintoihin. Nämä ovat tietysti jokaisen omia valintojani enkä minä ole sanomaan kenellekään, miten muiden tulisi toimia. En ole lääkäri.

Hormonaalisen ehkäisyn myötä nykyaikana tuntuu olevan jonkinlainen itseisarvo sen suhteen, että kuukautisista pyritään pääsemään eroon (toki entisaikaankin kuukautiskiertoja oli nykyistä vähemmän naisten ollessa useammin raskaana) ja on totta kai hienoa, että tällainen mahdollisuus on olemassa esimerkiksi kipujen vähentämiseksi ja rauta-arvojen ylläpitämiseksi. Henkilökohtaisesti olen huomannut jääneeni PMDD:ni kanssa hyvin yksin, mikä johtuu osaltaan hormonaalisen ehkäisyn suosiosta. Kaveripiirissäni ei ole muita ovuloivia ja siksi samaistumispintaa on käytännössä hyvin vähän: kuukautiskierto on paitsi monelle miehelle myös monelle naiselle hyvin vieras asia. Olen myös ollut havaitsevinani (tämä on tyystin mutua) hormonaalisen ehkäisyn heikentävän empatian kokemista, mikä voi vaikeuttaa toisen kokemuksen ymmärtämistä. Kenties yhä useampi terveydenhuollonkin toimija tekee oletuksia potilaiden kuukautisten tilasta ja olettaa nuorten, hedelmällisessä iässä olevan naisten käyttävän hormoniehkäisyä ja vaikuttavan omiin kuukautisiinsa. Siten kuukautiskierron vaikutus eri sairauksien ilmenemiseen voi jäädä täysin pois laskuista.

Hyödyllisiksi kokemani hoitomuodot

Minun PMDD-hoitoni on keskittynyt lääkehoidon sijasta enemmän terveellisten elintapojen ylläpitämiseen, erilaisten yrttien (siankärsämö) ja vitamiinien (ainakin B, D, magnesium) saamiseen sekä erilaisten stressinhallintakeinojen hyödyntämiseen (näin talvisin voi kokeilla avannon vaikutuksia). Liikunnan suhteen parhaimman hyödyn olen saanut juoksemisesta ja joogasta ja ruokavalion suhteen kuitujen riittävästä saannista ja liiallisen sokerin välttelystä. En enää nykyisin juo kahvia enkä alkoholia, mutta en osaa sanoa näiden todellisesta vaikutuksesta, sillä PMDD-oireita ilmenee tästäkin huolimatta. Järjestelen myös elämääni niin, että pyrin aloittamaan erilaisia uusia projekteja kierron alkuvaiheissa ja säästelen yksinkertaisempia asioita PMDD-päiville. Sallin myös sen, että unimääräni on erilainen eri aikoina ja sen, etten ole aina parhaimmillani. Suurin yksittäinen vaikutus on ollut kuukautispäiväkirjan pitämisellä, jota olen pitänyt jo useamman vuoden, sillä se on luonut itselleni tietynlaista varmuutta asiasta. Päiväkirja toimii tarvittaessa myös todistusaineistona terveydenhuollon toimijoille (gynekologeille, jotka puhuvat vain seksitaudeista ja ylistävät hormonaalista ehkäisyä sekä psykiatreille, jotka näkevät oireet vain masennuksena ja oireiden syklisyyden kaksisuuntaisuutena). Lisäksi suurena apuna on ollut psykoterapia, josta tulen seuraavissa postauksissa kirjoittamaan lisää.

Miten minä lääkitsisin tätä?

Koska olen jo useamman vuoden elänyt PMDD:n kanssa, olen tehnyt sen parissa muutamia havaintoja, joita voisin hyödyntää sen hoidossa. En koe tarvitsevani tähän minkäänlaista säännöllistä lääkitystä, vaan ennemminkin jonkinlaista täsmähoitoa pahimpien päivien varalle. Minulle kaikista haitallisin oire on unettomuus, sillä se astelee elämääni kuin sormia napsauttamalla viikkoa ennen kuukautisten alkamista. Vaikka elämässäni ei olisi stressiä, huolehtisin unihygieniasta, söisin melatoniinia ja käyttäisin korvatulppia, kärsin suhteellisen vaikeasta unettomuudesta kuukausittain (vaikeudesta nukahtaa, yöllisistä heräilyistä ja pinnallisen tuntuisesta unesta). Tämä sitten heijastelee kielteisesti moniin elämäni osa-alueisiin, aiheuttaa väsymystä ja yleistä hyvinvoinnin laskua. Unettomuutta voisin hoitaa kevyellä unilääkkeellä, jonka voisi silloin tällöin tarvittaessa ottaa turvaamaan riittävää nukkumista. Samaten ahdistukseen voisin pahimpina hetkinä ottaa rauhoittavan ahdistuslääkkeen, joka saattaisi vaikuttaa positiivisesti unettomuuteenkin. Tiedän myös, että tämä jakaa mielipiteitä, mutta minä olisin valmis hyödyntämään PMDD-viikollani lääkinnällistä kannabista. Kannabiksen rauhoittavasta vaikutuksesta ollaan melko yksimielisiä ja, vaikka sen hyödyt ja haitat tulisi selvittää suhteessa ilmeneviin oireisiin, niin olisin tällaiseen suhteellisen myötämielinen.

Luonnollista kärsimystä?

Vaihdevuosioireilua odotellessa!

Olen tätä nykyä reilu kolmekymppinen ja karkeasti voin arvioida PMDD-tyyppisen oireilun jatkuvan vielä kymmenisen vuotta. Tämänkään jälkeen helpotusta ei ole tiedossa, sillä sitten siirryn esivaihdevuosiin ja siitä vaihdevuosiin, joissa oireidenkuva liippaa nykyisten oireidenikin kanssa hyvin läheltä. Vaihdevuosien oireet eivät todennäköisesti tule minulle täysin puun takaa, vaikka kauhulla odotankin syklisyyden poistumista ja oireiden päivittäistä ilmenemistä. Olen jostain lukenut, että PMDD tietää usein vaikeahkoa vaihdevuosioireilua, mutta tämäkin lienee hyvin tapauskohtaista. Rehellisyyden nimissä odotukseni eivät ole kovinkaan korkealla, mutta toivoa tietysti saattaa, että tulevaisuudessa siintävään vanhenemisesta aiheutuviin muutoksiin saisi tarvittavaa apua ja hoitoa ajallaan.

Nykyään voin sanoa oppineeni elämään PMDD:n kanssa (tosin kirjoitan tätä ei-PMDD-päivinä) ja osaan entisestään arvostaa päiviä, jolloin voin ja nukun hyvin. Pidän itseäni onnekkaana sen suhteen, että kiertoni on hieman pidempi kuin neljä viikkoa ja saan siten tarvittavaa etäisyyttä oireellisten päivien välille. Minulle käänteentekevintä PMDD-matkassani on ollut sen hyväksyminen, että näinkin yksinkertainen asia voi tosiasiassa olla hyvinkin monenlaisten vaivojen takana. Oman huonovointisuuden taustalla voi olla oma fysiologia eikä välttämättä mitään sen kummempaa. Olen myös joutunut muuttamaan käsityksiäni itsestäni: vaikka kuinka haluaisin, niin en voi pisteyttää itseäni kovinkaan korkealle tasaisuudessa tai tyyneydessä. PMDD:n myötä olen saanut asiakeskeisen minäni rinnalle hyvin tunnepitoisen version, jonka elämässä erilaiset tunteet näyttelevät isoa roolia – huolimatta siitä, että erilaisten tunteiden kanssa toimeen tuleminen on paikoitellen tuntunut raivostuttavankin haastavalta. Vaikka valitsisin eläväni mieluummin ilman PMDD:tä, totta kai, niin sen myötä olen joutunut tutustumaan itseeni ja kehollisuuteeni paremmin. Oireet ovat ajaneet minut oppimaan itsemyötätuntoa ja armollisuutta, mikä ei välttämättä muutoin olisi elämässäni itsestäänselvyys. Olen kulkenut pitkän matkan ja erityisen onnellinen olen siitä, etten ole enää taipaleeni alkupisteessä, jota väritti syvä epätietoisuus, pelko ja hätä siitä, mitä minulle on tapahtumassa. Oireisiin on huomattavasti helpompi suhtautua, kun on selvillä siitä, mistä ne johtuvat ja tietää niiden kaikessa ”luonnollisuudessaan” loppuvan aikanaan.

Vaikka tätä kaikkea voi pitää ”luonnollisena” naiseuteen liittyvänä asiana, niin mielestäni kuukautisiin liittyviä häiriöitä, ja yleisestikin naistentauteja, tulisi ehdottomasti hoitaa nykyistä paremmin. Olisi ihan kiva, että tieto ja tutkimus aiheesta kasvaisi ja potilaille saataisiin oikeasti tehokasta oireiden lievitystä sen sijaan, että tarjotaan eioota. Näin alkajaisiksi liikkeelle voitaisiin lähteä niinkin yksinkertaisilla toimilla kuin potilaan kuuntelemisella ja suhtautumalla tämän kertomaan tarvittavalla vakavuudella. Samanlaisessa tilanteessa kamppaileville toivon kirjoitukseni valaisevan PMDD:hen liittyvää haasteellisuutta ja tuovan rohkeutta päästä vähättelyiden yläpuolelle. Kyse on paljon enemmästä kuin vain ”punaisista päivistä” tai ”siitä ajasta kuukaudessa”, sillä oireet ovat todellisia ja niillä voi olla hyvin kauaskantoisia seurauksia. Olisi hienoa elää yhteiskunnassa, jossa ihmisen hormonitoiminnan merkitys hyvinvoinnille tunnustettaisiin, kuukautiskierron vaikutukset mielenterveydelle nähtäisiin ei-vähättelevästi ja suhtauduttaisiin naisia koskettaviin sairauksiin samanlaisella vakavuudella kuin mihin tahansa muihinkin sairauksiin. Vielä toistaiseksi tämä tuntuu olevan utopiaa, mutta kenties se kuuluisa nuorempi sukupolvi tulee ja tekee asiaan muutoksen.

 
Jos siellä on muitakin PMDD ja PMS-oireista kärsiviä, niin on hyvä muistaa että:

• Apua on hyvä hakea ja ottaa mukaan muutaman kierron ajalta pidettyä oirepäiväkirjaa. Lääkärinkäynnillä voidaan poissulkea muiden sairauksien mahdollisuus.
• Oireiden vähättely taitaa valitettavasti olla varsin tavanomaista eikä se johdu sinusta. Maailma on pullollaan lääkäreitä ja sinulla on oikeus konsultoida tilanteeseesi asiallisesti suhtautuvaa osaajaa.
• Oireet tulevat hyvin äkillisesti ja ne myös loppuvat yhtä äkillisestikin. Tähän on hyvä turvautua vaikeimpina hetkinä, sillä mikään ei kestä ikuisesti.
• Tiedon lisääminen ja tietoisuus siitä, mistä on kyse, voi helpottaa omaa suhtautumista oirehdintaa kohtaan. Tietoa voi myös jakaa haluamillesi läheisille.
• Se, mikä auttaa toisia, ei välttämättä tehoa sinuun. Eri hoitomuotojen kokeilu ja soveltaminen voi olla hyödyllistä ja auttaa helpottamaan oireita.

Digisiivousta

Alan seuraavaksi käsittelemään suhdettani sosiaaliseen mediaan ja syksyyn siirtymisen kunniaksi aloitan tämän tarkastelemalla simppeleitä älylaitteille soveltuvia siivoustoimenpiteitä. Työuupumukseen sairastuttuani aloin kiinnittämään enemmän huomiota älylaitteilla viettämääni aikaan ja päädyin tekemään erinäisiä toimenpiteitä, joiden vaikutus hyvinvointiini on ollut merkittävä. Tuon seuraavaksi esiin kuusi tällaista toimea, joiden avulla ruutuaikaa on mahdollista helpommin säädellä ja, joilla voi siten olla positiivinen vaikutus esimerkiksi keskittymiskykyyn. Sosiaalinen media on tullut jäädäkseen ja, koska älypuhelimet ovat nykyisin likimain liimattuja käsiimme, uskon tällaisen puhelimen syyssiivouksen hyödyntävän varsin monia. Käytän näitä erityisesti puhelimeen, mutta näkisin ne hieman mukailtuina soveltuvan muihinkin älylaitteisiin.

✤ Turhien sovellusten poistaminen

Oman puhelimen siivouksen aloitin aikoinaan sillä, että poistin kaikki turhat, ajan saatossa puhelimeeni kertyneet sovellukset. Minulle oli kertynyt kaiken maailman yhden asian sovelluksia, joita olin käyttänyt ihan yksittäisiä kertoja ja, joita en todellisuudessa millään muotoa tarvinnut. Lisäksi poistin hyvin vähäisellä käytöllä olevat sovellukset ja päätin olla jättämättä mitään vain varmuuden vuoksi. Halusin saada muutoksen myös siihen, mitä näen, kun avaan puhelimeni näytön. En enää halunnut passiivisesti katsella kymmeniä sovelluskuvakkeita enkä halunnut käyttää jotakin tiettyä sovellusta vain siksi, että se toistuvasti näyttäytyy silmieni edessä. Tämän seurauksena poistin jäljelle jääneiden sovellusten pikakuvakkeet ja järjestelin ne löytymään vain erilliseltä sovelluskirjasto -välilehdeltä. Joudun siten näkemään hieman vaivaa löytääkseni ja avatakseni haluamani sovelluksen. Puhelimeni näyttääkin tätä nykyä varsin tyhjältä ja sovelluksettomalta avatessani sen, mikä on entisestään saanut minut huomaamaan, miten monet sovellukset olivatkaan puhelimessani vain siksi, että näennäisesti luulin niitä tarvitsevan.

✤ Ilmoitusten hallitseminen ja laitto pois päältä

Tänä päivänä ihmettelen, miten olenkaan aikaisemmin 
pystynyt olemaan hallitsematta puhelimeen tulevia
ilmoituksia. 

Toinen merkittävä asia puhelimen käytön hallitsemisessa on ollut ilmoitusten ja erilaisten merkkiäänien hallitseminen. Tarvitseeko minun ihan oikeasti saada uudesta viestistä näytölle visuaalinen ilmoitus, auditiivinen äänimerkki ja kinesteettistä aistia stimuloiva värinähälytys? Mitäpä jos vähempikin riittäisi? Sain sairastuttaneen työsuhteen aikana yliannostuksen erityisesti sähköpostin hälytysäänistä ja jo pelkkä uuden viestin saapumisilmoitus sai sykkeeni ja vireystilani huomattavasti kohoamaan. Siksi minulle oli toipumisvaiheessa aikalailla itsestään selvää, että laitan erinäiset merkkiäänten rajoitukset myös henkilökohtaisiin, vapaa-ajan älylaitteisiin. Olen tehnyt rajoituksia esimerkiksi siten, ettei mikään sovellus lähetä minulle ilmoituksia lukitulle näytölle, kaikki ilmoitukset ovat äänettömiä eikä yksikään käytä hyväkseen värinätehostusta. Minun on mahdollista nähdä osa sovelluksista saapuneista ilmoituksista näytön avaamisen jälkeen ilmoituskeskuksesta, mutta suurimmasta osasta sovelluksia olen kieltänyt kaikki ilmoitukset ja näen uudet saapuneet viestit ja sen sellaiset vain avatessani itse sovelluksen. Tämä on toiminut minulle hyvin ja se on osaltaan vähentänyt päivän aikana saapuvaa informaatiotulvaa. Puhelut toki edelleen ”pääsevät läpi” ja puhelimeni käyttö muistuttanee tänä päivänä enemmän perinteisen kuin älykkään puhelimen käyttöä.

✤ Käyttörajojen asettaminen sovelluksille

Vaikka minulla on hyvin vähän sovelluksia puhelimella ja viikoittainen ruutuaika on vähäinen, olen silti asettanut päiväkohtaiset käyttörajat kullekin sovellukselle. Tämä auttaa paremmin hahmottamaan puhelimella vietettyä aikaa ja vähentää ruutuaikaa kokonaisuudessaan. Käyttörajojen avulla voi myös paremmin seurata, mitä sovelluksia käyttää eniten ja mieluiten, mikä jää vähemmälle käytölle.

✤ Näyttö mustavalkoiseksi

Näytön pitäminen mustavalkoisena on tuonut kirjaimellisesti esiin sen, miten eri sovellukset ja niiden tarjoama sisältö pohjautuu visuaalisuuteen. Ja sen, miten ihminen onkaan lopulta vain inhimillinen eläin, joka älylaitteita käyttäessään on helposti vietävissä ja sovellusten luojien koukutettavana. Mustavalkoisuus saa äskettäin hyvin mielenkiintoisen värillisen asian näyttämään tylsänä ja tavoittelemattomana, aivan kuin mustavalkotelevisiota katselisi. Mustavalkoisuus ei tietystikään ole puhelinmyyjien tai sovelluskauppojen intresseissä eikä sitä kovin helposti tuntunut puhelimesta löytävän. iPhonesta se löytyi käyttöavusta ja näytön ja tekstin koko -kohdan värisuodattimista. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, mikäli haluat nähdä puhelimesi ja sen sisällön hieman uudesta perspektiivistä käsin.

✤ Kuvien poistaminen puhelimelta

Työuupumuksen ja sen toipumisvaiheiden ollessa pahimmillaan havahduin usein selailevani puhelimeltani vanhoja kuvia. Puhelimeltani löytyi kuviin ja videoihin tallennettuja hetkiä useiden vuosien ajalta ja niihin käsiksi pääseminen oli vain muutaman klikkauksen päässä sormieni ulottuvilta. Mitä enemmän muistelin ja nostalgisoin menneitä, sen hankalampaa minun oli hyväksyä nykyistä hetkeä ja olla tyytyväinen siihen, mitä minulle juuri silloin oli. Asiat vaikuttivat olleen ennen nykyistä paremmin, vaikka ne näyttäytyivätkin ruudun välityksellä ruusuisempana kuin, mitä tiesin niiden todellisuudessa olleenkaan. Uskon totta kai, että nostalgialle on aikansa ja paikkansa, mutta en näe sille tarvetta päivittäin enkä halua kantaa mukanani välinettä, puhelinta, jolla tätä on liiankin helppo tehdä. Kuvien siirtäminen tietokoneelle, tikulle tai ulkoiselle kovalevylle vapautti tilaa paitsi puhelimesta myös mieleni sopukoista, ja puhelimelta poistamisen jälkeen tunsin vapautta ja jonkinlaista uuden alun tuntua. Mikäli haluan tänä päivänä muistella menneitä ja katsella vanhoja kuvia, selailen niitä joko kovalevyltä tai kuva-albumeista. Fyysisen kuva-albumin tekeminen ylipäänsä toimii mielestäni hyvänä menneiden aikojen hyväksymisharjoituksena ja luo sopivaa etäisyyttä siihen, miten usein menneisiin hetkiin on tarpeellista palata.

✤ Keskusteluhistorioiden tyhjentäminen

En voi enää tarkastaa asioita
keskusteluhistorioista eikä muistikaan ole
 loputon, minkä seurauksena jäljelle on 
jäänyt fokus huomioida sellaisia asioita,
joilla on merkitystä.

Erilaiset viestintäsovellukset ovat tänä päivänä niin kiinteä osa vuorovaikutustapoja, ettei niiden olemassaoloa oikein osaa enää edes kyseenalaistaa. Käytän itse WhatsAppia ja vuosien saatossa keskusteluhistoriat olivat kasvaneet, olin mukana epämääräisissä ryhmissä ja minulla oli paljon keskusteluita, joiden toisen osapuolen kanssa en enää tosielämässä ollut tekemisissä. Kuten edellä kuvasin toimintatapojani vanhojen kuvien selaamisesta viedäkseni huomion pois nykyhetkestä, saatoin silloin tällöin havahtua selailemaan myös vanhoja keskusteluhistorioita eri viestintäsovelluksissa. Saatoin lukea menneitä keskusteluja, miettiä, miten asiat ennen olivatkaan paremmin eri ihmissuhteiden kohdilla ja kuin huomaamatta arvottaa ihmissuhdetta sen keskusteluaktiivisuuden perusteella. Keskusteluiden lukemisen myötä muistiini palautui paljon sellaistakin, mitä ei varmaankaan olisi tarvinnut enää ajatella. Ymmärsin ettei toiminnassa ollut järkeä ja päätin tyhjentää kaikkien viestiketjujen keskusteluhistoriat. Keskusteluhistorioista on mahdollista saada varmuuskopiot (mikäli haluaa/tarvitsee) ja ne voi siirtää esimerkiksi ulkoiselle kovalevylle. Poistuin myös suuresta osasta, mielestäni turhista, keskusteluryhmistä ja tänäkin päivänä pyrin poistumaan uusista luoduista ryhmistä heti kuin vain itse asia on hoidettu (nykyisin nimittäin tuntuu, ettei kissan ristiäisiä ja kaiken maailman tupareita voida järjestää ilman niille perustettuja WhatsApp-ryhmiä). Järjestelin myös keskustelut hieman paremmin, poistin sellaiset, joiden kanssa en enää ole tekemisissä, jätin sovelluksen etusivulle aktiivisimmat keskustelut ja valtaosan arkistoin pois silmistäni siten, että uusien viestien tullessa siirtyvät ne kuitenkin etusivulle minun nähtäväkseni. Toimeni voivat kuulostaa radikaaleilta, mutta sanoisin ihmissuhteideni parantuneen tämän myötä. En enää anna sovelluksen määrittää ihmissuhteideni laatua tai sisältöä ja olen hyväksynyt sen, että on oikeastaan varsin mukavaa, ettei kaikista vanhoista asioista ole enää jälkeä, niihin ei tarvitse palata eikä niitä tule enää muistettua. Lopultahan viestintäsovellukset kertovat vuorovaikutuksestakin vain kirjallisen puolen, pintaraapaisun.

Kaikkinensa edellä kuvaamani loppu viimein varsin yksinkertaiset muutokset ovat vaikuttaneet hyvinvointiini ja mielenterveyteeni sen verran positiivisesti, että koin tärkeäksi jakaa ne muillekin. Olen saanut enemmän tilaa itselleni ja minulle mieleisille asioille, tietoisuuteni puhelimen käytöstä on kasvanut ja kykenen tänä päivänä luomaan aiempaa laadukkaampia ihmissuhteita, joita eivät määritä ainoastaan sovellusten luomat puitteet. Ehkä minä olen hieman konservatiivisempi älypuhelimen käyttäjä kuin mitä nykypäivänä moni muu tuntuu olevan, mutta itselleni työuupumuksesta toipumisessa keskeistä on ollut ulkoisen hälinän asteittainen hiljentäminen. Seuraavissa kirjoituksissa jatkan teeman parissa ja tarkastelen muun muassa nykytyöelämää ja siihen sisältyvää somen käyttöä, ihmissuhteiden laatua somen ristipaineissa ja minun omaa suhdettani eri sosiaalisen median kanaviin.

Oliko alkoholin käytön lopettaminen helppoa?

Lopetin alkoholin käytön aika lailla cold turkey, kerrasta poikki taktiikalla. Lopettamispäätöstäni oli edeltänyt kymmenen vuoden mittaiset bileet ja lopullisen stopin aiheuttanut työuupumus. Lopettamisen kypsyttely vei minulta joitakin aikoja ja tätä aikaa sävytti erilaiset huolet ja pelot muun muassa siitä huononisiko elämänlaatuni lopettamisen mukana, tulisiko elämästäni kaikkea muuta kuin hauskaa ja kaikkoaisivatko ihmiset ympäriltäni. Kuitenkin se päätöksen hetki, jolloin sinetöin lopettamisen itselleni, oli tyystin vapaa huolista ja peloista – minä lopetan alkoholin käytön! Tunsin valtavaa vapauden huumaa ja ennen kuulumattoman suurta luottamusta itseäni kohtaan, enkä epäillyt hetkeäkään päätöksen oikeutta tai sitä, ettenkö pystyisi siihen. Pääni oli lopettamisen oivalluksesta niin kirkas ja selkeä, että sitä voisi kuvailla jonkin sortin ihmeenä. En ole vastaavaa kokenut tuota ennen enkä enää sen jälkeen. Hetki on myös jäänyt mieleeni varsin selkeäni ja olen siihen usein palannut sellaisina hetkinä, jolloin alkoholittomuus on jostain syystä tuntunut vaikealta. Se on valanut minuun uskoa ja muistuttanut siitä, että päätös on ollut minulle oikea.

Alkuvaikeiden onnistunut selätys

Syvällä sisimmässäni tiesin, että en tule enää juomaan 
alkoholia.

Olen tätä nykyä ollut reilu kaksi vuotta alkoholittomalla linjalla ja sanoisin, että tärkein syy onnistumiselleni oli se, että olin niin varma päätöksestäni ja se, että selvisin alkuvaiheen vaikeuksista kuivin jaloin. Koska tein päätöksen lopettamisesta yksin, oman pääni sisällä, pallottelematta ajatusta kenenkään muun kanssa, ihmisillä minun ympärilläni kesti kauemmin totuttautua ajatukseen vesilinjaisesta Sinistä kuin, mitä minulla itselläni kesti. En kailottanut alkoholin käytön lopettamisestani kovaan ääneen julkisesti, vaan toin sen tilanteen mukaan esiin esimerkiksi juhlissa, jos minulle tarjottiin tervetuliaismaljaa. Vaikka sain osakseni kannustusta ja päätökseni puolesta iloittiin, sain tuplaten osakseni ihmettelyä, epäilyjä ja epäkannustusta. Päätökseeni ei uskottu ja todettiin kyseessä olevan hetken hullutus. Minua myös testattiin useaan otteeseen, tarjoiltiin, tuputettiin ja maaniteltiin juomien pariin. Tällä ei kuitenkaan ollut vaikutusta minuun, sillä olin päätöksestäni varma. Tämän myötä aloin tosin puhumaan muille lopettaneeni alkoholin käytön määrittelemättömäksi ajaksi, sillä se tarjosi enemmän toivon jyviä ihmisille ympärilleni eikä heidän tarvinnut ahdistua päätökseni lopullisuudesta.

Minulla oli myös alkoholittoman elämäni alkuvaiheilla tiedossa erinäisiä tapahtumia kuten häitä ja festareita – vaikeita tilaisuuksia olla selvinpäin entisen minäni mielestä. Tilaisuudet toimivat minulle tärkeinä todisteina siitä, ettei alkoholittomuus ole este yhtään millekään. Pidin ystäväni häissä puheen ilman rohkaisuja ja festareilla kykenin seuraavan juoman sijasta keskittymään musiikkiin. Minulla oli menneinä iltoina hauskempaa kuin, mitä olin uskaltanut edes odottaa. Jälkeenpäin ajateltuna olen iloinen, että kyseiset kokemukset tulivat melko pian lopettamispäätöksen tehtyäni, sillä niiden myötä minusta tuli entistä varmempi siitä, että onnistun ja kykenen alkoholittomuuteen tilaisuudesta riippumatta.

Helppouden kupla puhkeaa

Minulla seurasi lopettamista joidenkin kuukausien mittainen honey moon vaihe, joka oli erityisen helppoa ja kivaa aikaa olla holiton. Olin varma pystyvyydestäni, utelias uudenlaista lähestymistapaa kohtaan ja sitä, mitä se voi minulle tarjota sekä ylipäänsä innoissani siitä, miten minun ei enää tarvitsisi kärsiä krapuloista tai morkkiksista. Hiljalleen tämä vaihe kuitenkin väistyi ja tilalle tuli ymmärrys siitä, kuinka suuresta muutoksesta onkaan kyse. Uin melkoisen syvissä vesissä tuolloin ja epäröin sitä, josko olin haukannut liian suuren palan itselleni. Alkoholin käytön lopettaminen poisti kirjaimellisesti vain alkoholin ja jäljelle jäivät ne ongelmat ja haasteet, joita olin virheellisesti alkoholilla lääkinnyt. Käytin alkoholia apuna muun muassa sosiaaliseen ahdistuneisuuteeni ja uusien tilanteiden jännittämisen lieventämiseen – nyt olin tilanteessa, jossa minun tulisi pärjätä omillani ilman apuvälineitä. Sinänsä pidän tätä hauskana, mutta muistan lukeneeni alkoholin käytön lopettaneista henkilöistä aikana, jolloin vielä itse juhlin, ja monet totesivat käyttäneensä alkoholia saadakseen tunteen kuulumisesta porukkaan ja vähentääkseen ahdistuneisuuttaan. Ajattelin tuolloin, että ei pidä paikkaansa minun kohdallani. Ja niin vain kävi, että se on ollut juuri se, mitä olen itsekin alkoholilla hakenut. Lisäksi olin käyttänyt sitä stressin taltuttamiseen, joten lopettamisen myötä olin tilanteessa, jossa tunsin oloni hölmistyneeksi ja varsin stressaantuneeksi. Miten jatkan tästä eteenpäin?

Uskaltaisin väittää, että edellä kuvailemani vaihe on ajanjakso, jolloin sortumisen riski on suurimmillaan. Ulkopuolinen apu on varmasti paikallaan, sillä yksin tuon tien kulkeminen voi olla todella raskasta. Minulla alkoi onnekseni noihin aikoihin psykoterapia, josta sain välineitä myös uuden elämäntilanteeni selvittämiseen. Muistutan myös, että minulla oli tuolloin tuore työuupumus takana, joten se on vaikuttanut myös yleiseen olotilaani ja siihen, miten suhtauduin asioita kohtaan. Näin ollen en voi täysin tietää, mikä oli alkoholin lopettamisen ja mikä työuupumuksen aiheuttamaa kipuilua.

Eteenpäin ilman viinanhimoa

Silloin tällöin olen juonut alkoholittomia juomia, mutta 
en juurikaan välitä niidenkään mausta.

Minulla ei varsinaisesti missään vaiheessa ollut tilannetta, jolloin olisin ollut lähellä retkahtamista. Viinanhimo ei iskenyt, minun ei tehnyt mieli mitään tiettyä juomaa enkä kaivannut yhdenkään alkoholipitoisen juoman makua. Rehellisyyden nimissä minun on kyllä silloin tällöin tehnyt mieli vetää kunnon perseet, mutta ne sijoittuvat juomisen lopettamisen alkuvaiheille ja hetkiin, joita on edeltänyt stressaavia ja kuormittavia tapahtumia. Tuollaisten hetkien ja alkoholista kieltäytymisten jälkeen sitä seuraava tyydytys ja onnistumisen tunne on kuitenkin ollut niin suuri, että se on varmistanut alkoholittoman linjan pysyvyyden. Sanoisin, että ensimmäisen alkoholittoman vuoteni jälkeen minun on entistä vähemmän tehnyt mieli juoda eikä alkoholin ottaminen ikään kuin ole enää sisältynyt vaihtoehtoihini. Tänä päivänä näkisin hyvin kaukaisena sen, että ottaisin lasillisen rauhoittuakseni esimerkiksi raskaan työpäivän jälkeen. Aika on myös tehnyt tehtäviään hermoston tasolla ja uudistanut alkoholia hamuavia solujani, minkä myötä alkoholia ei yksinkertaisuudessaan ole tehnyt mieli.

Muutos vaatii rehellisyyttä ja vie aikaa

En ole siten pahimpia ”kamppailujani” käynyt sen suhteen, otanko vai en, vaan ennemminkin juuri siellä henkisellä puolella. Kuka minä tästä eteenpäin nyt oikein olenkaan ja mitä haluan elämältäni? Lopettaminen on vaatinut minua olemaan yltiörehellinen itselleni. Olen joutunut laittamaan itseni selkä seinää vasten ja tarkastelemaan läpikotaisin sitä, miksi alkoholi sai niin suurta painoarvoa elämässäni, mitä olen sen avulla halunnut tukahduttaa ja, miksi lopettaminen on alkujaan tuntunut niin ahdistavalta. Minun on täytynyt morkkistella ja kauhistella menneitä, hävetä omaa käyttäytymistäni ja surra itseäni. Olen joutunut myöntämään itselleni sen, etten ole ollut onnellinen ja, että olen käyttänyt alkoholia eskapistisesti. Tästä on seurannut se, että minun on täytynyt tehdä kestävämpiä valintoja paremman huomisen saamiseksi radikaaleinkin toimin. Minun on täytynyt selvittää, mistä pidin, mitä haluan tehdä ja, minkälaisten asioiden parissa viettää aikaani. Nykyisin kuin viikonloput eivät enää koostukaan samasta juhlimisen kaavasta, eikä humalatila sumenna esimerkiksi sosiaalisuuden tarvettani. Olen joutunut tutkimaan ihmissuhteita ympärilläni ja sitä, minkälaisia suhteita haluan tästä eteenpäin vaalia. Olen joutunut huomaamaan, ettei kaikki ystävinä pitämäni henkilöt todellisuudessa sellaisia ollutkaan eikä minulla osan kanssa ole ollut mitään muuta yhteistä kuin humalahakuisuus. Kirjoitan mahdollisesti oman kirjoituksensa sosiaalisista suhteista ja alkoholin käytön lopettamisesta, sillä sosiaalinen aspekti on varsin oleellinen asia koko alkoholinkäytössä, ja itselläni ihmissuhteet ovat menneet aika lailla uusiksi lopettamisen myötä.

Vuosi lopettamisesta oli jonkinlainen rajapyykki ja muutoksen 
hyväksyminen oli entistä helpompaa.

Alkoholin käytön lopettaminen näytti minulle konkreettisesti toteen sen, kuinka muutos vie aikaa. Jos kymmenen vuoden ajan on lähestulkoon joka viikonloppu käynyt viihteellä ja alkoholi on kuulunut tiiviinä osana niin vastoinkäymisiin kuin onnistumisiin, niin ei puhuta mistään quick fixistä, sormiennapautuksella tapahtuvasta muutoksesta. Jos on aina ollut se, joka juo eniten ja juhlii pisimpään, niin ei ole mikään pieni muutos ollakaan yhtäkkiä se, joka kieltäytyy tarjotuista juomista ja lähtee kotiin hyvissä ajoin. Eikä varsinkaan ole mikään kädenheilautus alkaa nähdä itseään holittomana henkilönä, jos aikaisemmin on tarkastellut itseään tyystin bilettäjän linssien läpi. Vasta oikeastaan sitten, kun tosissaan hyväksyin sen, että myös minä itse muutun tämän prosessin myötä, alkoi henkinen paininta helpottaa. Hyväksyin sen, että alkoholin käytön lopettaminen muutti niin suhtautumiseni alkoholiin kuin sen, minkälainen minusta oli kehkeytymässä.

Sain sen, mitä yritin alkoholilla saavuttaa

Mitä enemmän aikaa lopettamisesta on kulunut, sitä selkeämmin näen oman alkoholinkäyttöni ja huomaan sen sisältäneen ongelmallisia piirteitä. Ymmärrän nykyisin niitä tekijöitä, jotka toimivat toimintani yllykkeinä ja pidän enemmänkin yllättävänä sitä, mikäli en olisi suistunut juhlimisen polulle. Näen alkoholin käyttöni olleen jossain määrin jopa itsetuhoista ja se on ajanut minua turvattomiinkin tilanteisiin. En välittänyt itsestäni enkä osannut tuolloin puolestani huolestua. Lopettamisen myötä olenkin saanut paljolti itsemyötätuntoa ja, vaikka tästä voi kaikua ikävä sävy, positiivista itserakkautta. Itsearvostukseni on kasvanut ja sen sijaan, että voivottelisin, kuinka en enää voi juoda, näen edessäni sen nuoren minän, joka yritti juhlimisella paikkailla huonoa oloaan, ja ymmärrän, että en jää enää mistään paitsi. Lopetin alkoholin käytön itseni takia ja se on tähänastisessa elämässäni paras päätös, mitä olen itseni hyväksi tehnyt.

Miltei paradoksaalista onkin se, kuinka olen alkoholin käytön lopettamisella saanut juuri ne asiat, joita yritin alkoholin avulla tavoitella. Tätä nykyä luotan itseeni ja olen varmempi siitä, että riitän juuri sellaisena kuin olen. Minun ei tarvitse hakea hyväksyntää muilta, vaan seison ylpeästi omien valintojeni ja tekemisteni takana. Elämästäni ei tullut lopettamisen myötä harmaata ja tylsää, vaan pikemminkin päinvastoin: olen vapaa tekemään, mitä ikinä haluan ilman alkoholin painolastia. Mielialani on tasaantunut, eikä minulla enää kerta viikkoon ole itseaiheutettua ahdistusta ja viittä vaille valmista paniikkikohtausta. Lopettamisen myötä olen myös energisempi ja unenlaatuni on parantunut huomattavasti. Kaikkinensa lopettaminen on vaikuttanut merkittävästi niin psyykkiseen, fyysiseen kuin sosiaaliseen hyvinvointiin.

Suuri muutos

Alkoholin lopettaminen on ollut elämän kokonaisvaltaisesti 
muuttava asia.

Minun ei enää tarvitse juoda ja olen siitä varsin kiitollinen. En rehellisesti sanottuna enää edes jaksaisi juomista ja siitä aiheutuvia seuraamuksia, sillä minusta on lopettamisen myötä tullut varsin mukavuudenhaluinen. Minun ei ole tarkoitus käännyttää ketään, vaan tuoda ilmi omia kokemuksiani. Minä en olisi lopettanut kenenkään muun käskystä kuin oman itseni ja näkisinkin, että suurten päätösten edessä muutoshalun on lähdettävä itsestä. Kenties kuitenkin rohkaisen tarkastelemaan omaa alkoholinkäyttöä ja sitä, minkälaisia ajatuksia lopettaminen itsessä herättää.

Ja vastatakseni otsikon kysymykseen: lopettaminen ei ole ollut yksiselitteisen helppoa tai vaikeaa, vaan se on ollut molempia samanaikaisesti. Se on ollut toisaalta helpompaa mitä olin ajatellut ja toisaalta vaikeampaa sellaisissa asioissa, joita en ollut edes ajatellut kuuluvan lopettamisprosessiin. Pidän itseasiassa aika uskomattomana sitä, miten perustavanlaatuinen muutos alkoholin käytön lopettaminen onkaan ollut lähestulkoon jokaisella elämän osa-alueella. Se on muuttanut minua ihmisenä ja muovannut elämääni varsin suuresti. En tiedä, olisinko uskaltanut prosessiin edes lähteä, jos olisin etukäteen tiennyt muutoksen mittakaavaa. Ja vaikka muutos on ollut valtavaa, niin voin rehellisesti todeta sen olleen vain ja ainoastaan positiivista!

 

Minua auttoi lopettamisen tukena seuraavat asiat:

• Anna itsellesi aikaa. Muutos ei tapahdu hetkessä.
• Keskity nykyhetkeen. Älä prosessoi liikaa menneitä tai tulevaa, sillä se voi vain lisätä negatiivisuutta, jota tilanne itsessään mahdollisesti jo herättää.
• Et ole velkaa päätöksestäsi kenellekään muulle. Saat kertoa tilanteestasi muille, jos niin haluat. Et ole velvollinen selittämään tekemisiäsi muille. Tämä on sinun elämäsi.
• Tee itsellesi mieluisia asioita!
• Pidä huolta jaksamisesta ja hakeudu ulkopuolisen avun piiriin tilanteen vaatiessa. Avun pyytäminen ei ole heikkoutta.
• Kiitä itseäsi. Päätös on suuri ja kertoo arvostuksesta itseäsi kohtaan.

Lopetin kahvin juomisen nukkuakseni paremmin

Työuupumuksen myötä elämääni asteli unettomuus ja sen aiheuttamat haasteet. Nukahtamisen vaikeudet, yölliset heräilyt ja huonolaatuinen uni tuntuivat kroonistuneen uupumukseni seurauksena. Kuluvan vuoden alussa mittani tuli täyteen ja päätin kokeilla lieventää kärsimystäni lopettamalla kahvin ja muiden kofeiinipitoisten juomien nauttimisen. Halusin pyristellä eroon kofeiinikoukusta ja selvittää, josko sen onnistuneella selättämisellä olisi positiivisia vaikutuksia nukkumiselleni. Suhtauduin lopettamiseen melko rauhallisesti, vaikka olinkin varautunut kofeiinivajeesta aiheutuviin vieroitusoireisiin kuten päänsärkyyn ja väsymykseen, ja pidin varmana sitä, että lopettamisesta seuraavat pari viikkoa olisivat tuskallisia. Kaikeksi yllätyksekseni pääsinkin helpolla, käytännössä ilman minkäänlaisia vieroitusoireita ja koin lopettamisen hyvinkin vaivattomaksi. Hiljalleen kofeiinijuomien lopettamisesta seuraavat vaikutukset alkoivat näkyä ja heijastua positiivisesti myös unen saralle.

Työuupumus kroonisti unettomuuden

Unettomuus näyttäytyi minulle muun muassa
nukahtamisvaikeuksina, yöllisinä heräilyinä ja 
huonona unen laatuna.

Pystyn melko suurella varmuudella toteamaan unettomuuteni kroonistuneen työuupumuksen seurauksena. Aikaisemmin minulla ei juurikaan ollut haasteita nukkumisen kanssa – ainakaan sellaisessa laajuudessa, mitä ne uupumuksen jäljiltä olivat. Totta kai silloin ja nykyisinkin on kausia, jolloin nukkuminen on vaivatonta ja kausia, jolloin siitä ei tule mitään. Hyvien kausien huomattava väheneminen kertoi minulle kuitenkin sen, että kyseessä on tilanteen vaikeutuminen ja unettomuuden hankaloituminen. Nukahtamisen helppous ja virkeänä herääminen tuntuivat taakse jääneeltä elämältä. Työuupumukseni yksi ensimmäisistä oireista oli juuri uneen liittyvät haasteet, sillä stressin seurauksena unen päästä kiinni saaminen oli vaikeaa ja työt kirjaimellisesti tulivat uniini. Työuupumuksen eskaloitumispisteessä minulla oli täysin unettomiakin öitä matkassa mukana. Unen laatu että määrä heikkenivät siten merkittävästi.

Oirehdinta ei päättynyt työstressin hellittäessä ja tänäkin päivänä, vaikka olen suhteellisen selvillä vesillä toipumisprosessissani, haasteet nukkumisen kanssa ovat läsnä. Toipumiseni onkin keskittynyt vahvasti myös unettomuuden hoitamiseen ja unirytmin paremmalle tolalle saamiseen. En ole käyttänyt unilääkkeitä, mutta varmasti silloin tällöin lääkitys olisi ollut vaikeimpina aikoina ihan paikallaan. Käytän nukkumisen tukena melatoniinia erityisesti kausina, jolloin nukkuminen on haastavaa ja siitä koen saaneeni myös apua. Lisäksi pyhitän illat rauhoittumiselle, suosin säännöllistä vuorokausirytmiä ja pyrin suhtautumaan unettomuuteen ilman turhaa stressiä. Ei ole maailmanloppu, jos joinain öinä nukkuu huonommin kuin toisina. Nykyisin osaan myös paremmin kuunnella itseäni ja tiedostan, että unettomuuden nostaessa päätään, minun olisi hyvä kiinnittää paremmin huomiota jaksamiseeni. En silti tieten tahtoen halua kärsiä unettomuudesta ja kofeiinin käytön lopettamisesta tuli ikään kuin yksi itsehoitomenetelmä paremman unen takaisin saamiseksi.

Ei enää kahvia!

Minulla on mittarissa kahvin juomista noin 15 vuotta. Aloitin kahvin juomisen 16-vuotiaana ja pidin sitä eräänlaisena aikuistumisriittinä. Siirryin mehupöydästä kahvipöytiin juomaan sosiaalisesti hyväksyttyä aikuisten juomaa. En alkujaan pitänyt kahvin mausta, mutta minulle vakuuteltiin, että kyllä siihen tottuisi. Maku on kuitenkin yksi syy, mikä ajoi minut lopettamaan, eikä minulla rehellisesti sanottuna ole lainkaan ikävä kahvista seuraavaa jälkimakua tai kitkerää suuntuntumaa. En missään vaiheessa kyseenalaistanut juomaperiaatteitani tai ylipäänsä sitä, miksi join orjallisesti aamuisin aina kupin kahvia saadakseni päivän käyntiin. Kaikkihan kahvia juovat. Kahvin juomiseen liittyvät kulttuuriset tekijät ovat mielestäni hyvinkin mielenkiintoisia ja uskon näiden olevan erityisen yleisiä Suomessa, jossa kahvi on likimain kansallisjuoman asemassa ja, jossa kahvia juodaan eniten maailmassa. Kahvi kuuluukin kiinteästi moniin sosiaalisiin tapahtumiin, pidetäänhän työpaikoilla kahvitaukoja ja ystäviä tavataan kahvittelun äärellä. Kahvittomuus voi herättää kummeksuntaa ja tarjotusta kahvista kieltäytyminen voi viestittää tietynlaista epäkohteliaisuutta.

Kulutin kahvia keskimäärin kahdesta kolmeen kuppia päivässä ja kuten edellä toin esiin, aamukahvi oli minulle välttämätön tapa saada päivä käyntiin. Kahvin lisäksi kulutin energiajuomia ja erinäisiä korkeakofeiinisia urheilujuomia. Näiden markkinoinnista voisi kirjoittaa oman tekstinsä, mutta energiajuomista saatu kofeiinimäärä nostaa päivän kokonaispottia melko huomaamattomastikin hyvin korkeaksi. Tämä edelleen vaikuttaa negatiivisesti nukkumiseen. Suosittelen vilkaisemaan YLE:n tuottaman kofeiinilaskurin, joka laskee kätevästi päivän kofeiininsaannin ja sen, miten se vaikuttaa yöuniin. Löydät laskurin täältä. Energiajuomia kulutin melko vaihtelevasti, mutta keskimäärin noin muutaman tölkin viikoittain. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Erityisesti niitä meni päivinä, joita edeltävät yöt olin nukkunut huonosti. Koin hyvinvointini kannalta tärkeäksi katkaista kierteen, jossa nukutaan huonosti ja huonosti nukuttuja öitä seuraavia päiviä lääkitään kofeiinijuomilla. Vaikka olen lopettanut kahvin ja energiajuomien juomisen, en aivan tyystin ilman kofeiinia kuitenkaan ole. Korvasin nimittäin kahvin (ja energiajuomat) vihreällä teellä, jossa myös on kofeiinia, mutta jokseenkin maltillisemmin. Teetä juon suurin piirtein saman verran kuin join kahviakin eli muutaman kupin päivittäin.

Vieroitusoireiden helppous yllätti

Kahvin tai energiajuomien lopettaminen ei
olekaan ollut minulle vaikeaa.

Minulle lopettaminen oli rehellisesti sanottuna helppoa. Pääsin vieroitusoireiden suhteen hyvin vähällä, eikä minua, pelotteluista huolimatta, särkenyt päähän kuin maksimissaan muutaman tunnin ajan. Pystyin keskittymään haluamiini asioihin, eikä mielessäni pyörinyt kahvikelaa. Väsymyskään ei ollut mitään tavanomaista poikkeavaa. Päivien edetessä pikemminkin tuntui, että energiatasoni kohosivat ja jaksoin aiempaa paremmin. Olo tuntui jollain tavalla selkeämmältä ja rauhallisemmalta hyvin pian lopettamisen jäljiltä. Sanoisin, että minulla mainitun kaltaiset maltilliset vieroitusoireet kestivät muutaman päivän, maksimissaan viikon verran. Vieroitusoireet ja ensimmäiset ”kofeiinittomat” päivät ja viikot ovat varmasti vaihtelultaan yksilöllisiä ja toisilla tilanne voi tuottaa suuriakin vaikeuksia. Olin kuitenkin yllättynyt siitä, kuinka olin lukenut erilaisia kauhutarinoita kahvin juonnin lopettamisen vaikeudesta ja siitä, kuinka ristiriidassa se oli minun kokemukseni kanssa. Voisin hyvin suositella muitakin uniongelmien kanssa painivia kokeilemaan kofeiinijuomien lopettamista, sillä niistä aiheutuvat vieroitusoireet voivatkin yllättää positiivisesti.

Kahvin juonnin lopettamisen hyödyt ja haitat

Seuraavassa olen listannut huomaamiani ilmenneitä muutoksia lopettamisen jälkeen näin vajaa puoli vuotta kestäneen kahvittoman ajan jäljiltä. Muistutan kuitenkin, että listatut asiat eivät välttämättä johdu yks yhteen suoraan kofeiinipitoisten juomien lopettamisen vaikutuksesta, vaan taustalla voi vaikuttaa monia tekijöitä. Vaikutukset lienee hyvin yksilöllisiä.

1. Nukun paremmin – nukahdan helpommin, pysyn paremmin unessa & herään kivuttomammin
2. Unen laatu on mielestäni parantunut
3. Olen aamuisin virkeä herätessäni
4. Jaksan paremmin aamusta iltaan & jaksamiseni on tasaisempaa
5. Stressaan vähemmän!
6. Levottomuus on vähentynyt & olen paljon rauhallisempi kuin ennen à keskittymiskykyni on vahvistunut eikä ole riippuvainen kofeiinista
7. Ahdistus on siedettävämpää – harvempaa & lyhytkestoisempaa
8. Mieleni on tasaantunut & tunnen eläväni paremmin hetkessä, tässä & nyt
9. Makuaistini on parantunut
10. Ihoni on kirkastunut & vyötärö kaventunut

Lopetin kahvin juomisen ennen kaikkea saadakseni hyötyjä unettomuuteeni. Tämän toiveen koen täyttyneen, sillä tätä nykyä huonompia nukkumiskausia on merkittävästi vähemmän kuin aikaisemmin. Nukahdan nopeasti ja kaikkinensa nukun paremmin, energiatasoni ovat päivän mittaan tasaisemmat ja tunnen oloni paljon pirteämmäksi. Tästä taas on seurannut myös esimerkiksi liikunnan saralla suurempaa tekemisen meininkiä ja parempaa palautumista. Yllätyin siitä, kuinka sain lopettamisen myötä hyötyjä myös ahdistuneisuuteen, keskittymiskykyyn ja yleiseen henkiseen hyvinvointiini. Oloni on huomattavasti rennompi, jännittyneisyys on vähentynyt enkä ole kokenut tietynlaista pakokauhun tunnetta kahvittomuuteni aikana, mikä aikaisemmin oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Kohdallani lievät paniikkikohtaukset ovatkin kahvin lopettamisen seurauksena loppuneet. Sisäinen hälinäni on hiljentynyt ja mieleni tuntuu paljon tasaisemmalta. Myös stressin kokeminen on vähentynyt, mistä olen luonnollisesti hyvin iloinen. Lisäksi erilaiset fysiologiset muutokset ovat tulleet selkeästi esiin eikä minulle tule enää kahvista ja energiajuomista aiheutuneita sydämentykytyksiä, kohonnutta pulssia eikä kofeiinipiikkejä ja siitä seuraavia laskuja.

Omalla kohdallani lopettamisesta seuranneet
hyödyt ylittävät haitat ja siksi aion jatkaa 
kahvittomalla linjalla.

Toki lopettamisesta on koitunut hieman haittojakin. Minun kesti tottua väsymyksen tunteeseen, sillä kun en enää peittänyt väsymystä keinotekoisesti kofeiinin avulla, väsymys tuntui alkuun hyvin raskaalta. Se lamautti ja saattoi iskeä hyvin äkkiseltään. Minulle uutta (tosin positiivista) oli se, että rojahtaessani sänkyyn, sain unen päästä kiinni heti, vaikka kello olisikin ollut suhteellisen vähän. Lopettamisen myötä aloin ikään kuin opettelemaan ja uudelleen ohjelmoimaan itseäni sen suhteen, minkälaisia tuntemuksia virkeys tai väsymys minussa herättää ja, miltä minusta oikeasti tuntuu pirteänä tai voipuneelta. Toisaalta tämä prosessi on ollut myös tarpeen, sillä omat rajani ovat paremmin selkiytyneet jaksamisen suhteen.

Kahvi on diureetti eli nesteenpoistaja ja juonnin lopettamisesta voi seurata turvotusta ja ummetusta. Sanoisin, että nesteytyksestä huolehtimisella ja ajan kanssa tästäkin pääsee eroon kehon tottuessa uudenlaiseen rytmiin. Samaten jonkinlaisia sosiaalisia haittoja lopettamisesta voi myös seurata, mikäli kahvi tai energiajuoma kuuluu läheisesti osaksi vuorovaikutussuhteen dynamiikkaa. Lopettamispäätöstä ei välttämättä ymmärretä eikä sitä tueta, mistä voi seurata erilaisia negatiivisia kokemuksia. Koska itse siirryin vihreän teen juojaksi (eli en täysin kofeiinittomaksi), minulla ei tämän suhteen ole ollut juuri ongelmia, teetä kun useimmiten eri paikoissa myös on tarjolla.

Aionko jatkaa kahvittomalla tiellä?

Olen pian ollut puoli vuotta ilman kahvia ja energiajuomia, enkä voisi olla tyytyväisempi. Päivääkään en ole lopettamispäätöstäni katunut ja näen hyvin kaukaiseksi sen, että palaisin kyseisten juomien kuluttajaksi. Olen saanut valtavasti hyötyä paitsi unettomuuteen, johon kokeilullani alkujaan tähtäsin, että yllätyksekseni ahdistuneisuuteen ja sen lieventymiseen. Olen tätä nykyä pirteämpi ja vähemmän ahdistunut kuin, mitä olen ollut vuosiin! Olen jokseenkin yllättynyt siitä, miten näin yksittäinen ja suhteellisen simppeli, luonnonmukainen keino on tuonut positiivista helpotusta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiini. Siitä syystä halusin asiasta kirjoittaa ja kenties rohkaista muitakin edes kokeilemaan kofeiininkulutuksen leikkaamista. Minä aion kahvittomalla ja energiajuomattomalla tiellä jatkaa tästä eteenkin päin.

 

Kahvin juomisen lopettamisen tueksi muutamia vinkkejä:

• Listaa ylös lopettamista puoltavia ja kumoavia syitä – selvitä itsellesi tärkeimmät syyt, miksi haluaisit käytön lopettaa.
• Lähde pienin askelin liikkeelle. Lopettamisen ei tarvitse olla loppuelämän päätös, vaan voit esimerkiksi lähteä liikkeelle viikon mittaisella tavoitteella.
• Pidä päiväkirjaa. Kirjaa ylös tuntemuksia, havaintoja ja huomioita kokemuksistasi. Huonoina hetkinä voit aina palata niihin ja huomata, miten paljon olet jo edistynyt.
• Tee sinulle mieleisiä asioita! Saat ajatuksesi muualle ja hyvän mielen, lopettamisen ei tarvitse olla kärsimystä.
• Suhtaudu muutokseen mielenkiinnolla ja ole itsellesi armollinen. Tarkkaile muutoksia ja havainnoi siihen asti tultua lopettamismatkaasi. Muistuta itseäsi myös siitä, että onnistuminen voi tulla monen mutkan kautta ja muutos vaatii useita toistoja!