Oliko alkoholin käytön lopettaminen helppoa?

Lopetin alkoholin käytön aika lailla cold turkey, kerrasta poikki taktiikalla. Lopettamispäätöstäni oli edeltänyt kymmenen vuoden mittaiset bileet ja lopullisen stopin aiheuttanut työuupumus. Lopettamisen kypsyttely vei minulta joitakin aikoja ja tätä aikaa sävytti erilaiset huolet ja pelot muun muassa siitä huononisiko elämänlaatuni lopettamisen mukana, tulisiko elämästäni kaikkea muuta kuin hauskaa ja kaikkoaisivatko ihmiset ympäriltäni. Kuitenkin se päätöksen hetki, jolloin sinetöin lopettamisen itselleni, oli tyystin vapaa huolista ja peloista – minä lopetan alkoholin käytön! Tunsin valtavaa vapauden huumaa ja ennen kuulumattoman suurta luottamusta itseäni kohtaan, enkä epäillyt hetkeäkään päätöksen oikeutta tai sitä, ettenkö pystyisi siihen. Pääni oli lopettamisen oivalluksesta niin kirkas ja selkeä, että sitä voisi kuvailla jonkin sortin ihmeenä. En ole vastaavaa kokenut tuota ennen enkä enää sen jälkeen. Hetki on myös jäänyt mieleeni varsin selkeäni ja olen siihen usein palannut sellaisina hetkinä, jolloin alkoholittomuus on jostain syystä tuntunut vaikealta. Se on valanut minuun uskoa ja muistuttanut siitä, että päätös on ollut minulle oikea.

Alkuvaikeiden onnistunut selätys

Syvällä sisimmässäni tiesin, että en tule enää juomaan 
alkoholia.

Olen tätä nykyä ollut reilu kaksi vuotta alkoholittomalla linjalla ja sanoisin, että tärkein syy onnistumiselleni oli se, että olin niin varma päätöksestäni ja se, että selvisin alkuvaiheen vaikeuksista kuivin jaloin. Koska tein päätöksen lopettamisesta yksin, oman pääni sisällä, pallottelematta ajatusta kenenkään muun kanssa, ihmisillä minun ympärilläni kesti kauemmin totuttautua ajatukseen vesilinjaisesta Sinistä kuin, mitä minulla itselläni kesti. En kailottanut alkoholin käytön lopettamisestani kovaan ääneen julkisesti, vaan toin sen tilanteen mukaan esiin esimerkiksi juhlissa, jos minulle tarjottiin tervetuliaismaljaa. Vaikka sain osakseni kannustusta ja päätökseni puolesta iloittiin, sain tuplaten osakseni ihmettelyä, epäilyjä ja epäkannustusta. Päätökseeni ei uskottu ja todettiin kyseessä olevan hetken hullutus. Minua myös testattiin useaan otteeseen, tarjoiltiin, tuputettiin ja maaniteltiin juomien pariin. Tällä ei kuitenkaan ollut vaikutusta minuun, sillä olin päätöksestäni varma. Tämän myötä aloin tosin puhumaan muille lopettaneeni alkoholin käytön määrittelemättömäksi ajaksi, sillä se tarjosi enemmän toivon jyviä ihmisille ympärilleni eikä heidän tarvinnut ahdistua päätökseni lopullisuudesta.

Minulla oli myös alkoholittoman elämäni alkuvaiheilla tiedossa erinäisiä tapahtumia kuten häitä ja festareita – vaikeita tilaisuuksia olla selvinpäin entisen minäni mielestä. Tilaisuudet toimivat minulle tärkeinä todisteina siitä, ettei alkoholittomuus ole este yhtään millekään. Pidin ystäväni häissä puheen ilman rohkaisuja ja festareilla kykenin seuraavan juoman sijasta keskittymään musiikkiin. Minulla oli menneinä iltoina hauskempaa kuin, mitä olin uskaltanut edes odottaa. Jälkeenpäin ajateltuna olen iloinen, että kyseiset kokemukset tulivat melko pian lopettamispäätöksen tehtyäni, sillä niiden myötä minusta tuli entistä varmempi siitä, että onnistun ja kykenen alkoholittomuuteen tilaisuudesta riippumatta.

Helppouden kupla puhkeaa

Minulla seurasi lopettamista joidenkin kuukausien mittainen honey moon vaihe, joka oli erityisen helppoa ja kivaa aikaa olla holiton. Olin varma pystyvyydestäni, utelias uudenlaista lähestymistapaa kohtaan ja sitä, mitä se voi minulle tarjota sekä ylipäänsä innoissani siitä, miten minun ei enää tarvitsisi kärsiä krapuloista tai morkkiksista. Hiljalleen tämä vaihe kuitenkin väistyi ja tilalle tuli ymmärrys siitä, kuinka suuresta muutoksesta onkaan kyse. Uin melkoisen syvissä vesissä tuolloin ja epäröin sitä, josko olin haukannut liian suuren palan itselleni. Alkoholin käytön lopettaminen poisti kirjaimellisesti vain alkoholin ja jäljelle jäivät ne ongelmat ja haasteet, joita olin virheellisesti alkoholilla lääkinnyt. Käytin alkoholia apuna muun muassa sosiaaliseen ahdistuneisuuteeni ja uusien tilanteiden jännittämisen lieventämiseen – nyt olin tilanteessa, jossa minun tulisi pärjätä omillani ilman apuvälineitä. Sinänsä pidän tätä hauskana, mutta muistan lukeneeni alkoholin käytön lopettaneista henkilöistä aikana, jolloin vielä itse juhlin, ja monet totesivat käyttäneensä alkoholia saadakseen tunteen kuulumisesta porukkaan ja vähentääkseen ahdistuneisuuttaan. Ajattelin tuolloin, että ei pidä paikkaansa minun kohdallani. Ja niin vain kävi, että se on ollut juuri se, mitä olen itsekin alkoholilla hakenut. Lisäksi olin käyttänyt sitä stressin taltuttamiseen, joten lopettamisen myötä olin tilanteessa, jossa tunsin oloni hölmistyneeksi ja varsin stressaantuneeksi. Miten jatkan tästä eteenpäin?

Uskaltaisin väittää, että edellä kuvailemani vaihe on ajanjakso, jolloin sortumisen riski on suurimmillaan. Ulkopuolinen apu on varmasti paikallaan, sillä yksin tuon tien kulkeminen voi olla todella raskasta. Minulla alkoi onnekseni noihin aikoihin psykoterapia, josta sain välineitä myös uuden elämäntilanteeni selvittämiseen. Muistutan myös, että minulla oli tuolloin tuore työuupumus takana, joten se on vaikuttanut myös yleiseen olotilaani ja siihen, miten suhtauduin asioita kohtaan. Näin ollen en voi täysin tietää, mikä oli alkoholin lopettamisen ja mikä työuupumuksen aiheuttamaa kipuilua.

Eteenpäin ilman viinanhimoa

Silloin tällöin olen juonut alkoholittomia juomia, mutta 
en juurikaan välitä niidenkään mausta.

Minulla ei varsinaisesti missään vaiheessa ollut tilannetta, jolloin olisin ollut lähellä retkahtamista. Viinanhimo ei iskenyt, minun ei tehnyt mieli mitään tiettyä juomaa enkä kaivannut yhdenkään alkoholipitoisen juoman makua. Rehellisyyden nimissä minun on kyllä silloin tällöin tehnyt mieli vetää kunnon perseet, mutta ne sijoittuvat juomisen lopettamisen alkuvaiheille ja hetkiin, joita on edeltänyt stressaavia ja kuormittavia tapahtumia. Tuollaisten hetkien ja alkoholista kieltäytymisten jälkeen sitä seuraava tyydytys ja onnistumisen tunne on kuitenkin ollut niin suuri, että se on varmistanut alkoholittoman linjan pysyvyyden. Sanoisin, että ensimmäisen alkoholittoman vuoteni jälkeen minun on entistä vähemmän tehnyt mieli juoda eikä alkoholin ottaminen ikään kuin ole enää sisältynyt vaihtoehtoihini. Tänä päivänä näkisin hyvin kaukaisena sen, että ottaisin lasillisen rauhoittuakseni esimerkiksi raskaan työpäivän jälkeen. Aika on myös tehnyt tehtäviään hermoston tasolla ja uudistanut alkoholia hamuavia solujani, minkä myötä alkoholia ei yksinkertaisuudessaan ole tehnyt mieli.

Muutos vaatii rehellisyyttä ja vie aikaa

En ole siten pahimpia ”kamppailujani” käynyt sen suhteen, otanko vai en, vaan ennemminkin juuri siellä henkisellä puolella. Kuka minä tästä eteenpäin nyt oikein olenkaan ja mitä haluan elämältäni? Lopettaminen on vaatinut minua olemaan yltiörehellinen itselleni. Olen joutunut laittamaan itseni selkä seinää vasten ja tarkastelemaan läpikotaisin sitä, miksi alkoholi sai niin suurta painoarvoa elämässäni, mitä olen sen avulla halunnut tukahduttaa ja, miksi lopettaminen on alkujaan tuntunut niin ahdistavalta. Minun on täytynyt morkkistella ja kauhistella menneitä, hävetä omaa käyttäytymistäni ja surra itseäni. Olen joutunut myöntämään itselleni sen, etten ole ollut onnellinen ja, että olen käyttänyt alkoholia eskapistisesti. Tästä on seurannut se, että minun on täytynyt tehdä kestävämpiä valintoja paremman huomisen saamiseksi radikaaleinkin toimin. Minun on täytynyt selvittää, mistä pidin, mitä haluan tehdä ja, minkälaisten asioiden parissa viettää aikaani. Nykyisin kuin viikonloput eivät enää koostukaan samasta juhlimisen kaavasta, eikä humalatila sumenna esimerkiksi sosiaalisuuden tarvettani. Olen joutunut tutkimaan ihmissuhteita ympärilläni ja sitä, minkälaisia suhteita haluan tästä eteenpäin vaalia. Olen joutunut huomaamaan, ettei kaikki ystävinä pitämäni henkilöt todellisuudessa sellaisia ollutkaan eikä minulla osan kanssa ole ollut mitään muuta yhteistä kuin humalahakuisuus. Kirjoitan mahdollisesti oman kirjoituksensa sosiaalisista suhteista ja alkoholin käytön lopettamisesta, sillä sosiaalinen aspekti on varsin oleellinen asia koko alkoholinkäytössä, ja itselläni ihmissuhteet ovat menneet aika lailla uusiksi lopettamisen myötä.

Vuosi lopettamisesta oli jonkinlainen rajapyykki ja muutoksen 
hyväksyminen oli entistä helpompaa.

Alkoholin käytön lopettaminen näytti minulle konkreettisesti toteen sen, kuinka muutos vie aikaa. Jos kymmenen vuoden ajan on lähestulkoon joka viikonloppu käynyt viihteellä ja alkoholi on kuulunut tiiviinä osana niin vastoinkäymisiin kuin onnistumisiin, niin ei puhuta mistään quick fixistä, sormiennapautuksella tapahtuvasta muutoksesta. Jos on aina ollut se, joka juo eniten ja juhlii pisimpään, niin ei ole mikään pieni muutos ollakaan yhtäkkiä se, joka kieltäytyy tarjotuista juomista ja lähtee kotiin hyvissä ajoin. Eikä varsinkaan ole mikään kädenheilautus alkaa nähdä itseään holittomana henkilönä, jos aikaisemmin on tarkastellut itseään tyystin bilettäjän linssien läpi. Vasta oikeastaan sitten, kun tosissaan hyväksyin sen, että myös minä itse muutun tämän prosessin myötä, alkoi henkinen paininta helpottaa. Hyväksyin sen, että alkoholin käytön lopettaminen muutti niin suhtautumiseni alkoholiin kuin sen, minkälainen minusta oli kehkeytymässä.

Sain sen, mitä yritin alkoholilla saavuttaa

Mitä enemmän aikaa lopettamisesta on kulunut, sitä selkeämmin näen oman alkoholinkäyttöni ja huomaan sen sisältäneen ongelmallisia piirteitä. Ymmärrän nykyisin niitä tekijöitä, jotka toimivat toimintani yllykkeinä ja pidän enemmänkin yllättävänä sitä, mikäli en olisi suistunut juhlimisen polulle. Näen alkoholin käyttöni olleen jossain määrin jopa itsetuhoista ja se on ajanut minua turvattomiinkin tilanteisiin. En välittänyt itsestäni enkä osannut tuolloin puolestani huolestua. Lopettamisen myötä olenkin saanut paljolti itsemyötätuntoa ja, vaikka tästä voi kaikua ikävä sävy, positiivista itserakkautta. Itsearvostukseni on kasvanut ja sen sijaan, että voivottelisin, kuinka en enää voi juoda, näen edessäni sen nuoren minän, joka yritti juhlimisella paikkailla huonoa oloaan, ja ymmärrän, että en jää enää mistään paitsi. Lopetin alkoholin käytön itseni takia ja se on tähänastisessa elämässäni paras päätös, mitä olen itseni hyväksi tehnyt.

Miltei paradoksaalista onkin se, kuinka olen alkoholin käytön lopettamisella saanut juuri ne asiat, joita yritin alkoholin avulla tavoitella. Tätä nykyä luotan itseeni ja olen varmempi siitä, että riitän juuri sellaisena kuin olen. Minun ei tarvitse hakea hyväksyntää muilta, vaan seison ylpeästi omien valintojeni ja tekemisteni takana. Elämästäni ei tullut lopettamisen myötä harmaata ja tylsää, vaan pikemminkin päinvastoin: olen vapaa tekemään, mitä ikinä haluan ilman alkoholin painolastia. Mielialani on tasaantunut, eikä minulla enää kerta viikkoon ole itseaiheutettua ahdistusta ja viittä vaille valmista paniikkikohtausta. Lopettamisen myötä olen myös energisempi ja unenlaatuni on parantunut huomattavasti. Kaikkinensa lopettaminen on vaikuttanut merkittävästi niin psyykkiseen, fyysiseen kuin sosiaaliseen hyvinvointiin.

Suuri muutos

Alkoholin lopettaminen on ollut elämän kokonaisvaltaisesti 
muuttava asia.

Minun ei enää tarvitse juoda ja olen siitä varsin kiitollinen. En rehellisesti sanottuna enää edes jaksaisi juomista ja siitä aiheutuvia seuraamuksia, sillä minusta on lopettamisen myötä tullut varsin mukavuudenhaluinen. Minun ei ole tarkoitus käännyttää ketään, vaan tuoda ilmi omia kokemuksiani. Minä en olisi lopettanut kenenkään muun käskystä kuin oman itseni ja näkisinkin, että suurten päätösten edessä muutoshalun on lähdettävä itsestä. Kenties kuitenkin rohkaisen tarkastelemaan omaa alkoholinkäyttöä ja sitä, minkälaisia ajatuksia lopettaminen itsessä herättää.

Ja vastatakseni otsikon kysymykseen: lopettaminen ei ole ollut yksiselitteisen helppoa tai vaikeaa, vaan se on ollut molempia samanaikaisesti. Se on ollut toisaalta helpompaa mitä olin ajatellut ja toisaalta vaikeampaa sellaisissa asioissa, joita en ollut edes ajatellut kuuluvan lopettamisprosessiin. Pidän itseasiassa aika uskomattomana sitä, miten perustavanlaatuinen muutos alkoholin käytön lopettaminen onkaan ollut lähestulkoon jokaisella elämän osa-alueella. Se on muuttanut minua ihmisenä ja muovannut elämääni varsin suuresti. En tiedä, olisinko uskaltanut prosessiin edes lähteä, jos olisin etukäteen tiennyt muutoksen mittakaavaa. Ja vaikka muutos on ollut valtavaa, niin voin rehellisesti todeta sen olleen vain ja ainoastaan positiivista!

 

Minua auttoi lopettamisen tukena seuraavat asiat:

• Anna itsellesi aikaa. Muutos ei tapahdu hetkessä.
• Keskity nykyhetkeen. Älä prosessoi liikaa menneitä tai tulevaa, sillä se voi vain lisätä negatiivisuutta, jota tilanne itsessään mahdollisesti jo herättää.
• Et ole velkaa päätöksestäsi kenellekään muulle. Saat kertoa tilanteestasi muille, jos niin haluat. Et ole velvollinen selittämään tekemisiäsi muille. Tämä on sinun elämäsi.
• Tee itsellesi mieluisia asioita!
• Pidä huolta jaksamisesta ja hakeudu ulkopuolisen avun piiriin tilanteen vaatiessa. Avun pyytäminen ei ole heikkoutta.
• Kiitä itseäsi. Päätös on suuri ja kertoo arvostuksesta itseäsi kohtaan.

2/2 Vuosikymmen alkoholisuhdetta: märät opiskeluvuodet

Jatkoa edellisen kirjoituksen kesken jääneeseen minun ja kuningas alkoholin kymmenvuotisen historian tarkasteluun. Jäin tosiaan tilanteeseen, jossa nuoruusvuoteni alkoivat olla takanapäin, itsenäistyin, muutin uudelle paikkakunnalle opiskelupaikan perässä ja aloitin korkeakouluopinnot. Alkujaan olin ajatellut elämäntilanteeni muutoksen rauhoittavan bilettäjä-minääni, mutta aivan näinhän asia ei mennyt: opiskeluvuosien aikana juhliminen ja juominen saivat oikeastaan vain uuden vaihteen päälle.

Opiskelijabileitä joka lähtöön

Opiskeluvuosien aikana alkoholinkäyttöni lisääntyi.

Opintojen aloitusvaiheessa minulle oli tärkeää päästä osaksi opiskelijayhteisöä ja saada uusia ystäviä. En ollut lainkaan huolissani siitä, miten opintoni lähtisivät rullaamaan, vaan pelkäsin ennen kaikkea sitä, että jäisin yksin ja olisin tyystin ilman ystäviä uudessa, vieraassa ympäristössä. Siksi ravasin ensimmäisinä kuukausina lähestulkoon kaikissa eri tutustumistapahtumissa ja käytin tilaisuuden hyväksi alkoholin juomisen suhteen. Toimintani tuotti tulosta, sain uusia ystäviä ja pääsin osaksi kanssaopiskelijoideni muodostamaa porukkaa. Valtaosa tekemistäni uusista ystävistä olivat minua muutaman vuoden nuorempia ja tulleet opiskelemaan suoraan lukiosta, joten juhliminen oli heille uutta ja baareissa käyminen ennestään vierasta. Tämä sai minutkin tuntemaan tietynlaista uudelleen viehätystä biletystä ja baareissa ravaamista kohtaan, vaikka kilsoja toiminnan parissa oli jo takanapäin. Minua pidettiin biletyksen saralla konkarina ja uudet ihmiset ympärilläni näkivät minut hyvin pitkälti juhlijana. Bilettäjän identiteettini tiukensi otettaan entisestään.

Juhliminen ei jäänyt vain tutustumisvaiheeseen ja fuksivuoteen, vaan jatkui tasaisesti opiskeluvuosieni läpi. Opiskelijatapahtumia oli laidasta laitaan: aina sitseistä approihin, beer pong -turnajaisiin, erilaisiin teemabileisiin ja viikon mittaisiin vapun viettoihin. Halutessaan jokaiselle viikolle löytyi jokin tapahtuma, johon osallistua. Lukuisat opiskelijatapahtumat pitivät huolen siitä, että juomiselle luotiin puitteet ja sille saatiin ikään kuin hyväksyntä muilta tapahtumaan osallistuvilta. En tiedä, onko tänä päivänä alkoholittomia opiskelijatapahtumia enemmän kuin minun aikanani, silloin niitä ei juurikaan ollut. Tiedän, etten siltikään olisi niihin osallistunut, sillä selvinpäin juhlissa oleminen näyttäytyi minulle tylsänä ja naurettavana. Join niissä aina.

Minulle opiskeluvuodet olivat märkiä ja uskon tämän olevan suhteellisen yleistä. En ollut ainut, jolla alkoholin käyttö meni suht säännöllisesti yli ja, siksi minulle ei juuri koskaan kukaan ulkoapäin kommentoinut juomatapojani. Kommentoinnit ovat olleet harvassa ja toisaalta myös menneet minulta kuuroille korville, sillä en itse pitänyt alkoholinkäyttöäni minulle ongelmana. Opiskelijoiden alkoholinkäyttöön ei myöskään ehkä kovin herkästi puututa, vaan sitä pidetään jollain tapaa jopa normina, että haalarit päällä rymytään ja ollaan tuhannen asteen tuiskeessa.

Sekoilu lisääntyy

Aloin ymmärtämään sen, ettei minun alkoholinkäyttöni 
ollut täysin hallinnassa.

Hiljalleen alkoholinkäyttöni alkoi saada tummempia sävyjä ja käytön kontrolli vaikeutua. Opiskeluvuosien edetessä muistikatkokset, sammumiset ja krapuloiden pahenemiset tulivat tutuiksi. Eräällä kerralla jouduin selviytymisasemalle ja toisella sain lasinsirun käsivarteeni. Erilaiset tapaturmat ja ikävät sattumukset tulivat kuvioihin, kirjaimellisesti sekoiluni lisääntyi. Samanaikaisesti elämääni asteli hyvin myrskyinen, traumasuhteen kaltainen ihmissuhde, joka entisestään lisäsi juomisen haluani. Alkoholista tuli lääke, jolla sain kaikenlaisen stressin, huolet ja murheet turrutettua ja unohdettua. En osannut puhua asioista selvinpäin ja virheellisesti kuvittelin, että alkoholin avulla oppisin paremmin puhumaan, mitä ei tietystikään tapahtunut. Aloin olla ystäväporukastamme aina se, joka oli eniten sekaisin. Se oli yleisesti tiedossa oleva asia ja ennemmin sääntö kuin poikkeus. Viimeisinä opiskeluvuosina juhlimiseni hieman harveni, muutamaan kertaan kuukaudessa, mutta mukaan astelivat seuraavan päivän tasoittavat ja useampien päivien pituisiksi venähtäneet juomaputket. Olen noihin aikoihin ensimmäisiä kertoja ajatellut, että voin kuolla tähän ja, että minun olisi parasta lopettaa. En ole asian eteen kuitenkaan mitään konkreettista tehnyt. Opiskeluaikojen piikkiin.

Morkkisten kompensointia suorituksilla

Vaikka opiskeluvuodet olivat minulle märkiä, suoritin tutkintoni viiden vuoden määräajassa hyvin arvosanoin. Olin ystäväporukastamme ensimmäisiä, jotka valmistuivat. Tämän lisäksi työskentelin vakituisesti opintojeni ohessa ja, vaikka välillä työpäivät sujuivat pienessä vapinassa ja kylmässä hiessä, kertaakaan en jättänyt mitään alkoholin käytön takia tekemättä. Liikuntaa harrastin säännöllisesti ja kuntosalilla kävin kolmesta viiteen kertaa viikossa. Matkustelin myös suhteellisen useasti ja suoritin muutaman eri opiskelijavaihdon eri maissa. Näin jälkiviisaana on helppo huudella, mutta ehkei ihmekään, että melko pian valmistumisen jälkeen sain burnoutin.

Olen kirjoittanut suorittamisesta oman postauksensa ja näkisinkin, että juominen voimisti suorituskeskeistä elämänasennettani. Viikonloppuisin sekoiltiin ja arkisin tästä syntynyttä morkkista ja häpeää kompensoitiin suorittamalla elämän muita osa-alueita. Suorittamisesta syntynyttä kuormitusta sitten taas viikonloppuna nollailtiin ja niin edelleen, noidankierre oli valmis. Elämäni kaventui suoritukseksi ja se on kenties ollut keinoni näyttää, lähinnä itselleni, että kova juhliminen on minulla hallinnassa ja, että kaikesta huolimatta saan asioita aikaan. Minulla ei ole ongelmaa. Tämä on myös heikentänyt juomisen ongelmallisuuden havaitsemista, sillä ulkoapäin katsottuna olen elänyt varsin tavanomaista opiskelijan elämää. Uskon tämän olevan suhteellisen yleistä, sillä toisin kuin usein luullaan, alkoholiongelmaiset eivät ole pelkkiä rapajuoppoja, vaan usein juuri niitä, joilla kulissit pysyvät pystyssä ja elämä näyttää suhteellisen tavalliselta ennen lopullisia syöksykierteitä.

Valmistuminen herättää ajattelemaan

Maisteriksi valmistumisen jälkeen päällimmäinen tunteeni ei ollut helpotus opintojen päättymisesti, vaan ennen kaikkea ahdistus tulevasta. Etsin paikkaani työelämässä enkä ollut lainkaan varma omasta osaamisestani tai asiantuntijuudesta, päällimmäiset muistoni opiskeluvuosilta kun olivat alkoholi- ja juhlintasidonnaisia. Tuntui, että yhtäkkiä minun tulisi olla aikuinen, joka ei enää torstaisin laulaisi juomalauluja sitseillä tai heiluisi opiskelijahaalarit jalassa yön pikkutunneilla. En tiennyt yhtään, mitä haluaisin elämältä tai, mitä lähtisin tekemään. Vietin aikoja ulkomailla enkä oikein tiennyt, kuka olin. Elämäntilanteeni oli muutoksessa ja koska tiesin, että juuri muutokset lisäsivät halukkuuttani juhlimiseen ja alkoholinkäyttöön, pelkäsin tulevaa. Pelkäsin, että alkoholinkäyttöni lähtee lopullisesti lapasesta eikä juhliminen ota loppuakseen.

Elämässäni tapahtui valmistumisen ja työelämän etsinnän ohella myös muita muutoksia paikkakuntavaihdoksen ja uuden ihmissuhteen muodossa. Nämä muutokset olivat minulle positiivisia ja sen sijaan, että juomiseni olisikaan lisääntynyt, se itseasiassa väheni. Rauhoittuminen sai pelkoni lieventymään ja ymmärsin, että minun on mahdollista valita, lisääntyykö juhlimiseni vai ei. Kumppanillani on ollut tärkeä rooli alkoholin vähentämisessä ja lopulta lopettamisessa, sain häneltä kaipaamaani turvallisuutta ja ilman alkoholia tapahtuvaa hyväksytyksi tulemista. Hän ei tarvinnut alkoholia tehdäkseen asioita ja hiljalleen aloin havaita, kuinka vähän teinkään asioita juhlimisen ulkopuolella. Minulle oli myös uutta se, että saatoin olla oma itseni ilman alkoholin tuomaa pönkitystä ja silti toinen välitti minusta. Vaikka se kuulostaa kornilta, niin kohdallani rakkaus näytti välähdyksen paremmasta ja siitä, etten tarvitse alkoholia ollakseni sen arvoinen. Tämä ei ollut ollut minulle itsestään selvää.

Valmistumisen jälkeen tapahtuneen rauhoittumisen ja toisaalta tietynlaisen ahdistuksen myötä aloin ensimmäisiä kertoja pohtimaan omia juomatottumuksiani. Samoihin aikoihin alkaneella koronapandemialla on ollut tähän osansa ja ymmärsin, että kotona tissuttelu ei ollut minun juttuni, vaan tarvitsin hauskanpitoon nimenomaan muita ihmisiä ja ravintoloita. Kotibileet ilman baariin menemistä olivat mielestäni vajaaksi jääneitä iltoja. Pandemia oikeastaan aukaisi silmäni siitä, kuinka ravintolat ovat vain ravintoloita (olin antanut niille turhan paljon painoarvoa) ja, kuinka alkoholi on loppu viimein varsin poliittinen asia. En halunnut enää sitoa identiteettiäni, elämäntyytyväisyyttäni tai käsityksiäni hauskuudesta niin vahvasti ulkoisiin tekijöihin, sillä pandemia herätti minut siihen, että ne voidaan hetkessä sulkea ja viedä ulottumattomiin.

Humalahakuisuuden kyseenalaistaminen

Matkustelussa minulle on ollut aina tärkeää 
tutustua paikalliseen yöelämäkulttuuriin.

Kaikkien edellä kuvattujen tekijöiden yhteisvaikutuksesta alkoi alkoholinkäytön kyseenalaistamisprosessini. Ennen kaikkea kyseenalaistin kykenemättömyyttäni yhden tai kahden lasillisen juomiseen ja sitä, miksi minun tuli aina juotua humalahakuisesti. Vaikka olisin etukäteen sanonut ottavani rauhallisesti, olin loppuillasta aivan naamat. Alkoholi vei minua. Minulla ei koskaan tullut esimerkiksi huonoa oloa, mikä olisi lopettanut juomisen, vaan olen usein juonut siihen saakka, kunnes sammun. Päätyyn asti ottaminen on myös ikään kuin ollut merkki onnistuneesta illasta. Ulkomailla ollessani humalahakuinen juomiseni on usein korostunut, sillä tavallisesti muiden kansalaisuuksien edustajat nauttivat alkoholia maltillisemmin. Olen voinut verhoutua suomalaisen kulttuurin taakse ja todeta suurien juomamäärien olevan tavanomaisia Suomessa, mikä taitaa valitettavasti olla varsin totta.

Aloin lisäksi entistä enemmän kyseenalaistaa sitä hintaa, mitä maksan yhden illan hauskanpidosta, sillä iän myötä krapulat pahenivat ja pitenivät tuntuvasti. Henkiset myllerrykset olivat todellisia ja saivat minut tuntemaan oloni mitättömäksi. Kyseenalaistin sitä, onko minulla viihteellä oikeasti edes hauskaa ja sitä, miksi ylipäänsä tarvitsen alkoholia siihen. Olenko niin kuiva, etten voi pitää hauskaa ilman päihteitä? Loppuaikoina minulla oli myös jokaisen juhlan kohdalla tunne siitä, että tiedän jo, miten ilta tulee etenemään ja, että olen jo nähnyt kaiken, mitä juhliminen voi minulle tarjota. Been there, done that. En yksinkertaisesti jaksanut enää. Havaitsin myös kaavoja, jotka aiheuttivat minussa juomisenhalua. Tällaisia olivat ennen kaikkea elämässä tapahtuvat muutokset, huolet ja stressi. Tämä havainto tuli ennen pitkää havaittua varsin oikeaksi, ja työuupumukseen sairastuttanut työsuhde olikin sitten viimeisiä tikkejä alkoholisuhteeseeni, tästä löytyy oma kirjoituksensa. Kyseenalaistamisprosessini kesti kaikkinensa reilu vuoden päivät ja se kypsytti minua matkalla kohti lopettamispäätöstä.

Ei kiitos enää!

Minulle 10 vuoden suhde alkoholin kanssa 
oli tarpeeksi.

Ensimmäiset vuodet alkoholinkäytön parissa olivat hauskoja ja toivat minulle ikimuistoisia kokemuksia, mutta hiljalleen se tiukensi otettaan minusta ja alkoi saamaan liian isoa roolia elämässäni. En esimerkiksi opiskeluaikoja muistele samanlaisella lämmöllä, sillä tällöin mukaan alkoi kasvavissa määrin tulemaan myös niitä kuuluisia alkoholin huonoja puolia, tunteiden tukahduttamista, häpeää ja epätoivoa. Alkoholista muodostuikin minulle selviytymiskeino ja väylä olla käsittelemättä haastavia tunteita ja asioita elämässäni.

Vaikka juhlimiseeni ei juuri koskaan kukaan ulkopuolinen puuttunut eikä mennyt siihen pisteeseen, että se olisi rikkonut ihmissuhteitani, pystyn jälkiviisaana toteamaan minulla olleen ongelma alkoholin kanssa. Varsinkin näin reilu kaksi vuotta raittiina olleena, näen alkoholinkäyttöni ja juhlimiseni entistä realistisemmin ja luotan kokemukseeni siitä, että käyttöni oli ongelmallista. Alkoholittomuus on aukaissut minulle täysin uudenlaisen todellisuuden ja näyttänyt minulle paljon sellaista, mitä alkoholi kohdallani vain sumensi. Kirjoitan tarkemmin lopettamisesta ja sen vaiheista, mutta tähän väliin totean sen, että minulle 10 vuoden suhde alkoholiin oli tarpeeksi. Olen kiitollinen itse itselleni siitä, että silmäni käytön suhteen aukesivat ja ymmärsin lopettaa hyvän sään aikana oman hyvinvointini puolesta. Minusta ei ole kohtuukäyttäjäksi tai silloin tällöin siemailijaksi, vaan tiedän, että ennen pitkää humalahakuisuuteen tähtäävä otteeni saisi vallan ja olisin takaisin samalla tiellä, jota kymmenen vuotta kuljin ja, jonka tiedän johtavan vain umpikujaan.

 

Alkoholinkäytön kyseenalaistamisprosessin tukena minulla oli käytössä muun muassa seuraavia kysymyksiä:

• Minkälaiset tilanteet herättävät halusi juoda ja juhlia?
• Käytätkö alkoholia tukahduttamaan tai nostattamaan tietynlaisia tunteita? Jos kyllä, niin minkälaisia tunteita?
• Kuvaile itseäsi alkoholinkäyttäjänä.
• Minkälaisessa seurassa ja paikoissa suosit juhlimista ja/tai alkoholinkäyttöä?
• Tuntuuko alkoholin vähentäminen tai lopettaminen ahdistavalta?

1/2 Vuosikymmen alkoholisuhdetta: juhlimisen alkuvaiheet

Minun ja alkoholin väliseen suhteeseen on 
mahtunut paljon.

Olin ehtinyt käyttämään alkoholia pyöreät kymmenen vuotta ennen päätöstäni luopua alkoholinkäytöstä kokonaan. Kyseisiin vuosiin on mahtunut paitsi aikuiseksi kasvamista myös sadoittain erilaisia juhlia, kilistelyitä ja kommelluksia, enkä olisi sama ihminen, mitä olen nyt, ilman tätä kaikkea. Siksi en sinänsä kadu mitään, vaan suhtaudun menneisiin alkoholin sävyttämiin vuosiin nimenomaan kokemuksina ja muistoina. Tässä kirjoituksessa keskityn avaamaan minun ja kuningas alkoholin kymmenvuotista historiaa. Jaan tämän kahteen osaan ja tässä ensimmäisessä osassa tarkastelen nuoruuttani ja aikaa ennen korkeakouluopintoja.

Mistä kaikki alkoi?

Olen lapsena ja nuorena ollut varsin helppo tapaus, kiltti ja rauhallinen. En ole koskaan ollut mikään luokan suosituin tyyppi, vaan olen viettänyt aikaani rajatun, suhteellisen pienen kaveriporukan kanssa. Koska harrastin aktiivisesti liikuntaa kilpatasolla, kävin yläasteen liikuntapainotteisella luokalla. Luokkaa kuvasti kilpailuhenkisyys, liikunnallisuus ja se, ettei alkoholin käytöstä ollut ryhmäpainetta. Kukaan ei käyttänyt alkoholia, vaan vapaa-aika meni treeneissä oman lajin parissa. Minulle kehkeytyi holiton urheilijaidentiteetti ja, vaikka tällaisen tarkastelu voikin näin jälkeenpäin hieman huvittaa, niin ainakin ennen vanhaa yläasteikä oli usein se, jolloin alkoholin käyttö saattoi astua mukaan kuvioihin.

Ensimmäisen kerran join alkoholia ysiluokan päättäreillä 16-vuotiaana haluttuani juhlistaa yläasteen päättymistä ja liikuntaluokalta tavalliseen lukioon siirtymistä. Hakijan turvin saadut muutamat siiderit riittivät ajamaan asiansa ja humaltuminen oli taattu. Ensimmäinen känni ei ollut millään tavalla maailmaani mullistava, en niin sanotusti jäänyt alkoholin pauloihin kerrasta, eikä se pitänyt sisällään ylenpalttista sekoilua tai sammumisia. Harrastin tuolloin vielä kilpatasolla urheilulajiani, joten se varmasti vaikutti siihen, että kokeilu jäi yksittäiseksi. Lopetin lajini harrastamisen ennen 17 vuotissyntymäpäiviäni, minkä jälkeen minulla oli enemmän vapaa-aikaa ja olin avoimempi erilaisille tekemisille ja kokeiluille.

Minulla oli yläasteikäisenä vaikea akne, minkä tiedän vaikuttaneeni niin kokeiluhaluttomuuteeni kuin itseluottamukseeni voimakkaasti. Kasvoni olivat täynnä isoja ja märkiviä paiseita sekä niiden aiheuttamia arpia. Pidin itseäni rumana ja vastakkaisen sukupuolen silmissä epähaluttavana. Olin mielestäni arvottomampi ja erilaisempi kuin muut, kenelläkään muulla tuttavapiirissäni ei ollut yhtä vaikeaa ihosairautta kuin minulla. Koin oloni usein hyvin epävarmaksi enkä halunnut näyttäytyä ilman peittävää meikkikerrosta. Minun oli myös vaikea saada tarvittavaa apua ja lääkitystä ihoni kunnon parantamiseksi, mikä pitkitti kokemaani kärsimystä asian tiimoilta. Katsotaan jos kirjoittaisin aiheesta oman postauksen, mutta tänä päivänä tiedän aknen vaikuttaneen minuun suuresti monella tapaa. Olen varma, että aknesta seuranneet vaikutukset minäkuvaani ovat olleet yhtenä tekijänä vaikuttamassa minun alkoholisuhteen muodostumisessa. Tämän takia en voi sietää vähättelyä siitä, kuinka akne aiheuttaa vain finnejä ja, kuinka se vain kuuluu teini-ikään. Akne on ihosairaus, jonka vaikutukset varsin herkässä iässä olevan nuoren omakuvaan pitäisi ottaa vakavasti ja sairauteen hakevan nuoren avunpyyntöihin suhtautua tarvittavalla huolella.

17-vuotiaana bilevaihde päälle

Monien mutkien kautta sain lopulta tarvittavan isotretinoiini-kuurin ja täytettyäni 17 vuotta huokaisin helpotuksesta aknevapaan elämän alkaessa. Tästä intoutuneena reissasin ystäväni kanssa kahdestaan Etelä-Eurooppaan viikoksi. Matka oli ensimmäisiä ulkomaanmatkojani ja siitä tuli paitsi ikimuistoinen loma myös matka, jolloin suhteeni alkoholiin varsinaisesti alkoi (ensimmäisestä siiderikokeilusta oli kulunut reilu vuosi). Olimme alun perin lähteneet viettämään rantalomaa, mutta pian huomasimme juhlimisen helppouden ja sen, ettei ikämme ollut este hauskanpidolle – päinvastoin. Lomasta tulikin varsinainen bileloma: viikon ajan kolusimme perusteellisesti lomakohteen baarikadun, tutustuimme erilaisiin drinkkeihin ja tanssimme pöydillä nousukiidossa olleen edm:n tahtiin. Kaikki oli uutta ja jännittävää. Juhlimme muiden eri puolilta maailmaa kotoisin olevien nuorten aikuisten kanssa ja saimme ensimmäisiä kertoja valtavasti huomiota vastakkaisen sukupuolen edustajilta. Tämä oli minulle hyvin uutta ja koin ensimmäisiä kertoja tietynlaista hyväksytyksi tulemisen tunnetta. Vapauden tunne oli myös jotain ennennäkemätöntä ja muistan kuin eilisen sen haikeuden tunteen, joka lävähti kasvoilleni Suomeen palaamisen jälkeen.

17-vuotiaana lopetin urheilulajini kilpatasolla harrastamisen
ja siten minulle vapautui aikaa ja intoa uudenlaiselle 
tekemiselle.

Tietynlainen jännitys ja tunne siitä, ettei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu, väritti alaikäisenä tehtyjä biletysiltoja voimakkaasti. Halusimme kokea samanlaista myös Suomessa ja, koska olimme edelleen alaikäisiä, tilasimme ystäväni kanssa netistä meille väärennetyt henkkarit. Äimistelen tänäkin päivänä sitä, miten ihmeessä käytimme niin valtavasti luovuutta ja ideointia siitä, miten pääsisimme baareihin ja, miten toimisimme jäämättä kiinni. Saapuneiden eurooppalaisten ajokorttien turvin pääsimme kuin pääsimmekin myös kotimaan yöelämään. Kävimme yökerhoissa kuukausittain, mutta alkoholia käytimme suhteellisen maltillisesti: emme halunneet herättää liikaa huomiota, sillä kiinni jäämisen riski oli aina olemassa. Emme tosin koskaan jääneet kiinni, ovimiehille tai vanhemmille. Vielä tänäkin päivänä näyttäessäni henkkareita mieleeni muistuu 17-vuotiaan minun innokkuuteni. Mitään en kadu ja kyseisen ystävän kanssa muistelemme menneitä lämmöllä ja baariin valikoituneita asukokonaisuuksia kauhulla.

18-vuotiaana sokka irti

Täysi-ikäistyminen oli kauan odotettu tapahtuma huolimatta siitä, että olimme ystävieni kanssa jo konkareita juhlimisessa ja paikkakuntamme ja lähialueen menomestat olivat meille jo tuttuja. Alkoholia alkoi jossain määrin kulua enemmän, sillä enää ei tarvinnut pelätä ovimiehiä tai sitä, että puolitutut ilmiantaisivat meidät eteenpäin. Pidin 18-vuotis kesätyöstäni kahden viikon vapaat, jolloin lähdimme ystäväporukalla toistamiseen reissun päälle Etelä-Eurooppaan. Matka oli hyvin odotettu ja tuntui kovan työskentelyn jälkeen niin ansaitulta. Vuotta aiempaan reissuun verraten, tästä tuli myös huomattavasti kosteampi. Olimme käytännössä kaksi viikkoa pienissä maisteissa ja vietimme matkakohteen baarikadulla valtaosan ajasta – en sietänyt matkan jälkeen lainkaan sitruunan tuoksua, sillä liian monet tequilat olivat tehneet tehtävänsä. Juominen oli kuitenkin tuolloin vielä mielekästä ja meillä oli ystävien kanssa varsin ikimuistoinen reissu, krapuloitakaan ei tuolloin 18-vuotiaina käytännössä ollut.

Muistelen molempia reissuja tänä päivänä lämmöllä, enkä vaihtaisi kokemuksia mistään hinnasta pois. Ne olivat repäisyjä siitä kiltin ja tunnollisen tytön elämästä, jota valtaosan ajasta elelin, ja ne olivat myös ensiaskeleita uudenlaisen ja rohkeamman minän esiintulossa. Olin villi ja vapaa – tuntui, että koko maailma on auki ja, että paratiisi todella on olemassa. Ja jos totta puhutaan, en ole kyseisten reissujen jälkeen milloinkaan enää kokenut yhtä hyviä bileitä! Maailmakin oli erilainen, ei ollut somea tai pikaviestinsovelluksia. Kaikki oli jollain tavalla aidompaa ja tilanteissa oltiin aivan eri tavalla läsnä (mikäli promillet antoivat myöden). Kuvia otimme digikameroilla eikä mukana olleilla vanhanajan Nokioilla käytännössä mitään tehnyt. Kokemukset myös loivat pohjaa bilettäjäminän syntymiselle, sillä aikaisempi urheilijaidentiteettini oli väistymässä taka-alalle – tästä tulisi myöhemmässä elämässäni vielä ongelmia.

Bilettäjän identiteetti voimistuu

Täysi-ikäistymisen myötä yhä useampi 
viikonloppu kului viihteellä.

Täysi-ikäistymisen ja matkasta seuranneiden parin vuoden aikana juhliminen vakiintui vahvasti osaksi elämääni ja se vei entistä enemmän aikaa ja rahaa. Aloin nähdä itseni bilettäjänä ja olin varma, että juhliminen on minun juttuni ja, etten ikinä kyllästyisi siihen. Kävimmekin ystävien kanssa lähestulkoon viikoittain radalla ja erilaisissa reiveissä. Iltoihin kuului itsen koreaksi laittaminen ja juomisen hyvissä ajoin aloittaminen ennen baareihin menoa. Tutustuimme uusiin ihmisiin ja pidimme hauskaa. Aloin odottamaan viikonloppuja ja sitä, että silloin voisi tapahtua mitä vain. Silloin nollattaisiin arjen murheet ja oltaisiin elossa.

Hiljalleen myös juomamäärät kasvoivat ja kontrolli juomisesta väheni. Muistikatkokset, morkkikset ja seuraavan päivän päänsäryt astuivat kuvioihin. En juo enää ikinä tuli osaksi lausevarastoani. Olimme toisen ystäväni kanssa vuorotellen talutuskunnossa ja erityisen kiitollinen kolmannelle ystävällemme siitä, että pääsimme aina turvallisesti kotiin. Juhliminen ei siten ollut enää vain huoletonta ja positiivisesti sävyttynyttä, vaan siihen alkoi kietoutua mukaan tummempia sävyjä, häpeää ja syyllisyyttä. Aloin kiinnittää huomiota siihen, ettei minun juomiseni ollut samanlaista kuin muiden. En pystynyt lopettamaan yhteen tai kahteen juomaan, vaan olin usein se, joka joi humalahakuisesti, otti liikaa ja oli loppuillasta hirveissä kuoseissa. ”Hyvät” kerrat alkoivat harvinaistua.

Näiden vuosien aikana valmistuin ylioppilaaksi kiitettävin arvosanoin ja vietin lukion jälkeisiä välivuosia työskennellen niin ulkomailla kuin Suomessakin. Hoidin hommani aina tunnollisesti ja hyvin. Juhliminen ei vaikuttanut arjen toimintoihini eikä krapulani olleet vielä siinä pisteessä, että tosissani olisin huolestunut. Kävimme ulkona kuin kuka tahansa muu paikkakuntamme parikymppisistä, joten laitoin juhlimisen pitkälti iän piikkiin. Lukiosta seuranneiden välivuosien aikana luin myös pääsykokeisiin ja hain opiskelupaikkaa. Saatuani tiedon opiskelijavalinnasta ja siitä, että muuttaisin toiselle paikkakunnalle, olin innoissani. Minusta tulisi korkeakouluopiskelija, joka lopettaisi juhlimisen ja kääntäisi uuden sivun elämässään.

Jossittelu ei kannata

Jatkan opiskeluvuosien alkoholinkäytöstäni omassa kirjoituksessaan. Tähän asti kertomani kokemukseni alkoholin kanssa ovat olleet paitsi ikimuistoisia ulkomaanmatkoja ja bileitä myös nuoruuteen kiinteästi kuuluvaa kokeilunhaluisuutta. En taatusti ole kokemusteni kanssa ainut enkä liiaksi olisi huolissani, mikäli nykynuorillakin vastaavia olisi. Pidän positiivisena sitä, että olen mennyt ja tehnyt. Sitä en tiedä, olisinko ilman alkoholiakin mennyt ja tehnyt yhtä lailla. Jossittelu on turhaa. Alkoholi on riippuvuutta aiheuttava päihde ja käyttö usein lisääntyy ajan saatossa. Vuosien myötä aloinkin antamaan liian suuria merkityksiä alkoholille elämässäni, käyttö eskaloitui ja sen sijaan, että se olisi vain väline hauskanpitoon, kuten nuoruudessani, alkoi alkoholista itsessään tulla päämäärä ja vaade onnistuneille illoille.

Oman alkoholisuhteen alkuvaiheiden pohtimiselle voi ottaa tueksi esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:

• Miten suhtauduit alkoholinkäyttöön nuorempana?
• Milloin olet juonut alkoholia ensimmäisen kerran ja minkälainen kokemus se oli? 
• Koitko asian tiimoilta ryhmäpainetta?
• Oletko pohtinut tekijöitä, jotka mahdollisesti vaikuttivat sinun halukkuuteesi alkaa käyttää alkoholia?
• Muistatko ensimmäisen maailmanluokan krapulasi?

Raitistuminen seurasi työuupumusta

Olen ollut alkoholittomalla linjalla reilu kaksi vuotta ja kimmokkeen korkin sulkemiselle sain kokemastani työuupumuksesta. Ilman uupumiskokemusta olisin tuskin alkoholin käytön lopettamisessa onnistunut tai edes ajatellut sitä itselleni sopivana vaihtoehtona. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, uupumus pakotti minua tarkastelemaan elämääni ja itseäni: sitä, mitä minä haluan. Erinäisten vaiheiden jäljiltä tulin siihen ymmärrykseen, että olen ikään kuin käännekohdassa ja aika on kypsä alkoholin jättämiselle. Haluan avata aihetta hieman laajemmin, joten kirjoitan tästä useamman kuin yhden postauksen. Nyt tarkoitukseni on keskittyä siihen, miten juuri työuupumuksen kokeminen sai silmäni aukeamaan alkoholin käytön suhteen.

Tähän alkuun haluan todeta, että varmasti tiettyjen mittareiden mukaisesti voisin kutsua itseäni alkoholistiksi. Minulla on ollut alkoholin ongelmakäyttöä ja jatkuessaan olisin hyvin voinut olla matkalla kohti alkoholiriippuvuutta, alkoholismia. En näe kuitenkaan tarpeen lokeroida itseäni johonkin tiettyyn kategoriaan, määritellä itseäni sen kautta ja keskittää energiaani sen pohtimiseen, olenko vai enkö ole alkoholisti. Olen pitänyt juhlimisesta ja antanut sille jossain määrin turhan isoakin roolia elämässäni. Tätä nykyä olen joka tapauksessa raitis eikä raitistumista välttämättä olisi tapahtunut, mikäli alkoholin käyttöni olisi ollut tyystin ongelmatonta. Avaan käyttöä tarkemmin omassa postauksessa.

Työstressi ei hälvennytkään alkoholilla

Alkoholi voi tuntua hyvältä stressinlievittäjältä,
mutta pidemmän päälle se vain lisää kuormitusta.

Työuupumuksen aiheuttanut työ sai minut hyvin varhaisessa vaiheessa varsin kuormittuneeksi ja työstressi tuli minulle enemmän kuin tutuksi. Lisää aiheesta täällä. Käytössäni olleet välineet tilanteen taltuttamiseksi olivat puutteellisia eikä käyttämäni stressinhallintamenetelmät tuottaneet toivottua tulosta. Koska olin aikaisemmin saanut stressin lievitykseen apua alkoholista, tai näin ainakin luulin, ajattelin saavani siitä apua myös tällä kertaa. Viikonloppuisin, muutamia kertoja kuukaudessa, nollasin viikon aikana kertynyttä työstressiä ja kuvittelin uuden viikon alkavan siten puhtaalta pöydältä. Hetkellisestihän alkoholi on toiminut stressiä lieventävänä tekijänä, lisännyt mielihyvähormoneja ja saanut olon rentoutuneeksi, mutta todellisuudessa tällaisten viikonloppujen jäljiltä olen aloittanut uuden viikon entistä kuormittuneempana. Alkoholi kun heikentää unen laatua, hidastaa palautumista, sekoittaa kehon luontaisia rytmejä ja vaikuttaa negatiivisesti psyykkiseen hyvinvointiin. Puhumattakaan krapulan vaikutuksista. Olen siis tietämättäni omallakin toiminnallani syventänyt uupumukseni vakavuutta ja mennyt ojasta allikkoon luulemalla pystyväni keventää työstä aiheutunutta kuormitustani alkoholin avulla.

Tiedän, että en ole ainut, joka näin tekee: työstressi lienee yksi yleisimmistä syistä vaihtaa viihteelle ja saada ajatukset muualle tuopin äärellä. Work hard, play hard. Ylipäänsä koko after work -kulttuuri lienee sitä varten olemassa, että raskaan työpäivän jälkeen rentoudutaan yksin tai yhdessä muutaman lasillisen äärellä ja hukutetaan päivän murheet lasiin. Tämä on kulttuurissammekin yleisesti hyväksytty tapa toimia, ja työpaikoista riippuen alkoholin käyttöön suhtaudutaan varsin suopeasti kosteiden pikkujoulujen ja tyhy-päivien muodossa. Huomasin kuitenkin nopeasti, että juhliminen uupumuksen myötä ahdistuneena, turhautuneena ja väsyneenä saivat mitkä tahansa juhlat tuntumaan vastenmielisiltä.

Toipumisprosessi saa minut havahtumaan, ettei alkoholista ole apua

Työsuhteen päättyminen aloitti työuupumuksesta toipumiseni, eikä paluu normaaliin sujunut käden käänteessä. En lopettanut juhlimista ja alkoholin käyttöä välittömästi. Jatkoin entiseen tapaani, vaikka jollain tapaa tunsin, ettei suhteeni alkoholiin ollut enää entisensä – en saanut siitä enää samanlaista nostetta ja huolettomuuden tunnetta. Alkoholi tuntui olevan merkittävin tekijä toipumiseni hidastajana, se sumutti siihen asti kipuamani saavutukset ja sai minut yhdessä yössä takaisin niihin samoihin kuoppiin, joihin työsuhde oli minut ajanut. Aloin tosissaan kyseenalaistamaan juomisen järkeä ja oman hyvinvointini sabotoimista alkoholilla. Halusin myös ehkäpä ensimmäisiä kertoja elämässäni oikeasti käsitellä kokemaani rakentavammin kuin alkoholin avulla. Olin tottunut aina vain turruttamaan asioita, mutta mennyttä työkokemusta halusin aidosti työstää ja jakaa muille. Kenties myös pelkäsin sitä, että kokemus katkeroittaisi minut ja minusta tulisi niitä kaikkien tuntemia oman elämänsä rokkistaroja, joista olisi pitänyt tulla jotain.

Hakeuduin ulkopuoliseen ammattiapuun saatuani työkuormituksesta seuranneen hermoromahduksen ja, vaikka hoito ei käsitellyt alkoholinkäyttöäni millään muotoa, minulle suositeltiin päihteettömyyttä yleisen mielenterveydellisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Muistan suhtautuneeni tähän skeptisesti ja ajatelleeni, että elämä ilman päihteitä, juhlimista tuntuisi rangaistukselta siihenkin nähden, miten kovan hinnan menneestä työuupumuksesta olin mielestäni maksanut. Sanat jäivät joka tapauksessa mieleeni ja varmasti edesauttoivat siinä, että kaikeksi yllätyksekseni jätin alkoholin käytön puoli vuotta hermoromahduksen ja hoitoon hakeutumisen jälkeen. Tästä seurasi myös ymmärrys terapian tarpeesta ja psykoterapiaan hakeutumisesta, mikä on varmasti auttanut myös korkin kiinni pysymisessä.

Viimeinen niitti

Lopettamispäätöksen tekeminen tuntui 
varsin luonnolliselta.

Viimeisen kerran olen juonut alkoholia eräissä kesäisissä grillibileissä ystävieni kanssa. Ilta eteni varsin mukavasti, aurinko paistoi ja grilli oli kuumana. Kaikki olivat juhlatuulella ja juomia kului tasaiseen tahtiin, muistan itsekin intoutuneeni drinkkien kumoamiseen, vaikka olin etukäteen ajatellut ottavani rauhallisesti. Tämä kuitenkin unohtui ja minun osaltani ilta loppui varsin lyhyeen sammuttuani hyvin varhaisessa vaiheessa. Juhlat kestivät osaltani pari tuntia, mutta illasta seurannut krapula kesti valehtelematta viisi päivää ja henkinen morkkis vieläkin kauemmin. Muistini pätki enkä muistanut yhtäkään keskustelua, mikä harmistutti minua, sillä olin odottanut iltaa nimenomaan siksi, että pääsisin näkemään ystäviäni pitkästä aikaa ja vaihtelemaan kuulumisia. Olin tuolloin lähemmäs kolmikymppinen, mutta ilta sujui osaltani kuin ensimmäisiä humalia juovalta teiniltä. Hauskintahan tässä on se, että verrattuna moniin muihin bileisiin, tuo viimeinen kertani ei loppujen lopuksi ole edes kovin kummoinen. Mitään ei kirjaimellisesti tapahtunut. Jokin tässä kerrassa kuitenkin havahdutti minut ja antoi tarvittavan sysäyksen lopettamispäätöksen tekemiselle.

Olisi mielenkiintoista saada tutkimuksellista tietoa siitä, miten työuupumus vaikuttaa alkoholinsietokykyyn. Minulla kävi nimittäin niin, etten sietänyt alkoholia juuri lainkaan. Menin aivan tilttiin jo pienen määrän jälkeen ja illat päätyivät lähestulkoon aina sammumisiin, totaalisiin muistikatkoksiin ja aivan järkyttäviin krapuloihin. Toki näin on ennenkin tapahtunut, mutta tuntui, että työuupumus korosti tätä entisestään. Myös humalassa käyttäytymiseni tai pikemminkin käyttäytymättömyyteni muuttui. Minulle on ollut tavanomaista se, että tietyn pisteen jälkeen sulkeudun ja olen varsin epäsosiaalista seuraa. Alkoholi ei koskaan tehnyt minusta kovaäänistä tai aggressiivista riehujaa, vaan olin lähinnä omissa oloissa viihtyvä istuskelija. Työuupuneena juominen kuitenkin voimisti tätä ja hyvin vähäisen juomamäärän jälkeen olen ollut entistä sulkeutuneempi ja täysin kommunikoinnin ulottumattomissa. Elävä kuollut kuvastaa tätä varsin hyvin ja kertoo sen, minkälaista juhlaseuraa olen ollut.

Alkoholittomuus on ollut minulle hyväksi

En ole juurikaan kaivannut alkoholia.

Minusta tuntuu, että olen aina tiennyt jollain tasolla, että joskus koittaa se päivä, kun juhlat ovat osaltani ohitse ja suljen korkin. Työuupumus oli viimeinen silaus lopettamispäätöksen täytäntöönpanolle. Se sai minut kyseenalaistamaan motiivejani juhlimiseni ja juomiseni takana, ja ymmärtämään, etten halua enää tukahduttaa asioitani alkoholilla, myrkyttää itseäni yhtään enempää solumyrkyllä tai kokea viisipäiväisiä krapuloita. Minusta myös tuntui, että olin jo nähnyt kaiken, mitä alkoholi ja juhliminen voisi minulle tarjota. Olen liikunnan kautta ollut suhteellisen kiinnostunut kaikesta terveyshömpästä ja ollut aina jokseenkin kokeilunhaluinen, joten otin määrittelemättömän tipattoman ajanjakson uteliaana vastaan. Lähdin mielenkiinnolla tarkastelemaan, minkälainen vaikutus alkoholittomuudella on minuun. Menneet juhlimisen täyteiset vuodet opettivat itsestäni sen, ettei kohtuukäyttö ja muutamassa lasillisessa pitäytyminen olisi kohdallani vaihtoehto, vaan minun tulisi valita tyystin nollalinja. Onnekseni näin tein, sillä, vaikka tämä kuulostaakin kliseiseltä, viimeiset reilu kaksi raitista vuotta ovat olleet elämäni parhaita. Alkoholittomuus on tuntunut itselle sopivalta ratkaisulta eikä näkyvissä ole paluuta entiseen, entiseen elämääni.

Työuupumuksesta voi seurata erilaisia elämänmuutoksia:

• Oiva sauma pohtia siihenastisia tehtyjä valintoja ja ratkaisuja.
• Hetki pysähtymiselle ja oman hyvinvoinnin priorisoinnille!
• Turhautumisesta voi seurata rohkeutta tehdä tarvittavia päätöksiä.
• Uteliaisuutta löytää sisäistä motivaatiota paremmalle huomiselle.
• Tilaisuus muodostaa uudenlainen suhde itseen ja muihin.